Teksti: Reserviupseeriliitto

Suomeen tarvitaan yleinen varaamisrekisteri

TIEDOTE

Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) kannattaa yleisen varaamis- ja osaamisrekisterin perustamista. Näin voidaan varautua paremmin moninaisiin turvallisuusuhkiin, esimerkiksi sotilaallisiin, taloudellisiin tai terveydellisiin uhkiin, kuten Covid-19. Yleinen varaamis- ja osaamisrekisteri mahdollistaa vapaaehtoisten tehokkaamman hyödyntämisen poikkeusolosuhteiden tukitehtävissä.

”Varautumisemme on hyvää muttei nykyisellään tunnista hyvin yksilötason osaamisia, ammattipätevyyksiä tai varauksia eri viranomaisten käyttöön”, RUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja Markus Lassheikki sanoi. ”Yleinen varaamis- ja osaamisrekisteri olisi tapa lisätä valmiuksiamme tunnistaa osaamista sekä vapaaehtoisia henkilöitä, joita voi hyödyntää erilaisten kriisien avaintehtäviin.” Samalla varaamisrekisteri selkeyttäisi henkilötason varaamista poikkeusolojen tehtäviin tuomalla esiin mahdolliset päällekkäiset varaukset.

Suomessa on maailman kärkivalmiudet yhteiskunnan ja yksilötason toimintaan kriisitilanteissa. Luottamuksemme viranomaisiin, viranomaisyhteistyö, kriisitilanteiden valmiusharjoittelu, sekä laaja vapaaehtoiskenttämme takaavat valmiutemme.

”Erityisvahvuutenamme meillä on noin 900 000 reserviläistä, jotka ovat saaneet koulutusta sotilaallistenkin kriisitilanteiden hallintaan normaali-, häiriö- ja poikkeusolosuhteissa,” totesi liiton puheenjohtaja Aaro Mäkelä. ”Lisäksi yhteiskunnan avaintehtävissä toimivat harjoittelevat kriisitilannetoimintaa varten valmiusharjoituksissa ja mm. maanpuolustuskursseilla. Olemme harjoitelleet, olemme varautuneet.”

 

Vapaaehtoisuutta hyödynnettävä monipuolisemmin

Liitto katsoo maanpuolustusvelvollisuuden ja asevelvollisuusjärjestelmän, mukaan lukien siviilipalveluksen kehittämisen kokonaisturvallisuusnäkökulmasta tärkeäksi, nykyvahvuuksiin pohjaten. Yleisen asevelvollisuuden järjestelmämme on maailman kärkeä – niiden osalta, jotka varusmies- tai vapaaehtoisen palveluksen suorittavat.

Eritoten naisten mahdollisuutta saada yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden koulutusta ja mahdollisuuksia kriisiajan tehtäviin tulee edistää. Siviilipalveluksen sisältöä tulee kehittää sekä osallistujan että yhteiskunnan turvallisuusjärjestelmän intressejä palvelevaksi. Nykyinen yleisen asevelvollisuuden ja maanpuolustusvelvollisuuden kehittämisen keskeisenä ajatuksena tulee olla yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden lisääminen ja maanpuolustustahdon vahvistaminen.

Vapaaehtoisuus tulee ottaa käyttöön tehokkaammin. Vallitsevassa Covid-19 -poikkeustilanteessa vapaaehtoisuuden hyödyntäminen ja toimintamallien kehittäminen on toistaiseksi näyttänyt jääneen kapea-alaiseksi. Valmiuksia vastaanottaa apua ja tukea tulisi kehittää, oli yhteiskunnallisen vapaaehtoistuen tarjoaja yksilö, yhteisö tai yritys.

”Edellä mainittu varaamis- ja osaamisrekisteri nähdäksemme helpottaisi tätä suunnittelua henkilötasolla tulevia häiriö- ja poikkeustilanteita ajatellen,” Mäkelä linjasi.

 

RUL toimii ja tukee

RUL toimii poikkeusaikoina aktiivisesti noudattaen annettuja toimintasuosituksia ja samalla tukien toiminnallaan suomalaisten turvallisuutta. Poikkeusoloissa tämä on tapahtunut pääosin etä- ja verkkopohjaisena toimintana, oman toimintakyvyn ylläpitona, yksilö- ja perhetoimintana sekä erilaisina tukitoimintoina mm. senioreiden kauppa-apuna.

Liiton puheenjohtaja Aaro Mäkelä ja liittovaltuuston puheenjohtaja Markus Lassheikki puhuivat RUL:n liittovaltuuston kevätkokouksessa 25.4.2020.