Teksti: Reserviupseeriliitto

Ilmoittautuminen Nijmegeniin on auennut

Heinäkuussa Hollannissa siirretään taas saapasta toisen eteen. Järjestyksessään 104. Nijmegenin marssitapahtuman ”Vierdaagsen” valmistelut on aloitettu ympäri maailmaa ja Suomen delegaation ilmoittautuminen on auennut MPK:n järjestelmään.

Viime kesänä Hollannin maaseutua halkovalle marssille osallistui Suomesta reilu seitsemänkymmentä reserviläistä. Neljä kertaa 40 kilometrin päivämatkaa marssittavaan sotilassarjaan osallistuu 7500 henkilöä yli kolmestakymmenestä maasta, yhteensä marssijoita on jopa 40 000.

Marssille pääsee mukaan ilmoittautumalla joko osaksi joukkuetta, tai niin kutsuttuna indynä, eli yksilömarssijana. Indynä marssiminen soveltuu erityisesti marssin jo aikaisemmin suorittaneelle, kun taas ensikertalaisille suositellaan joukkueessa marssimista. Ensi vuonna yksilömarssijoille on Suomen delegaatiossa oma kiintiö ja marssijoita kannustetaankin muodostamaan omia joukkueita, tai liittymään osaksi reserviläisistä muodostettua joukkuetta.

Joukkueeseen pääset ilmoittautumaan tästä, yksilömarssijaksi tästä.

Nijmegenista saa lisätietoa seuraamalla MPK:n Nijmegen-sivuilta tai kysymällä suoraan sähköpostitse [email protected]

Viime kesän marssista voi lukea Reserviläisen numerosta 5/2019 tai verkosta. Kannattaa myös vilkaista tunnelmia liiton Youtubesta! Heinäkuussa 2019 marssille osallistuneen järjestösihteeri Susanna Takamaan Instagramista @ruljarjestosihteeri  löytyy myös marssiin ja siihen valmistautumisesta liittyviä videopätkiä.