2016

Syyskokous Saajanmajalla

Pimeänä ja lumisena keskiviikkoiltana 9.11. pidettiin kerhon syyskokous Saajanmajalla. Paikalle saapui 16 jäsentä ja kolme Maanpuolustusnaisten aktiivia Ulla Eerola, Helena Korpela ja Hilkka Rekola. He olivat jälleen kerran loihtineet maittavat voileivät ja puolukkapiirakat kokousväelle. Suuri kiitos heille.

Kokouksen esitelmän pitäjiksi olivat lupautuneet Historiatoimikunnan jäsenet Eero Lapinleimu, Jukka Salminen ja Jarkko Yrjölä aiheenaan: ”Vuosi 1917 Suomen Historiassa”

Eero alusti aiheesta laajemmin ja Jukka esitelmöi ajasta ennen. Jarkko kävi läpi tapahtumia vuoden 1917 osalta. Jarkon esitys: Esitys

Kokouksen avauksen aluksi puh.johtaja Petri Airaksinen luovutti Sami Rantalalle myönnetyn Suomen Reserviupseeriliiton kultaisen ansiomitalin. Tämän jälkeen Petri kertasi menneen vuoden tapahtumia päätyen Saajanmajan saunan tuhoisan tulipalon selvittämiseen. Saunarakennus tuhoutui perustuksiaan myöten. Palon syttymissyytä ei saatu selville. Yhdessä reserviläisten kanssa on päätetty selvittää samoille perustuksille rakennettavan uuden saunan rakentaminen. Hyvänä pohjana toimii saatavat vakuutuskorvaukset. Asiaan palataan tarkemmin alkuvuodesta.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Sami Rantala. Esityslistalla olivat sääntömääräiset syyskokousasiat toimintasuunnitelmineen ja talousasioineen.

Seuraavan vuoden hallitukseen valittiin: Petri Airaksinen (pj), Jari Rantanen (vpj), Yrjänä Eskola, Ville Hölttä,   Sanna Jaakola, Petteri Jyrämö, Matti Koppanen, Timo-Pekka Koivuniemi, Riku-Ville Koskinen, Marko Mahkonen (uusi) , Jussi Pekkala, Lauri Rekola, Jukka Turunen ja Jukka Yrjölä.

Puheenjohtaja Petri Airaksinen luovutti Sami Rantalalle Suomen Reserviupseeriliiton kultaisen ansiomitalin.

Puheenjohtaja Petri Airaksinen luovutti Sami Rantalalle Suomen Reserviupseeriliiton kultaisen ansiomitalin.

Samille myönnetty ansiomitali.

Samille myönnetty ansiomitali.

Historiatoimikunnan Jukka Salminen……

Historiatoimikunnan Jukka Salminen……

 

 

……Jarkko Yrjölä esitelmöimässä.

……Jarkko Yrjölä esitelmöimässä.

Maanpuolustusnaisten edustajat esitelmää kuuntelemassa vas. Ulla, Helena ja Hilkka.

Maanpuolustusnaisten edustajat esitelmää kuuntelemassa vas. Ulla, Helena ja Hilkka.

Suomen historia v. 1917 oli osin vakavaa kuunneltavaa.

Suomen historia v. 1917 oli osin vakavaa kuunneltavaa.

Johtaminen Muuttuvassa Toimintaympäristössä – Seminaari torstaina 8.9.2016

Kerhomme järjestää torstaina 8.9.2016 klo. 14:00 alkaen laadukkaan johtamisseminaarin Toijalan Yhteiskoulun auditoriossa.

Seminaaripuhujiksi olemme valinneet Kim Jäämeren (Ilmavoimien komentaja), Mervi Airaksisen (ALSO Finland Oy:n toimitusjohta) ja Risto Käkelän (Avant Tekno Oy:n toimitusjohtaja). Seminaarin jälkeen tarjoillaan seminaari-illallinen, joka sisältyy 120€ seminaarilipun hintaan.

