Haanojan palvelutoiminta

 

Vuonna 1995 Kouvolaan valmistui sotainvalideille ja -veteraaneille tarkoitettu Haanojan palvelukeskus. Palkatun henkilökunnan lisäksi toiminnan alusta asti siellä toimi 6-8 hengen vapaaehtoisjoukko. Joukko koostui Kouvolan Reserviupseerikerhon ja erityisesti sen senioriosaston jäsenistä.

He avustivat talon asukkaita muun muassa saunomisessa, ulkoilussa, lääkärissä ja apteekissa käynneissä. Toiminta oli lähes päivittäistä ja palvelutunteja kertyi vuosittain 600-1000. Vapaaehtoisten ryhmä palkittiin useita kertoja pyyteettömästä työstään. Toiminta päättyi elokuussa 2018.

Kiitämme vapaaehtoisryhmää erityisen ansiokkaasta työstä sotiemme veteraanien hyväksi!