Pöytästandaarit

Piikkiön-Kaarinan Reserviupseerit ry:n pöytästandaari 

Yhdistyksen ensimmäinen pöytästandaari on vuodelta 1978 ja se suunniteltiin yhdistyksen 20-vuotisjuhlia varten. Pontimena oli sellaisten vuosia ja vuosikymmeniäkin palvelleiden aktiivisten jäsenten palkitseminen, joille ei voida myöntää Reserviupseeriliiton ansiomerkkejä. Yhdistykseltä lisäksi puuttui pöytästandaari ja sellainen haluttiin hankkia. Jäsenistölle julistetun ideakilpailun voitti Tapio K. Kallio ja viirin sai suunniteltavakseen DI Seppo Kainu Turusta. Viirissä on punaisella pohjalla keskeisesti RUL:in keltamusta leijonalogo. Vasemmassa yläkulmassa on keltaisella Piikkiön kunnallisvaakunan kolme apilanlehtikärkistä sudenhammasta. Koska yhdistys oli alkanut käyttää nimeä Piikkiön-Kaarinan Reserviupseerit ry ja tulevaa kuntaliitosta hyvissä ajoin ennakoiden, vuonna 1994 hankittiin uusi viiri, johon oli lisätty Kaarinan kaupungin vaakuna oikeaan yläkulmaan. Uudenmallista pöytästandaaria on käytetty vuodesta 1995 alkaen.

Yhdistyksen hallitus päättää puheenjohtajan esityksestä yhdistyksen pöytästandaarin myöntämisestä merkittävälle yhteistyötaholle tai henkilölle, joka on toiminnallaan edistänyt yhdistyksen tarkoitusperiä. Yhdistyksen puheenjohtaja päättää, tarvittaessa hallitusta kuultuaan tai sen esityksestä, yhdistyksen pöytästandaarin myöntämisestä jäsenelle, joka on pitkäkestoisella aktiivisella toiminnallaan edistänyt yhdistyksen tarkoitusperiä.

Piikkiön-Kaarinan Reserviupseerit ry:n pöytästandaardi on myönnetty seuraaville henkilöille, julkisille organisaatioille, yrityksille ja yhdistyksille (luovutuspäivämäärä ja henkilö tai organisaatio, jolle myönnetty):

Arkistolähteiden perusteella myönnetyt pöytästandaarit (v. 1978 malli):

  1. 15.4.1978 Arvo Mäki, yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  2. 15.4.1978 Aarre Filppu, yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  3. 15.4.1978 Esko Louramo, yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  4. 15.4.1978 Tauno Virta, yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  5. 15.4.1978 Pekka Ahokas, yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  6. 15.4. 1978 Matti Urpo, yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  7. 15.4.1978 Tapio K. Kallio, yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  8. 1979 Lennart Palander 60 v.
  9. 3.1.1984 Antti Honkasaari 50 v.
  10. 4.4.1984 Eero Hanhijärvi 50 v.
  11. 1985 Sauli Seppälä 60 v.
  12. 26.12.1987 Tapani Pessala 50 v.
  13. 30.10.1988 Jouko Virta, yhdistyksen 30-vuotisjuhlassa ansioista toiminnassa
  14. 1989 Piikkiön VPK
  15. 13.11.1990 Jyri Kirjo 60 v.
  16. 30.12.1990 Osmo Ahokas 60 v.

Myönnetyt pöytästandaarit (v. 1994 malli):

  1. 16.1.1995 Puheenjohtajan käyttöön
  2. Kaarinan kaupunki
  3. Viljo Wahlsten 50 v.
  4. 12.2.1995 Kaarinan-Piikkiön Reservialiupseerit ry. 30 v.
  5. Antti Honkasaari (vanhan viirin korvaus)
  6. 26.3.1995 Liedon Reserviupseerit ry. 30 v.
  7. 1.3.1996 Jouko Tuomarila 50 v.
  8. 28.3.1996 Kauko Peltonen 50 v.
  9. 1996 Piikkiö-Kaarinan Sotaveteraanit ry.
  10. 13.09. 2006 Osmo Eerola 50 v.
  11. 01.06. 2008 Mikko Paatero 60 v.
  12. 17.03. 2009 Kaarinan kaupunki, kaupunginjohtaja Harri Virta
  13. 04.11. 2009 evl. Markku Kuusela, Puolustusvoimien Varsinais-Suomen Aluetoimiston päällikkö
  14. 18.11. 2010 Harri Koponen 50 v.
  15. 10.11. 2011 komentaja Kari Mäkinen, Puolustusvoimien Varsinais-Suomen Aluetoimiston päällikkö
  16. 19.11. 2013 MPK ry:n Varsinais-Suomen aluetoimisto, evl. Markku Laine
  17. 19.11. 2013 LähiTapiola, Turun aluetoimisto, Ilkka Lehmus
  18. 18.12. 2013 Seppo Mäkikangas 50 v.
  19. 11.03. 2015 Ari-Pekka Lehtinen 50 v.
  20. 15.03. 2017 Antti Fager-Pintilä
  21. 15.9.2018 evl. Joni Lindeman, Puolustusvoimien Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö
  22. 15.9.2018 Juha Jäppinen 60 v.
  23. 15.9. 2018 Hannu Grönholm, pitkäaikainen tilin- ja toiminnantarkastaja
  24. 29.9.2020 Jani Rättö 50 v., toiminta yhdistyksen hallituksessa 2005-2019
  25. 29.9.2020 Ilkka Lehmus 60 v., toiminta yhdistyksen sihteerinä 2010-2019
  26. 29.9.2020 Jari Forsell 50 v., toiminta yhdistyksen puheenjohtajana 2004-2008

Vuosien 1997-2005 aikana jaetuista pöytästandaareista ei ole dokumentaatiota.