Teksti: Reserviupseeriliitto

RUL:lta kaksi joukkuetta kesän MILCOMP:iin

Suomen Reserviupseeriliitto on lähettänyt vuosittain vähintään yhden joukkueen Naton reserviupseerijärjestön CIOR:n kesäkongressin yhteydessä järjestettäviin sotilasmoniottelukisoihin MILCOMP:iin (Military Competition). Tänä vuonna kilpailuihin tavoiteltiin peräti kolmea joukkuetta: edustusjoukkuetta, ensikertalaisista koostuvaa noviisijoukkuetta sekä naisten joukkuetta. Toukokuussa liitto järjesti Lahden Reserviupseerikerhon avustuksella karsinnat, joilla selvitettiin tulevien kisojen joukkuekokoonpanoja. Hennalan entisellä varuskunta-alueella sijaitsevaa sotilasesterataa kunnostettiin Lahden Reserviupseerikerhon toimesta pitkin kevättä.


 

MILCOMP pitää sisällään kuusi lajia: sotilasesteradan, kranaatinheiton, pistooli- ja kivääriammunnat, esteuinnin ja suunnistuksen. Kilpailuihin osallistutaan kolmen hengen joukkueina ja joukkueet saavat auttaa toisiaan esimerkiksi sotilasesteradalla ja esteuinnissa. Ammunnat ja käsikranaatin heitto ovat yksilölajeja, suunnistus tapahtuu joukkueena.

 

Karsinnoissa kilpailtiin yksilöinä. Osallistujia oli yhteensä kolmetoista, joista yksi oli Virosta, kaksi Reserviläisliiton jäseniä ja kaksi paikallisia, radalla kevään mittaan harjoitelleita lukiolaisia. Vaikka nuoret eivät voineetkaan vielä osallistua varsinaisiin kisoihin toivat he roimasta lisäenergiaa tapahtumaan. Ammunnan lukiolaiset jättivät suorittamatta.

 

Kilpailujoukkueeksi pisteiden perusteella valikoituivat useampanakin vuonna MILCOMP:ssa Suomea edustaneet Mikko Välivirta, Janne Hyvärinen, Saku Liehu ja Johannes Siirilä. Noviisijoukkuetta ei saatu kasaan, sillä kärjen jälkeen parhaiten sijoittuneet, Reserviupseeriliiton jäsenyyden omaavat kilpailijat ovat osallistuneet MILCOMP:iin aikaisempina vuosina eivätkä siten sovellu ensikertalaisjoukkueeseen.

 

Vaikka naiskilpailijat eivät osallistuneetkaan karsintoihin aikataulupäällekkäisyyksien vuoksi, naisjoukkueeseen valitut kilpailijat ovat hankkineet kokemusta sotilasmoniotteluista osallistumalla Naton reservinaliupseerijärjestö CISOR:n vastaavissa kilpailuissa. Naisjoukkueeseen Tallinnan MILCOMP:iin lähtevät kisaamaan Heini Kouki, Mirka Mannersuo ja Elina Kangas.

Vastaavat karsinnat tullaan järjestämään taas ensi keväänä!