Ampumasuunnistusta Heikinpirtillä

Järjestimme 1.8.2018 yhdessä Loimaan Seudun Reserviläisten kanssa piirin amupumasuunnistuksen mestaruuskilpailut Heikinpirtin maastossa. Sää oli erinomainen, ehkä liiankin erinomainen lämpötilan suhteen. Kilpailijoita oli kohtuullisen hyvin, parisprinttijoukkueita 11 kpl ja henkilökohtaiseen kisaan lähti 27 henkilöä. Kisat toimivat harjoituksena  RESUL:n meille ensi keväänä järjestettäväksi annetuille mestaruuskisoille, joiden ajankohta selvinnee lähipäivinä. Kokeilimme myös järjestää samana päivänä sekä parisprintti että henkilökohtainen kisa. Ensi kommentit olivat puoltavia turhien ajeluiden jäädessä pois. Kisojen johtajana toimi Jarmo Heikkinen, joka vastasi myös ammunnasta yhdessä Jouko Kylä-Utsurin kanssa, suunnistuksen ratamestarina toimi Matti Ylitalo, tulospalvelussa toimivat Jukka Salonen ja Risto Jaakkola sekä kanttiinista vastasi Anu Haapanen, järjestelytoimikunnasta vastasivat yhdessä yhdistyksiemme puheenjohtajat Hannu Lahti ja Olli-Pekka Rastas. Muita talkoolaisia oli myös molemmista järjestöistä.

Kiitokset järjestäjien puolesta niin kilpailijoille kuin kaikille järjestelyissä olleille!!!!

Olli-Pekka Rastas

Tulokset löytyvät täältä:

Ampumasuunnistus-Tulokset-Henkilökohtainen

Ampumasuunnistus-Tulokset-Pari