Teksti: Mikko Halkilahti

Puheenjohtajan joulutervehdys

Vuoden viimeiset viikot ovat käsillä. Aktiivinen yhdistystoiminta siirtyy joulun kunniavartioiden myötä ansaitulle tauolle. On aika hengähtää hetkeksi, antaa aikaa perheelle, antaa aikaa myös itselle ja sitä kautta kerätä voimia uuteen entistä toiminnallisempaan vuoteen 2015.

Kulunut vuosi on osaltani ollut varsin vilkas. Liiton uutena puheenjohtajana olen saanut kiertää kenttää ja tutustua mielenkiintoisiin toimijoihin ympäri maata. Vuoden aikana kiersimme, pääosin toiminnanjohtaja Janne Kososen kanssa, kuusitoista piiriä. Haluankin kiittää kenttäkierroksen järjestäneitä piirejä loistavista tapahtumista ympäri maan. Kaikki piirikierrokset olivat toisistaan poikkeavia, mutta kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoisia ja hyvin järjestettyjä. Vuoden aikana olen päässyt tapaamaan myös tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. Yhteistyö on ollut mutkatonta ja arvostus järjestöämme kohtaan on korkealla. Vuoden aikana kalenteriin on kirjautunut lähes 150 erilasta kokousta, palaveria, tapaamista tai juhlatilaisuutta. Äärimmäisen mielenkiintoinen vuosi on takana, innolla odotan jo uutta vuotta!

Vuosi 2015 tuo tullessaan paljon mielenkiintoisia asioita. Päällimmäisenä on tietysti puolustusvoimauudistus. Meille reserviläisille paikallisjoukot uutena joukkomuotona on varsin mielenkiintoinen konsepti. Paikallisjoukoista on puhuttu paljon ja odotukset niitä kohtaan ovat korkealla. Kun operatiivisiin ja alueellisiin joukkoihin sijoitetaan alle 35-vuotiaita, jää meille vähän varttuneemmille mahdolliseksi sijoituspaikaksi pääosin vain paikallisjoukot. Maakunnallisissa paikallisjoukoissa sodan ajan tehtäviä on varsin rajallinen määrä. Sijoituksen niihin tulee saamaan vain kaikkein omaehtoisimmat, sitoutuneimmat ja kyvykkäimmät reserviläiset. Paikallisjoukoissa ei riitä, että osallistuu käskettyihin koviin kertausharjoituksiin, vaan pitää myös sitoutua vapaaehtoisiin harjoituksiin ja omaehtoisiin kursseihin. Tehtävä on haastava, mutta kun vastuuta annetaan, se myös kannetaan.

Suuri osa paikallisjoukkojen harjoituksista tulee olemaan vapaaehtoisia ja ne järjestää Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) puolustusvoimien tilauksesta. Myös MPK:n puolella tarvitaan lisää uusia aktiivisia ja sitoutuneita reserviläisiä kouluttajiksi. Vuosi 2015 tuleekin olemaan meille reserviläisille näytön paikka. Kertausharjoitusten noustessa normaalille tasolle, valtakunnassa tullaan harjoituttamaan ensi vuonna noin 45 000 reserviläistä, kun vapaaehtoiset harjoitukset ja MPK:n kurssit otetaan mukaan. Luvut alkavat olla kohdillaan. Toivottavasti innostusta harjoituksiin osallistumiseen riittää ensi vuonna, jotta ei tarvitse hävetä viime vuosien rummutusta kertausharjoitusten vähyydestä.

Ensi vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen myös eduskuntavaalien myötä. Tällä hetkellä konsensus puolustusmäärärahojen korottamiselle tuntuu löytyvän, mutta mitenköhän on asian laita ensi keväänä, kun raha korotuksille on jostain kaivettava. Meidän maanpuolustushenkisten tuleekin pitää asia kirkkaana mielessä, kun valitessamme omaa ehdokasta. On tärkeää, että henkilö pitää sanansa myös vaalien jälkeen. Vaikka päätökset tulevat olemaan vaikeita, on hyvä muistaa, että vapaa isänmaa on asioista tärkein. Oli ilo seurata itsenäisyyspäivänä linnan juhlia, joissa muistettiin ennen kaikkea veteraaneja ja lottia. Heille saamme olla kiitollisia tästä päivästä, toivottavasti jälkipolvemme ajattelevat meidän päätöksistä 75 vuoden kuluttua samoin.

Rauhallista joulua ja toimeliasta uutta vuotta 2015 toivottaen

Mikko Halkilahti
puheenjohtaja
Suomen Reserviupseeriliitto