Teksti: Janne Kosonen

Reserviläinen -lehdelle haetaan päätoimittajaa

Reserviläinen-lehdelle etsitään päätoimittajaa. Nykyisen päätoimittaja Mirva Brolan kausi päättyy maaliskuun 2014 lopussa. Hakuaika päättyy 8.11.2013.

Reserviläinen on Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton valtakunnallinen jäsenlehti ja pää-äänenkannattaja sekä Suomen suurin maanpuolustusalan erikoisjulkaisu (levikki 60 165 LT 12.9.2013). Reserviläinen ilmestyy 8 kertaa vuodessa ja sitä kustantaa Maanpuolustusyhtiö MPY Oy.

TÄHTÄIMESSÄ PÄÄTOIMITTAJA

Haemme 1.4.2014 alkaen uutta päätoimittajaa tekemään tulevaisuuden järjestölehteä. Sydämesi sykkii maanpuolustusaatteelle, arvostat reserviläisjärjestöjen tekemää työtä ja sinulla on vahva kokemus lehdenteosta. Tiedät, mikä on mediakonsepti ja kuinka sitä kehitetään. Suunnittelet sisällöt yhdessä toimituskunnan kanssa, kuuntelet liittoja herkällä korvalla ja olet osa liittojen viestintää. Päätoimittaja on Reserviläisen ainoa palkattu työntekijä. Ohjeistat ja johdat avustajien työskentelyä, minkä lisäksi kirjoitat ja kuvaat itsekin.

Tarjoamme sinulle näköalapaikan suomalaisen yhteiskunnan ytimeen, mahdollisuuden edistää reserviläisjärjestöjen tavoitteita ja kehittää Reserviläistä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Arvostamme uutis- ja aikakauslehtikokemusta, korkeakoulututkintoa sekä intohimoista otetta työhön. Reserviläisjärjestöjen, maanpuolustusjärjestökentän ja puolustusasioiden tuntemus on eduksi. Lehden toimitus sijaitsee Töölössä Helsingissä.

Lisätiedot:

Päätoimittaja Mirva Brola puh. (09) 4056 2016 klo 14–16

Toimitusjohtaja Tuomo Simojoki puh. (09) 4056 2018

Hallituksen pj. Ismo Nöjd puh. 0400 463 417

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveella tulee lähettää 8.11.2013 mennessä sähköisesti Maanpuolustusyhtiöön, osoitteeseen [email protected]. Hakemukseen tunnus ”Päätoimittaja”.