Perinnepäivä-seminaari 2014

Suomen-poikien perinneyhdistys ry:n järjesti Perinnepäivä-seminaariin 22.10.2014 maanpuolustusyhdistysten talossa aiheella ”70-vuotta Suomen-poikien lähdöstä Suomesta”.

 Tilaisuuden alussa jäsen Lassi Westerling luovutti oman sodan ajan pioneerivänrikin puvun käytettäväksi Virossa Suomen-pojista esittävässä museossa.

Suomen-poikien Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Risto Haimila kertoi yhdistyksen nykytilanteesta ja toiminnasta.

Seminaarissa kuultiin historian tutkijan ja tohtorikoulutettavan FM Seppo Vepsäläisen esitelmän Suomen armeijassa jatkosodassa taistelleiden virolaisten vapaaehtoisten historiasta ”Viron tapahtumia ja sen vaikutuksia Suomen-poikien lähtöön ja paluuseen”. Viro joutui ulkopuolisten voimien vuoksi hankalaan tilantteeseen, jossa lopulta menetti itsenäisyytensä. Suomen-pojat eivät halunneet liittyä miehittäjien joukkoihin ja sen vuoksi siirtyivät Suomeen ja vapaaehtoisiksi Suomen armeijaan, ajatuksena hankkia sotilaskoulutusta ja kokemusta ja joskus palata Viroon jatkamaan työtä Viron hyväksi. Ja näinhän 1944 tapahtuikin, mutta ei aivan niin kuin Suomen-pojat olivat ajatelleet.  Aikalaisten tuntemuksia toivat seminaariin Suomen-poika Edgar Sinisalu ja Lydia Ahas.