Tarkoituksemme on myydä seminaaria henkilökohtaisten suhteidemme avulla yrityksien johtoryhmille, mutta yksityishenkilöt ovat myös enemmän kuin tervetulleita. Kerhomme jäsenille tulemme tarjoamaan seminaarin alennettuun hintaan. Lopullinen jäsenhinta tulee olemaan 80-100€ riippuen myytyjen täysihintaisten lippujen määrästä.

Alempaa löytyy myös pdf esite tilaisuudesta, joka on hyödyllinen tilaisuuden markkinoimiseksi. Myykää seminaaria työpaikoillanne ja muissa sopivissa tapahtumissa aina tilaisuuden tullen. Seminaarin tuotoilla rahoitamme Suomi 100v juhlavuoden toimintaa ja tapahtumia. Ilmoittautumiset toru.hallitus(at)gmail.com. Lisäkysymyksiin seminaaria koskien vastaa mielellään Jari Rantanen 040-750 0323.

Seminaarin pdf esite:Seminaariesite.pdf

Upseerikerho järjesti jo 10. Sotilastaitokilpailun

Kilpailu toteutettiin kutsukilpailuna Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon jäsenistölle. Partiot muodostuvat 2-3 henkilöstä. Partionjohtaja järjestää  ajoneuvon. Kilpailu alkaa Akaan Toijalasta ja on viime vuosina päättynyt Parolannummelle upseerikerholle. Matkalle partioille annetaan matkatehtävä. Matkan aikana kisaillaan usealla rastilla mitaten sotilastaitoja sekä myös siviilielämän osaamista ja tietämystä.

Tapahtuman järjestäjiin ja ideoijiin alusta alkaen kuulunut Eero Lapinleimu piti kilpailun jälkeen puheen, jossa hän avasi tapahtuman historiaa, syntyä ja kulkua seuraavasti:          ” Tämän päiväinen kisa oli kymmenes. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 2003. Ensimmäiset kuusi kisaa olivat nimeltään ”Sovellettu maastokilpailu” ja partiot olivat kaksimiehiset. Tavoitteena on matkan varrella ollut päivittää keskeisiä sotilastaitoja: ammunta, suunnistus, paikantaminen, viesti- ja pioneerimateriaalin hallinta – siis ei mitään leikkimielistä, mutta ei hampaat irvessäkään. Tärkeätä on ollut yhteinen tapahtuma ja yhdessäolo. Nimi muuttui Sotilastaitokilpailuksi ja partio  kolmemiehiseksi. Ensimmäisessä kisassa v. 2003 partioita oli 12, siis 24 osallistujaa. Tapahtuma sai hyvän vastaanoton ja samanlainen päätettiin järjestää vuosittain. Tänään torstaina 18.8.2016 kisaan lähti 20 partiota 46 osallistujan voimin. Nykyisin kisa järjestetään joka toinen vuosi.” Eero Lapinleimu totesi.

Kilpailun ensimmäinen rasti oli ilma-aseammuntaa. Iittalan ja Ilveskallion maastossa ajettiin autoilla erikoistaival, jossa määrätyn reitin varrelta tuli tehdä huomioita ympäristöstä. Huomiokykyä testattiin ajon jälkeisillä kysymyksillä.

Tällä kertaa oli kaksi rastia sijoitettu Lentokentän maastoon Parolassa. Toinen rasti käsitti ns. Taistelijan tutkinnon, johon sisältyi mm. telamiinan sijoittaminen ja rynnäkkökiväärin lukon purkaminen. Jari Rantasen pitämällä aluevalvontarastilla testattiin kilpailijoiden toimintaa Aluevalvonnan merkeissä. Partiot kohtasivat kuvitteellisesti Kiteen perämetsissä kuljeskelevan ei-suomalaisen henkilön; mitä häneltä voitiin kysyä, mitä muita toimia voidaan tehdä tavatessa epäilyttävä henkilö jne. Mausteena vielä kolmen ulkomaalaisen sotakoneen tunnistaminen.

