Teksti: Reserviupseeriliitto

Menestystä sotilasmoniottelussa Kanadassa

Kanadan Quebecissä järjestettyihin kansainvälisiin CIOR:n sotilasmoniotteluihin osallistunut Suomen Reserviupseeriliiton joukkue pärjäsi kisoissa hienosti. Yhteensä neljänkymmenen joukkueen kilpailussa otellut Suomen joukkue FIN1 tuli kilpailun toiseksi pistein 6866,5. Saksan DEU6 -joukkue varmisti ensimmäisen paikan 7239,46 pisteellä. Suomen joukkueessa kilpailivat Simo Jääskeläinen, Janne Hyvärinen ja Mikko Hautala (kuvassa) sekä varajäsenet Johannes Siirilä ja joukkueenjohtajana toiminut Saku Liehu.

 

Kilpailu alkoi kivääriammunnalla Diemaco C7:lla 200 metrin etäisyydeltä. Pistooliammunnassa aseena toimi Browning P9, joka oli vanhaa kotimaista palveluspistoolia tarkempi. Ammunnoissa parhaan tuloksen ampui Kanadan joukkueen ottelija mutta suomalaisetkin sijoittuivat kärjen tuntumaan. Seuraava kilpalaji oli esterata. Standardiradasta poiketen kisarata oli hiukan pidempi, 700 metriä, sillä radan välissä oli ohitettavia paikallisia esteitä, joita normaalilla 500 metrin radalla ei ole. Kolmantena lajina oli uinti. Sisäradalla suoritettu esteuinti sijoitti joukkueen osakilpailun yhdeksänneksi.

 

Viimeisenä lajina oli suunnistus, joka koostui neljästä eri kartasta. Matkan kokonaispituus oli yli 14 kilometriä. Ensimmäiset 2,4 kilometriä suunnistettiin normaalilla suunnistuskartalla, jonka jälkeen edettiin 3 kilometriä ilmakuvan perusteella. Tämän jälkeen siirryttiin 4,5 kilometriä 1:25 000 armeijakartan avulla. Reitillä oli myös noin 2 kilometrin siirtymä kanooteilla jokea pitkin. Osa kaatoi kanoottinsa heti lähdössä, loput kastuivat rankan sadekuuron seurauksena matkalla. Melonnan jälkeen joukkue suoritti kranaatinheiton, jonka jälkeen se suunnisti suunnistuskartan avulla 4 kilometriä maaliin.

 

Suomen joukkueen sijoittuminen kilpailun toiseksi oli hieno saavutus. Kilpailun taso on kova ja esimerkiksi saksalaiset joukkueet treenaavat yhdessä puolen vuoden ajan joka toinen viikonloppu, suomalaiset eivät. Ensi vuonna CIOR kilpailut järjestetään Tallinnassa, johon toiveena on saada useampia kilpailijoita Suomesta mukaan.

 

Kuva joukkueesta: Janne Hyvärinen.