1944 torjuntavoitto 75 vuotta

Kesän 1944 torjuntavoitosta 75 vuotta!

Kesällä 2019 tulee kuluneeksi 75 vuotta Suomen olemassaolon kriittisimmistä päivistä Karjalan kannaksella ja Laatokan Karjalassa.

Varhain aamulla 9. kesäkuuta 1944 Valkeasaaren lohkolla käynnistyneen täysin ennen kokemattoman voimakkaan tulivalmistelun perään puna-armeija käynnisti seuraavana aamuna ns. ”strategisen iskun” eli suurhyökkäyksen Suomen Karjalan kannaksella olevien joukkojen asemia vastaan. Suomalaisten pahoin vaurioituneet puolustusasemat murtuivat vain muutamissa tunneissa.

Nopean vetäytymisen ja joukkojen uudelleenryhmitysten johdosta suomalaiset joukot kykenivät vastassaan olleesta hirvittävästä ylivoimasta huolimatta sitkeään viivytystaisteluun, joilla voitettiin aikaa VKT-aseman (Viipuri-Kuparsaari-Taipale) ja Laatokan Karjalan U-aseman pikavauhdilla tehtäviin valmisteluihin lujaa torjuntataistelua varten.
Edes ”kauneusvirheeksi” jäänyt Viipurin kaupungin menetys 20.6. noin 8 tunnissa ei kyennyt lannistaamaan joukkojen taistelutahtoa ja moraalia – ja Saksan nopeasti toimittamat panssarintorjunta-aseavut ja lento-osasto Kuhlmey antoivat merkittävän määrän lisävoimaa puna-armeijan vyöryn tukahduttamiseksi ja lopulliseksi lyömiseksi, kaikilla rintamilla.

Lopulta heinäkuun toisella viikolla voitiin Päämajassa todeta lähes ennen näkemättömän sotilaallisen ihmeen tapahtuneen: syvälle Suomeen tunkeutunut Puna-armeija vetäytyy!

Josif Stalin oli antanut 12. heinäkuuta käskyn Suomeen kohdistuneen ja pahoin epäonnistuneen suurhyökkäyoperaation välittömään keskeyttämiseen ja puna-armeijan pahoin ruhjottujen rippeiden välittömään irrottamiseen pois Suomen rintamalta. Virallisena perusteena Moskovassa todettiin, etteivät Neuvostoliiton lähettämät noin puolen miljoonan sotilaan vahvuiset joukot olleet kyenneet läpäisemään Suomen rintamaan lopullista läpimenoaukkoa – kun sen sijaan Saksan rintaman luhistumisen vuoksi paine joukkojen siirtämiseksi kohti länttä ja Berliiniä kasvoi.

Suomi oli torjunut suurvallan strategisen iskun – ensimmäisenä ja samalla myös ainoana sotajoukkona koko maailmassa. 

Suomalaisittain loistava rintamatilanne loi heinäkuussa -44 erinomaiset edellytykset molemminpuolisesti aseleponeuvotteluiden käynnistämiseksi. Neuvotteluiden ratkaisevimpana ja Suomen hyväksymänä lähtökohtana oli se, ettei Moskova ei enää sotilaallisesti katsottuna kyennyt neuvotteluajankohtana vaatimaan Suomen ehdotonta antautumista.
Loppukesällä käydyt neuvottelut päättyivät lopulta vihollisuuksien keskeyttämiseen ja solmittavaan aselepoon 4. syyskuuta 1944 – lähes kaksi kuukautta puna-armeijan suurhyökkäyksen torjumisen jälkeen.

Suomen sitkeä ja karaistunut kenttäarmeija oli pelastanut maamme ja kansamme, jälleen kerran.

-JT