Teksti: Janne Kosonen

RUL:n kultainen ansiomitali Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle

Puolustusministeri on päivämäärällä 4.6.2015 myöntänyt Suomen Reserviupseeriliiton kultaisen ansiomitalin Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Kaikkiaan puolustusministeri myönsi 23 Suomen Reserviupseeriliiton kultaista ansiomitalia soljen kera ja 65 kultaista ansiomitalia.

Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitalin soljen kera myönnettiin pitkäaikaisesta ja erityisen ansiokkaasta toiminnasta mm. Jaakko Lambergille Mikkelistä, Antti Roiko-Jokelalle Kannuksesta ja Jukka Sysilammelle Seinäjoelta. He ovat toimineet pitkään useissa eri tehtävissä RUL:n yhdistys-, piiri- ja liittotasolla.

Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali on myönnetty mm. puolustusvoimien esikuntapäällikkö Juha Rannikolle, Jääkärisäätiön puheenjohtaja Asko Kilpiselle, RUK.n edelliselle johtajalle Timo Pöystille, Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergille, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen edelliselle toiminnanjohtajalle Pekka Tuunaselle sekä RUL:n 2. varapuheenjohtajalle Sampo Puoskarille.

Liiton omista aktiiveista kultaisen ansiomitalin saavat lisäksi mm. Simo Jääskeläinen Kuopiosta, Tuomas Kuusivaara Valkeakoskelta, Harri Norismaa Joensuusta, Petteri Närä Oulusta, Timo Uusimäki Kempeleestä sekä Sakari Väliahde Helsingistä.

Puolustusministeri Carl Haglundin päivämäärällä 4.6.2015 Suomen Reserviupseeriliiton esityksestä myöntämät ansiomitalit (nimen perässä huomionosoituksen saajan kotipaikkakunta tai -yhdistys):

Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali soljen kera (RUL am sk):

ylil Arto Ahokas, Noormarkku, ylil Peter Gorschelnik, Valkeakoski, ylil Kari Haapala, Järvenpää, kapt Kari Hämäläinen, Viitasaari, ylil Martti Kemppainen, Pieksämäki, maj Arvo Kinnari, Kitee, kapt Jouko Koivunen, Iisalmi, kapt Markku Koskimäki, Rauma, inskapt Jaakko Lamberg, Mikkeli, ylil Jukka Luotola, Tikkurila, kapt Jukka Mattila, Pohjois-Helsinki, ylil Osmo Naakka, Iisalmi, ylil Juha-Pekka Parkkinen, Pieksämäki, kapt Juha-Matti Ritakallio, Kangasala, maj Antti Roiko-Jokela, Kannus, kapt Kalevi Rämö, Kalvola, kaptl Eero Salminen, Tikkurila, ylil Jaakko Sievänen, Pohjois-Helsinki, maj Jukka Sysilampi, Seinäjoki, maj Arto Teittinen, Ylöjärvi, kapt Juha Tompuri, Myllykoski, kapt Heikki Valkonen, Tapiola, ltn Olli Wilén, Hyvinkää

Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali (RUL am):

