|
Inarin Reserviupseerit ry Inarin Reserviupseerit ry on perustettu 10.10.1949 ja sen toiminta-alueeseen kuuluvat Inarin ja Utsjoen kunnat. Yhdistyksen tavoitteena on perustamispöytäkirjan mukaan olla jäsentensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.
Yhdistyksen toiminnan perinteistä osaa edustavat seppeleenlaskut sankarihaudalla Kaatuneiden muistopäivänä ja Itsenäisyyspäivänä sekä Jouluaaton kunniavartio. Ivalon Rajajääkärikomppanian varusmiesten vala- ja kotiuttamisjuhliin osallistuminen sekä kokelasinfojen järjestäminen ovat myös vakiinnuttaneet paikkansa jokavuotisina tapahtumina.
Viime vuosina yhdistyksen toiminnan painopiste on kohdistunut kenttäkelpoisuuden kehittämiseen ja koulutukseen. Yhdistyksen omat ampumaillat sekä sovellettu kenttäkelpoisuuskisa ovat olleet suosittuja jäsenistön keskuudessa. Pienimuotoisia jotoksia ja vaelluksia on myös järjestetty.
Koulutuksellista yhteistyötä yhdistys tekee MPKy:n Ylä-Lapin osaston kanssa. Kursseille osallistumisen lisäksi yhdistyksen jäseniä toimii kouluttajina monilla MPKy:n kursseilla. |

