Juhani Pura ja Jaakko Valtanen RUL:n kunniajäseniksi

toukokuu 17, 2016

Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) perustamisesta tulee kuluneeksi 85 vuotta 17.5.2016. Juhlavuotensa kunniaksi liitto on kutsunut kaksi uutta kunniajäsentä, kenraali Jaakko Valtasen ja erityisopettaja Juhani Puran.

Jaakko ValtanenJaakko Valtanen (s. 1925, kuva oikealla) osallistui talvisotaan vapaaehtoisena lähettinä ja radiomiehenä sekä jatkosotaan mm. tykistöupseerina. Hänen pitkä ja ansiokas sotilasuransa päättyi puolustusvoimain komentajan tehtävään vuosina 1983–1990. Jaakko Valtasella on lisäksi erittäin suuret ansiot maanpuolustustahdon mittaamisen ja maanpuolustustiedotuksen uranuurtajana. Reserviin siirryttyään Jaakko Valtanen on osallistunut aktiivisesti keskusteluun vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkityksestä ja kehittämisestä. Hän on Espoo–Kauniainen Reserviupseereiden jäsen. Jaakko Valtanen asuu Espoossa.

Juhani Pura (s.1940, kuva alla) on erityisopettaja, joka on tehnyt vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä ja erityisesti reserviupseeritoiminnassa poikkeuksellisen ansiokkaan uran niin paikallis-, piiri- kuin liittotasollakin. Juhani Pura on toiminut mm. Valkeakosken Reserviupseereiden ja Etelä-Hämeen Reserviupseeripiirin puheenjohtajana sekä RUL:n liittohallituksen jäsennenä. RUL:n liittovaltuuston puheenjohtajana Juhani Pura oli vuodet 1999–2006. Hän oli myös Maanpuolustuskoulutus ry:n ensimmäinen puheenjohtaja 1993–1996. Hän on kirjoittanut ja toimittanut useita maanpuolustus- ja urheilukirjoja. Juhani Pura on edelleen aktiivitoimija sekä reserviupseeri- että veteraanitoiminnassa. Valkeakoskella asuva Juhani Pura on sotilasarvoltaan kapteeni reservissä.

Juhani Pura

Kaksikymmentä kunniajäsentä, yksi kunniapuheenjohtaja

RUL on 85 vuoden aikana kutsunut kunniajäseniksi yhteensä 20 henkilöä. Ennen Jaakko Valtasta ja Juhani Puraa viimeksi kunniajäseniksi on kutsuttu Pentti Perttuli ja Antti Ahlström (2006) sekä Tuomas Gerdt ja Pekka Selín (2011). RUL:n ainoa kunniapuheenjohtaja on C.G. E Mannerheim (1941).

RUL:n perustamisasiakirjan allekirjoitti kolmen yhdistyksen edustajat
Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa 3.12.1925, jolloin Helsingissä perustettiin valtakunnallinen Reserviupseerikerho. Toiminnan laajennuttua koko maahan tuli liiton perustaminen ajankohtaiseksi. Suomen Reserviupseeriliiton perustava kokous pidettiin Katajanokan Kasinolla 17.5.1931. Paikalla oli reserviupseereita kahdeksalta paikkakunnalta, mutta liiton perustamisasiakirjan allekirjoittivat vain Helsingin, Turun ja Riihimäen kerhojen edustajat.

Ensimmäisen toimintavuoden lopussa liittoon kuului kuusi upseerikerhoa, joissa oli jäseniä alle viisisataa. Nyt RUL:n 314 jäsenyhdistyksessä on lähes 28.000 jäsentä.

Päätapahtuma Haminassa 5.8.

Juhlavuoden päätapahtuma järjestetään Hamina Tattoon yhteydessä Reserviupseerikoululla Haminassa perjantaina 5.8. Lisätietoja päätapahtumasta löytyy netistä: https://www.rul.fi/rul85vuotta/

Juhlavuonna uusitaan Reservin kenttäjohtaja -kirja, jossa painopisteenä on reservin johtajan sotilaalliset perustaidot. Kirjassa korostuu uusi taistelutapa ja sen vaatimukset erityisesti ryhmä-, joukkue- ja komppaniatason joukoille.