Viimeisellä rastilla tutustuttiin varusmiesalikersantin johdolla ilmatorjuntapanssarivaunu  Marksman ItPsv90M ominaisuuksiin. Kilpailijat saivat itse kysellä alikersantilta psv:n ominaisuuksia. Tämän jälkeen heille annettiin kilpailun järjestäjän toimesta kysymyksiä joihin heidän tuli vastata.

Matkatehtävän kysymykset käsittelivät tällä kertaa Perustamiskeskuksen toimintaa.

Kilpailun voittajaksi selvisi kerhon nuorempaa osastoa edustava partio: Ville Hölttä, Eero Lauhkonen ja Jarkko Yrjölä. Kilpailu oli hyvin tasainen sillä toiseksi selvinnyt Etelä-Hämeen Reserviupseeripiirin partio: Seppo Kopra, Olli Luoma, Timo Mörsky ja Arto Tiainen, hävisi vain yhden pisteen.

Saunomisen ja ruokailun jälkeen kilpailunjohtaja Jari Hokkanen kiitti osallistujia ja järjestelyissä mukana olleita. Ison kiitoksen ansaitsi ja sai kapteeni Petri Ruotsalainen varusmiesryhmineen. Petri Ruotsalainen on ollut useana vuonna korvaamaton apu kerholle järjestelyjen onnistumiseksi, kuten lukijat saattoivat päätellä rastien sisällöistä. Rastien toteutus tällä tavoin ei olisi ollut mahdollista ilman Panssariprikaatin hienoa suhtautumista asiaamme.

Rastilla viisi vas. alikersantti Lindberg, Mikko Kuitunen ja Sanna Jaakola, taustalla ilmatorjuntapanssarivaunu Marksman ItPsv90M

Rastilla viisi vas. alikersantti Lindberg, Mikko Kuitunen ja Sanna Jaakola, taustalla ilmatorjuntapanssarivaunu Marksman ItPsv90M

Jännittyneitä ja odottavia ilmeitä kilpailun purkua kuunnellessa.

kuva-3-johto

Kilpailunjohtaja Jari Hokkanen ja toinen pääjärjestäjä Henri Valtanen odottelemassa kilpailijoita maaliin.

 

ToRu Lappee-Jukolassa 18.-19.6.2016

Poikkeukselliset olosuhteet leimasivat vuoden 2016 Jukolan viestiä. Sää oli hyvin tuulinen ja sateinen. Tällä oli vaikutusta niin pysäköintiin, majoitukseen kuin kisasuorituksiin, mutta ei mielialaan!
ToRu:n joukkue oli harjoitellut vaihtelevalla innolla kevään suunnistuskilpailuissa ja iltarasteilla. Jotkut kehuskelivat jopa harjoitelleensa enemmän kuin koskaan aiemmin. Joukkueessa oli hyvä sekoitus ToRu:n kokeneimpia Jukolankävijöitä ja myös kaksi ensikertalaista. Matkalla Lappeenrantaan saatiin hyvin siirrettyä vanhempaa ja tuoreempaa tietoa käytännöistä ja taktiikoista, eli kuinka Jukolasta selvitään.
Suunnistusviestissä on omat käytäntönsä, joita ei ole voinut iltarasteilla harjoitella. Ohjeet ja loistavat järjestelyt paikan päällä pitivät kuitenkin huolen, ettei omaa suoritusta tarvinnut ihmetellä.

Jukolan yö on ainutlaatuinen.