vänr Seppo Aalto, Hyvinkää, maj Jorma Anttonen, Savonlinna, ylil Juha Aro, Punkalaidun, evl Panu Bergius, Vesilahti, kapt Antti Eteläpää, Joensuu, ltn Veikko Hallila, Ähtäri, ylil Mikko Hautala, Raisio, maj Martti Heinisuo, Ikaalinen, ylil Pellervo Herranen, Raisio, kapt Jan-Aulis Hiltunen, Savonlinna, ylil Janne Hyvärinen, Kuopio, ltn Heikki Hämäläinen, Pihtipudas, kapt Esko Isohannu, Kankaanpää, kapt Juha Jalkanen, Oulu, kapt Juha Jouppi, Sissikerho, kapt Kalervo Juhola, Hyvinkää, kapt Raimo Jämsä, Haukipudas, ylil Hannu Jäppinen, Pieksämäki, ltn Paavo Jääskelä, Haukipudas, kapt Simo Jääskeläinen Kuopio, kapt Pertti Kakkola, Joutseno, kapt Matti Kariniemi, Kanta-Helsinki, ltn Miika Kelamo, Tuusula, prkenr Asko Kilpinen, Helsinki, ylil Jari Kiviniemi, Ääneseutu, ltn Seppo Korpivuoma, Kuhmo, maj Pekka Kunnas, Sipoo / Porvoo, ltn Tuomas Kuusivaara, Valkeakoski, ltn Arvo Kärkkäinen, Haukipudas, kapt Pekka Kärkkäinen, Mikkeli, kapt Jyrki Latvala, Kalvola, maj Juha Leppänen, Kankaanpää, vänr Mauri Lindroth, Simo, ylil Raimo Liukku, Kitee, ylil Heikki Luoto, Hyvinkää, kapt Kari Löfgren, Jyväskylä, yli Panu Maijala, Kangasala, maj Ari-Pekka Meuronen, Lappeenranta, kapt Markku Mikkonen, Oulu, ylil Erkki Naumanen, Porvoo, Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Helsinki, ylil Hannu Nieminen, Nastola, maj Harri Norismaa, Joensuu, maj Aapo Nurmi, Sastamala, ylil Petteri Närä, Oulu, vääp Olli Nyberg, ylil Jari Oikarainen, Kuusamo, kapt Antero Oksanen, Espoo-Kauniainen, ylil Jaakko Pietilä, Haukipudas, ltn Sampo Puoskari, Oulu, ev Timo Pöysti, Helsinki, v-amir Juha Rannikko, Helsinki, ltn Kim Rosqvist, Pyhtää, ltn Leo Seppänen, Haukipudas, kapt Paavo Simola, Lauritsala, maj Risto Sivula, Virolahti Miehikkälä, kapt Kari Tanninen, Imatra, kmdri Jon Erling Tennvik, Norja, kapt Jarkko Tikka, Messukylä, prkenr Pekka Tuunanen, Tikkakoski, ylil Timo Uusimäki, Kempele, kapt Juhani Vakkuri, Tuusula, ylil Janne Vihreäsaari, Tammela, lääkmaj Eero Virkkunen, Kuusamo, maj Sakari Väliahde, Kanta-Helsinki

RUL:n ansiomitalin historiaa

Vuonna 1935 perustetun Suomen Reserviupseeriliiton kultaisen ansiomitalin (RUL am), alun perin kultaisen ansiomerkin, myöntää nykyisin puolustusministeri liittohallituksen esityksestä.

Kultainen ansiomitali voidaan myöntää liiton jäsenyhdistyksen jäsenelle, joka on erityisen ansiokkaasti on toiminut RUL:n tai sen jäsenyhdistysten tarkoitusperien sekä reservin upseeriston yhteisten pyrintöjen edistämiseksi.

Liiton jäsenelle mitalin myöntämisen edellytyksenä on, että asianomainen on toiminut aktiivisesti ja ansiokkaasti vähintään kymmenen vuotta reserviupseerijärjestöjen johtotehtävissä tai aktiivisesti ja ansiokkaasti muutoin reserviupseeritoiminnassa.

Kultainen ansiomitali soljen kera voidaan myöntää aikaisintaan seitsemän vuotta kultaisen ansiomitalin luovttamisen jälkeen liiton jäsenyhdistyksen jäsenelle, joka  on jatkuvasti ja erityisen ansiokkaasti on toiminut Suomen Reserviupseeriliiton tai sen jäsenyhdistysten tarkoitusperien sekä reservin upseeriston yhteisten pyrintöjen hyväksi. Osallistuminen on tapahtunut joko johtotehtävissä tai erittäin pitkäaikaisena muutoin aktiivisena toimintana.

RUL:n kultainen ansiomitali voidaan myöntää myös liittoon kuulumattomalle Suomen kansalaiselle, joka on erityisen ansiokkaasti ja pitkäaikaisesti on toiminut maanpuolustuksen hyväksi ja RUL:n tarkoitusperien edistämiseksi.

RUL:n ansiomitalit myönnetään päivämäärällä 4.6. Kyseessä on liiton ainoan kunniapuheenjohtajan, Suomen Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäpäivä ja puolustusvoimain lippujuhlan päivä.