Teksti: Mikko Halkilahti

Liiton puheenjohtajan joulutervehdys

Arvoisat Reserviupseerit,

Reserviupseeriliiton 85. toimintavuosi alkaa olemaan loppusuoralla. Juhlavuoden tapahtumat sekä liittokokousviikonloppu Lappeenrannassa keräsivät kokoon upean määrän reservin upseereita maamme jokaisesta kolkasta. Haluankin kiittää kaikkia tapahtumiin osallistuneita, teitte todella tapahtumista ikimuistoisia. Kiitän myös vielä kerran luottamuksesta, jonka liittokokouksessa teiltä yksimielisesti sain. Nöyrä kiitos ja kumarrus!

Vuoden riennot rauhoittuvat pikku hiljaa, ja on tullut aika ladata akkuja joulun pyhistä loppiaiseen. Ensi vuosi tuleekin olemaan kiireisen puoleinen jo pelkästään siksi, että Suomen itsenäisyyden 100-vuotistapahtumat tulevat täyttämään monen kalenterin. Maanpuolustusjärjestöjen yhteisen Nuku rauhassa –kampanjan kokonaisturvallisuustapahtumat ja –seminaarit kattavat koko maan, niin etelästä pohjoiseen kuin idästä länteen. Kannattaa siis laittaa päivämäärät kalentereihin ja osallistua joukolla yhteisiin kokonaisturvallisuutta edistäviin tapahtumiin.

Kampanjan mainosruletti pyörähtää keväällä käyntiin ja sen tarkoituksena on ennen kaikkea herättää suuren yleisön huomio ja ymmärrys vapaaehtoistyömme merkityksestä kansalaisten turvallisuudelle. Varoitan jo tässä vaiheessa, että odotettavissa on jotain muuta kuin rk-kuuskakkosen nakutusta ja tetsausta korpimetsässä. Kohdeyleisönä ei olla me tosiuskovaiset, vaan jäsenkuntamme ulkopuoliset henkilöt, jotka tunteisiin vetoavalla mainoskampanjalla saadaan oivaltamaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön yhteys turvallisuuden tunteeseemme. Tämä ilmenee yksittäiselle henkilölle mahdollisuutena nukkua yönsä rauhassa. Tätä työtä me siis teemme päivittäin toimimalla erilaisissa tehtävissä eri maanpuolustusjärjestöissä.

Itsenäisyyden juhlavuoden lisäksi ensi vuotta värittää RUL:n kolmivuotisstrategian jalkauttaminen kentälle. Se tullaan toteuttamaan piirikierrosten myötä ensi vuoden aikana. Osa tapahtumista osuu edellä mainittujen kokonaisturvallisuustapahtumien yhteyteen, mutta muilta osilta piireiltä pyydetään ehdotuksia piirikierrosten toteuttamiselle. Tilaisuuksiin toivotaan osallistuvan mahdollisimman paljon kentän väkeä, jotta yhteyttä yksittäisten jäsenten ja RUL:n välillä voitaisiin entisestäänkin tiivistää. Piirikierrosten aikatauluja pystyy seuraamaan liiton nettisivuilta alkuvuodesta lähtien, kun päivämääriä saadaan lyötyä lukkoon.

Maamme 317 reserviupseeriyhdistyksessä ja 20 reserviupseeripiirissä tehdään vuoden mittaan merkittävä määrä aatteellista ja toiminnallista vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Kiitos siitä kaikille toimijoille. Tämän työn vaikutus suomalaiselle maanpuolustustahdolle on mittaamattoman arvokasta. Vaikka Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto onkin laskussa, ei ole syytä lannistua. Toimimalla aktiivisesti kerhoissa ja piireissä voimme vaikuttaa myös yleiseen maanpuolustustahtoon. Lippua näyttämällä luomme positiivisen nosteen, joka siivittää maanpuolustustahdon jälleen nousu-uralle. Voimia kaikille tämän työn tekemiseen myös Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017!

Rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta toivottaen

Mikko Halkilahti
Puheenjohtaja
Suomen Reserviupseeriliitto