Teksti: Janne Kosonen

Lassheikki ja Vilamo valtuuston puheenjohtajiksi

Helsingissä 10.12. kokoontunut RUL:n uusi liittovaltuusto valitsi yksimielisesti ltn Aaro Mäkelän Helsingistä ja ylil Sampo Puoskarin Oulusta jatkamaan liittohallituksen varapuheenjohtajina vuonna 2017. Liittovaltuuston kahta puheenjohtajatehtävää tavoitteli neljä henkilöä. Vaalien jälkeen liittovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin maj Markus Lassheikki Kirkkonummelta ja varapuheenjohtajaksi kapt Jyri Vilamo Helsingistä.

RUL:n puheenjohtajana toimii kapt Mikko Halkilahti Salosta. Hänet valittiin tehtäväänsä toiselle kolmivuotiskaudelle 2017 – 2019 marraskuussa Lappeenrannassa pidetyssä liittokokouksessa.

RUL:n uudessa liittovaltuustossa on 42 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varamies. Naisia valtuuston jäsenistä on kolme sekä yksi varajäsenen. Valtuuston varsinaista jäsenistä uusia tehtävässään on tasan puolet eli 21 valtuutettua.

Liittovaltuuston kokouksessa valittiin myös liittohallituksen jäsenet vuodelle 2017. Hallitukseen valittiin kahdeksan uutta jäsentä.

Suomen Reserviupseeriliiton liittohallitus 2017

Puheenjohtaja kapt Mikko Halkilahti
1. varapuheenjohtaja ltn Aaro Mäkelä
2. varapuheenjohtaja ylil Sampo Puoskari

Liittohallituksen jäsenet (uusien jäsenten nimet kursivoitu): Maj Pertti Kokkonen (Etelä-Häme), kapt Veli-Matti Kesälahti (Etelä-Karjala), kapt Marko Kaappola (Etelä-Pohjanmaa), ltn Caspar von Walzel (Helsinki), kapt Martti Minkkinen (Kainuu), maj Jari Myllymäki (Keski-Pohjanmaa), ylil Jarmo Siltanen (Keski-Suomi), kapt Pasi Laari (Kymenlaakso), kapt Tero Hyttinen (Lappi), ylil Pekka Sillanpää (ORUP), maj Ari Paukkunen (Pirkanmaa), ltn Mika Tukiainen (Pohjois-Karjala), ylil Timo Uusimäki (Pohjois-Pohjanmaa), ylil Erkki Saarijärvi (Pohjois-Savo), maj Juha Tarnanen (Päijät-Häme), kapt Tapio Hellman (Satakunta), ylil Jussi Saarinen (Suur-Savo), kapt Jaripekka Turtiainen (Uusimaa), ylil Rodney Strandvall (Vaasa) ja ylil Marko Rantanen (Varsinais-Suomi).

Juha Tarnanen on toiminut aikaisemmin RUL:n liittohallituksessa, mutta ei ole ollut hallituksessa vuonna 2016.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin muutoksitta

RUL:n liittovaltuuston kokouksessa oli paikalla 39 liittovaltuutettua.

RUL:n liittovaltuuston kokouksessa oli paikalla 39 liittovaltuutettua.

Liittovaltuuston kokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion tulevalle vuodelle liittohallituksen esittämässä muodossa. RUL:n toiminnan painopisteet vuonna 2017 ovat Suomi 100 vuotta ja Maanpuolustusjärjestöjen yhteinen juhlavuoden hanke, liiton uuden strategian jalkauttaminen sekä nuorten toiminnan kehittäminen.

img_8072img_8071

 

Hyväksytyssä talousarviossa varsinaisen toiminnan kulujäämä on noin 585.000 €. Yhdistysten ja piirien toiminnan tukemiseen ja kannustepalkkioihin käytetään ensi vuonna yli 120.000 euroa. Liiton selvästi tärkein tulonlähde on jäsenmaksut. Muita tärkeitä tulonlähteitä ovat yleisavustukset sekä sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuotot.

Vuoden maanpuolustusteko Mikkeliin

Liittovaltuuston kokouksessa luovutettiin myös liittohallituksen myöntämä Vuoden maanpuolustusteko 2016 -tunnustuspalkinto. Se myönnettiin Mikkelin Reserviupseereille erittäin ansiokkaasta Noptel -ampumatoiminnan kehittämisestä.

Vuoden maanpuolustusteko -tunnustusplakinnon vastaanottivat Mikkelin Reserviupseereiden aktiivit Petri Partti, Jussi Saarinen ja puheenjohtaja Pekka Kärkkäinen. Palkinnon luovutti liiton puheenjohtaja Mikko Halkilahti

Vuoden maanpuolustusteko -tunnustuspalkinnon vastaanottivat Mikkelin Reserviupseereiden aktiivit Petri Partti, Jussi Saarinen ja puheenjohtaja Pekka Kärkkäinen. Palkinnon luovutti liiton puheenjohtaja Mikko Halkilahti