Teksti: Janne Kosonen

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää

Sotilasvalassa ja –vakuutuksessa nuoret varusmiehet sitoutuvat todella koviin vaatimuksiin.

Vakuutuksissa sitoudutaan ensiksikin puolustamaan Suomea ja yhteiskuntajärjestelmäämme: ”Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. ”

Yhtä lailla valatilaisuudessa nuori asevelvollinen sitoutuu hoitamaan mahdollisesti eteen tulevan, äärimmäisen vaativakin tehtävä loppuun saakka: ”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun. Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää minulle uskotut palvelussalaisuudet.”

Johtajakoulutuksen saaville nuorille esimiehille sotilasvala ja -vakuutus asettavat selkeät, mutta haastavat hyvän johtajan vaatimukset: ”Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.”

Sotilasvala ja juhlallinen vakuutus annetaan alokaskauden päättyessä, mutta siinä annetut sitoumukset kestävät koko asevelvollisuusajan ja vielä sen jälkeenkin. Alokaskauden jälkeen varusmiespalvelus jatkuu pitkälti nuorten omien ominaisuuksien, näyttöjen, kiinnostuksen ja motivaation viitoittamana. Jokaiselle löytyy kokonaisuuden kannalta sopivin tehtävä. Johtajakoulutukseen valittavien nuorten keskeinen ominaisuus on vastuunkantokyky.

Nyky-yhteiskunnassa korostuvat yksilön oikeudet ja vapaudet. Nämä ovat hyviä ja kannatettavia asioita, mutta on muistettava, että oikeuksiin liittyy erottamattomasti velvollisuudet ja vapauteen liittyy vastuullisuus. Velvollisuudet konkretisoituvat usein asioissa, joita meidän pitää tehdä yhdessä tai yhteisen hyvän puolesta. Aina ne eivät ole helppoja tai mukavia, mutta kuitenkin ne on tehtävä. Tiukoissa paikoissa, niin työ- ja siviilielämässä kuin tarvittaessa sotaoloissakin, vastuunkantokykyä koetellaan käytännössä.

Me reserviupseerit olemme saaneet varusmiesaikana parhaan mahdollisen koulutuksen. Siksi meiltä voi ja pitää odottaa hieman enemmän. Se on osa käytännön vastuunkantokykyä ja johtajuutta, eikä se ole kiinni iästä, sukupuolesta, sotilasarvosta tai sodan ajan sijoituksesta.