Matti lähetettiin matkaan sateessa ja kovassa tuulessa. Viestin avaajalla on haasteenaan tallaamaton maasto ja pimeä metsä. Tänä vuonna aika ajoin suoranaiseksi myrskyksi yltynyt sade ja tuuli toivat oman lisämausteensa. Matti tuli kuitenkin vaihtoon hienosti ajassa 1:56:43.
Jari suunnisti vahvasti rutiinilla 2. yö-osuuden. Joukkueen sijoitus nousi 213 sijaa yön pimeydessä.
Matti saapui Kotkasta keskellä yötä juoksemaan pitkän 3. yö-osuuden. Mies tuli pimeästä, suunnisti osuutensa hämärässä kesäyössä ja aikansa urakasta toivuttuaan lähti takaisin Kotkaan. Reipas suoritus kelle tahansa.
Riku-Ville ei kertonut etukäteen kestävyysurheilutaustastaan ja yllätti meidät suunnistamalla 4. osuuden vähintään samaa vauhtia kuin joukkueen konkarit omansa. Sijoituskin parani 50 sijaa.
Reijo juoksi hyvän ajan 5. osuudelle, 1:41:57. Harmiksi kuitenkin yhdelle leimaukselle tuli Reijolle harvinainen virhe – rastikukkulalla tuli leimattua väärä rasti. Rastit 101 ja 102 olivat liki vierekkäin samankaltaisissa pisteissä.
Petri juoksi viestin 6. osuuden ja pääsi nauttimaan Jukolan maastosta lähes koko kartan alueella. 6. osuus oli venytetty kattamaan kaikki muut ilmansuunnat paitsi aivan itäisin alue.
Allekirjoittanut oli toinen Jukolan ensikertalainen ja sai juosta pitkän ankkuriosuuden ilmeisesti vanhojen juoksumeriittien ansiosta. Onneksi maasto oli suhteellisen helppokulkuista ja viimeisellä osuudella pystyi hyödyntämään noin 16000 Venlan ja Veljeksen tallaamia juoksu-uria. Oli mielenkiintoista huomata kuinka erilaista suunnistus Jukolassa on verrattuna esim. iltarasteihin. Suunnistuksellisesti iltarastien vaativat ja pitkät A-radat ovat selkeästi Jukolan ratoja vaikeampia. Vaikeus ei tule välttämättä rastipisteiden valinnasta vaan maaston koskemattomuudesta ja muiden suunnistajien vähyydestä.

1375 joukkuetta sai hyväksytyn tuloksen 1707 joukkueesta. Hylättyjen joukossa oli ToRun lisäksi monia huippujoukkueita, mm. Järlan ja Haldenin kakkosjoukkueet, molemmat normaalisti 50 parhaan joukossa. Suunnistus on taito- ja kestävyyslaji, jossa voi sattua mitä tahansa – kenelle tahansa.

Säästä huolimatta Jukola oli upea kokemus. Ensi vuonna pääsemme ihailemaan Pohjois-Karjalan vaaramaisemia Enoon, Harpatin vaaran rinteille.

WP_20160619_07_25_04_Pro

Kuva 1: Teltan pystytys tähän maastoon oli mielenkiintoista.

WP_20160619_07_25_17_Pro

Kuva 2: Hymy oli haastavasta kelistä huolimatta herkässä.

Yksityiskohtaiset tulokset 2016 viestistämme  löydät osoitteesta

https://results.jukola.com/tulokset/fi/j2016_ju/kilpailijat/1687/

 

 

 

Ampumasuunnistus 30.6 Korkealaenvuoren Kartalla

Vuodenaikana peitteisimpänä aivan keskellä kesää 30.kesäkuuta 2016 suunnistettiin ja ammuttiin Korkealanvuoren maastoissa. Tarjonnassa oli seuraavat radat:

– A Rata, 5,9km, 10 rastia
– B Rata, 4,7km, 10 rastia
– C Rata, 2,8km, 7 rastia

Iltarasteilla oli 60 suunnistussuoritusta ja 20 pienoiskivääriammuntasuoritusta

Iltapäivän kova sade oli kastellut alueen ja metsä oli virkistävän märkä.
Ratamestarit olivat onnistuneet löytämään hyviä rastipisteitä ja hyväkulkuista maastoa, luonnon vehreys täyteläisimmillään antoi kerrassaan mainiota lisävaikeutta – ainakin sunnuntaisuunnistajalle – muutamalla rastilla kun piti rastille tulo ottaa äärimmäisen tarkasti. Tämä on tietenkin suunnistuksen A  ja O eli todella hyvää kokemusta karttui.

