Alueellinen valmiuskeskusharjoitus/koulutus

Tule mukaan viranomaisten ja järjestöjen kanssa tekemään yhteistä turvallisuutta!

Etsimme vapaaehtoisia alueellisen valmiuskeskuksen harjoitteluun Lappeenrantaan – koulutuspäivä on 16.2.2019!

Etelä-Karjalassa on kehitetty uudenlaista palvelumallia, joka kokoaa yhteen viranomaisten ja kansalaisten palvelut asukkaiden saataville häiriötilanteen aikana.

Ensimmäinen alueellinen valmiuskeskus koeponnistettiin marraskuun 2018 lopussa Luumäen Taavetissa. Harjoituksessa Luumäelle kuvattiin pitkäkestoinen, vuorokausia kestävä sähkökatkos joka vaikuttaisi merkittävästi asukkaiden elämään. Asuntojen kylmetessä, puhelinliikenteen katketessa ja kauppojen sulkiessa ovensa asukkaat tarvitsisivat monenlaista apua.

Taavetin kirjastolle perustettuun valmiuskeskukseen kokoontuivat viranomaiset, järjestöt ja vapaehtoiset tarjoamaan apuaan. Harjoitukseen osallistui yhteensä noin 70 henkilöä.

Asukkaille valmiuskeskuksessa tarjottiin perustarpeiden täyttämistä, kuten Marttojen tekemää iltapalaa. Paikalla oli myös Etelä-Karjalan sosiaalipäivystys, Eksoten palveluohjaus ja Luumäen kotihoidon työntekijöitä tuomassa sosiaali- ja terveydenhuollon tehostetut palvelut alueen asukkaiden käyttöön.
Etelä-Karjalan pelastuslaitos järjesti paikan päälle yhteydet hätäkeskukseen, pelastuslaitoksen johtokeskukseen ja sateliittipuhelimien kautta myös sähkökatkosalueen ulkopuolelle.  Punainen Risti ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu auttoivat asukkaita monipuolisesti kunkin tarpeen mukaan. Kirkon henkinen huolto tarjosi henkistä tukea, ja Pelastakaa Lapset ry:n lapsiystävällisessä tilassa pääsivät nuorimmat turvalliseen ympäristöön leikkimään siksi aikaa kun aikuiset hoitivat omia asioitaan.

Järjestöjen lisäksi valmiuskeskuksessa apuna toimivat myös tehtävään erikseen koulutetut luumäkeläiset vapaaehtoiset. ”Asiakkaina” harjoituksessa esittivät itseään asukkaat eri puolilta Luumäkeä ja sen ulkopuoleltakin.

Mitä jos samanlainen tilanne tulisi Lappeenrantaan?

Häiriötilanteessa on järkevää keskittää kaikkien viranomaisten ja järjestöjen palvelut samaan paikkaan. Näin asukkaiden ei tarvitse etsiä apua useasta eri osoitteesta haastavassa tilanteessa.

Valmiuskoordinaattori Kristiina Kapulainen Eksotesta kertoo, että vapaaehtoisten rooli viranomaisten apuna on merkittävä sekä häiriötilanteen aikana että siihen varautumisessa. – Järjestöihin kuuluvien vapaaehtoisten lisäksi saimme mukaan myös luumäkeläisiä asukkaita niin valmiuskeskukseen avuksi kuin myös harjoitukseen asukkaiksikin. Oli upeaa nähdä, miten innokkaasti kaikki toimijat lähtivät mukaan. Harjoituksessa oli upea henki, ja myös ”asiakkaat” esittivät roolinsa täysillä.

Tule mukaan harjoittelemaan alueellisen valmiuskeskuksen perustamista Lappeenrantaan 16.2!

Etelä-Karjalassa jatketaan alueellisten valmiuskeskusten koulutusta ja harjoittelua nyt myös muissa kunnissa. Seuraavana vuorossa on Lappeenranta, jossa valmiuskeskusten perustamiseen liittyvä koulutus alkaa Pallon liikuntahallilla (Tukkikatu 2) lauantaina 16.2.2019. Ensimmäistä koulutuspäivää seuraa harjoitteluilta huhti-toukokuussa 2019.

– Tarvitsemme runsaasti vapaaehtoisia mukaan myös Lappeenrannan harjoitteluun, joten toivotamme kaikki tervetulleeksi tekemään yhteistä turvallisuutta! Mukaan voivat kaikki asiasta kiinnostuneet, mitään etukäteistietoa et tarvitse.

Ilmoittaudu mukaan Lappeenrannan koulutukseen osoitteessa: https://www.lyyti.fi/reg/Valmiuskeskuskoulutus_9189

Lisätiedot: Valmiuskoordinaattori Kristiina Kapulainen, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, puh. 040 651 1791

Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Lappeenrannan paikallistoimikunta
c/o Suomen Punainen Risti, Lappeenrannan osasto
Raatimiehenkatu 20 D, 53100 Lappeenranta

S-posti: [email protected]
Kotisivut: www.vapepa.fi/toimikunta/lappeenrannan-paikallistoimikunta

Löydät meidät myös Facebookista https://www.facebook.com/groups/336064554517

Alkaa16 helmi 2019 SijaintiPallon liikuntahalli
Loppuu16 helmi 2019 OsoiteTukkikatu 2, Lappeenranta
Kartta latautuu...