Suosittu A-rata tarjosi rastiväleille useampiakin vaihtoehtoisia reittivalintoja, mikä teki radasta mielenkiintoisen.

Suunnistuksen maaliintulon jälkeen pihkaiset niskat pääsivät samoilla lämpöisillä Ruskeakiven radan ampumapaikalle. Ammunta oli makuuammuntana, epäilemättä tämä on suunnistukseen yhdistettynä paras ratkaisu koska sykettä oli metsän siimeksessä nostatettu jo normaalia merkittävästi korkeampiin lukemiin. Yhtäkaikki hyvällä ammunnalla oli mahdollisuus kiriä kilpakumppaneihin nähden suunnistuksessa menetettyjä sekunteja kiinni, toisaalta nopealla suunnistuksellakin sopi kompensoida taulun keskiosasta ohi suuntautuneiden laukausten tuomia pisteitä. Luonnollisestikin tuloslistan terävimmässä kärjessä selvä tendenssi oli sekä suunnistaa että ampua hyvin.

Suuret kiitokset ratamestareille ja ammunnan toimitsijoille.

Liitteenä tulokset ja kuva jälkipeleistä Saajanmajalta. Hyviä suorituksia kautta linjan.

Tulokset Final

FullSizeRender

Ratamestarit saunottivat talkooporukan onnistuneen tapahtuman kunniaksi.

 

MPK ammuntaillassa hyvä osanotto

Torstaina 8.6 pidetyssä ampumaillassa oli mukana 10 kerhon jäsentä. Tapahtuma oli VEH harjoitus eli osallistujat saivat mukaansa yhden kertausvuorokauden. Mukaan oli viritetty myös pientä kilpailua, kun Reserviläisten haaste kolmen parhaan tuloksen yhteistuloksesta yhdistysten välillä oltiin otettu yhteiskokouksessa vastaan.  Illan aikana saimme ampua mukavan määrän laukauksia, kun kolmen kohdistuksen ja 10 laukauksen kilpasarjan jälkeen oli vielä mahdollisuus ampua ”vapaalla” tyylillä uudet 10 laukausta.

Ampumakilpailun kolme parasta tulivat kaikki Akaasta, voittajana Petri Airaksinen tuloksella 96, toiseksi tuli reserviläisten Mikko Juomoja tuloksella 90 ja kolmantena Marko Mahkonen tuloksella 89. Yhdistysten välinen kisa voitettiin pistein 270-255 ja seuraavassa yhteiskokouksessa saammekin nauttia reserviläisten tarjoamaa kakkua.

Mikäli, et ehtinyt tähän harjoitukseen, ei hätää, sillä vastaava tapahtuma on illalla 8.9. Ilmoittaudu Jukka Yrjölälle 30.7.16 mennessä.

 

WP_20160609_19_17_22_Pro[1]

WP_20160609_19_17_13_Pro[1]

 

Veijo Riikonen 22.2.1940 – 2.5.2016 in memoriam

Käytyään armeijan Veijo liittyi Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon jäseneksi. Veijo oli alusta alkaen innokas jäsen koko toiminta-alueella.

Saajanmajaa rakennettiin 1960 -luvulla ja talkoopäiväkirjan mukaan Veijo teki Urho Tähtisen ja Pentti Uotilan jälkeen kolmanneksi eniten talkootöitä. Niitä kertyi 27 kerrasta yhteensä 86 tuntia.

Kerhon sihteerinä Veijo oli 1968-1970 lisäksi hän oli monia vuosia hallituksessa ja ampumaupseerina.

Ammunnasta tulikin Veijolle leipälaji. Hän ampui sekä kiväärillä että pistoolilla. Kerhon vuodesta 1967 alkaen kilpailtava Iittalan malja on ollut Veijon hallussa yli kymmenen kertaa. Myös OP-kisan voittoja ja lusikoita on kaapissa tusinan verran. Vuoden kivääri- ja pistooliampujan titteli oli myös Veijon hallussa useana vuonna. Veijo ampui kerhon joukkueessa piirin kisoissa, joiden perusteella hänet monena vuonna valittiin liiton kisoihin. Historiikissa ”Ote pitää” vuodelta 1999 onkin todettu, että Veijo Riikonen oli kerhon kaikkien aikojen paras yleisampuja.

Veijo Riikonen teki lisäksi suuren työn Toijalan Urheiluampujien riveissä. Tämä työ on ollut hedelmällistä myös kerhon hyväksi, sillä käytämmehän TUA:n ratoja ammunnoissa niin talvella kuin kesälläkin.

Arvokkaan työn Veijo teki myös Toijalan ja ympäristön sotaveteraanien hyväksi. Hän hoiti talouden ja kirjanpidon vuodesta 1995 alkaen ja loppuvuosina hän oli myös yhdistyksen sihteeri.

Veijo Riikoselle myönnetyt huomionosoitukset:
2006       Kotoa pois- kurikka
1999       Etelä-Hämeen piirin kultainen ansiomitali
1991       Suomen Reserviupseeriliiton hopeinen ansiomitali
1978       Etelä-Hämeen Reserviupseeripiirin pronssinen plaketti
1972       Majurin miekka
1970       Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon standaari
1968       Kotoa pois- kurikka
1969       Kotoa pois- kurikka

Markku Lapinleimu

 

Piirien taitokilpailu Akaassa

Järjestämme kilpailun reserviläisten kanssa la 14.5, Kilpailukeskuksena toimii Nahkialan koulu ja kilpalun johtajana Petteri Jyrämö kerhostamme. Kilpailuorganisaation kuulumattomat jäsenet voivat osallistua kilpailuun. Voit jo nyt ilmoittautua urheilu-upseeri Jarkko Järvenpäälle.

Lisätietoa Taitokilpailu 2016 kilpailukutsu

Piirin kevätkokouksessa huomionosoituksia kerholle

Piirin kevätkokous pidettiin ke 23.3 Parolannummen vanhan sotilaskodin Vaakunasalissa. Perinteisten munkkikahvien jälkeen saimme kuulla kertausta MPK ajankohtaisista asioista. Toimintakilpailussa emme tällä kertaa pärjänneet aivan palkkio sijoille asti, mutta prosenttiammunnassa tuloksemme oikeutti A-sarjassa kolmanteen tilaan. Edellinen puheenjohtajamme Matti Koppanen sai vastaanottaa perinteikkään piirin kietopalkinnon Buhlerin kilven, joka jaetaan vuosittain ansioituneelle tehtävästään luopuvalle puheenjohtajalle. Kokouksessa myös luovutettiin Matti Koppaselle ja Petri Airaksiselle RUL hopeiset ansiomitalit.

Matille Buhlerin kilpi

Matille Buhlerin kilpi

RUL hopeinen ansiomitali Matille ja Petrille

RUL hopeinen ansiomitali Matille ja Petrille

Kevätkokous 16.3

Kevätkokouksen aluksi Lounaspirtillä saimme kuulla MPK ajankohtaisista asioista Kanta-Hämeen yksikön uuden päällikön Jorma Halmeen toimesta. Esityksessä erityisesti Akaan paikallinen toimijajoukko Jukka
Yrjölän johdolla sai kiitosta aktiivisuudestaan ja otteestaan koulutuksen saralla.
Kokousasiat käsiteltiin Jaakko Sirolan johdolla ja vuoden 2015 toimintakertomus sekä tilinpäätös tuli hyväksytyksi. Kokouksen lopuksi hoidettiin palkitsemiset, arvostetun Majurin miekan sai sihteerinä toiminut Jari Rantanen joka oli vuoden aikana aktiivisessa roolissa nuorten aktivoimisessa sekä on muutenkin esimerkillinen reserviläistoimija. Seuraavassa kaikki palkitut:

Majurin miekka                Jari Rantanen
Vuoden Nuori Upseeri  Sanna Jaakola
Kotoa poissa –karttu      Marko Mahkonen
Hikiristi                                 Petteri Jyrämö

OP – Ilma-ase
1. Sami Rantala
2. Marko Mahkonen
3.Raimo Antila

Vuoden kivääriampuja            Sami Rantala
Vuoden pistooliampuja           Raimo Antila
Vuoden sotilasurheilija           Raimo Linnala

Kevätkokousväkeä

Kevätkokousväkeä

Jorma Halme esitelmöimässä

Jorma Halme esitelmöimässä

 

Kuutamohiihto 24.2. Veikkojen majalla

Tapahtumassa oli mukana yhdeksän kerhonjäsentä ja muutamia perheenjäseniä. Uutuutena tapahtumaan olivat järjestäjät keksineet tehtäväksi hiihdon lomassa keksiä tarina, laulu, runo tai vitsi jossa on kuu mukana. Tuotokset olivat niin hyviä, että tuomaristo ei päässyt paremmuudesta yksimielisyyteen ja palkinnot jouduttiin arpomaan. Ykköspalkinnon arvonnassa nappasi Timo-Pekka Koivuniemi.

TP ja palkinto

 

Toimintakalenteri 2016

Tämän vuoden toimintakalenterin voit ladata näiltä sivuilta osoitteesta: https://www.rul.fi/toijala/toimintakalenteri/

Kerholle uusi puheenjohtaja – Petri Airaksinen Viialasta

Kerho valitsi marraskuussa pidetyssä vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajakseen Petri Airaksisen. Kerhossa on puheenjohtaja vaihtunut noin kolmen vuoden välein. Nykyinen puheenjohtaja Matti Koppanen luovuttaa puheenjohtajan vastuun vuoden vaihteessa.

Kokouksessa puhetta johti jämäkkään tapaan Reijo Rasmus sihteerinään Jari Rantanen.

Varsinaisten syyskokousasioiden lisäksi tilaisuudessa jaettiin huomionosoitukset Heikki Teräväiselle kerhon standaari ja Eero Virtaselle RUL:n Maanpuolustus peruskalliomme-standaari ansioistaan kerhon toiminnassa.

Kokouksessa valituille hallituksen jäsenille on sittemmin sovittu seuraavat vastuualueet:

Puheenjohtaja Petri Airaksinen
Varapuheenjohtaja Jari Rantanen
Sihteeri Sanna Jaakola
Jäsensihteeri Yrjänä Eskola
Nuorten upseeri Riku-Ville Koskinen
Rahastonhoitaja Lauri Rekola
Urheilu-upseeri Jarkko Järvenpää
Urheilu-upseeri Timo-Pekka Koivuniemi
Ampumaupseeri Petteri Jyrämö
Ampumaupseeri Ville Hölttä
Koulutusupseeri Jukka Yrjölä
Koulutusupseeri Jussi Pekkala
Saajanmajaupseeri Matti Koppanen
Tiedotusupseeri Jukka Turunen

Huomioinosoitusket Heikki Teräväiselle ja Eero Virtaselle.

Huomionosoitukset Heikki Teräväiselle ja Eero Virtaselle.

 

Petri Airaksinen uusi puheenjohtaja

Petri Airaksinen uusi puheenjohtaja