Teksti: Janne Kosonen

Tikkurila toimintakilpailun ykkönen

Tikkurilan Reserviupseerikerho keräsi eniten pisteitä RUL:n toimintakilpailussa vuonna 2012. Se keräsi 383,5 pistettä ja oli niukasti moninkertaisten ykkösten Salon Seudun Reserviupseereiden (378 pistettä) ja Valkeakosken (370,5) edellä.

Liittohallitus myönsi kannustepalkkiona yhdistyksille ja piireille  vuoden 2012 toiminnan perusteella yhteensä 16.000 euroa, josta toimintapalkkioina jaettiin 10.700 euroa ja jäsenhankintapalkkioina 5.300 euroa.

 Määräaikaan mennessä liittoon saapui 257 toimintalomaketta eli kahdeksan edellistä vuotta vähemmän. Vuoden 2012 toiminnassa painotettiin mm. Toimintapäivän järjestämistä, tiedotusta, infotilaisuuksia, koulutusta, vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta ja liikuntatoimintaa.

Yhteensä 44 eri yhdistystä 17 piirin alueelta sai toimintapalkkioita. Suurimmat toimintapalkkiot menivät Tikkurilalle (690 €), Salolle (685 €), Valkeakoskelle (675) sekä Töölölle ja Tikkakoskelle (molemmille 655 €).

Kaikkien yhdistysten saamat pistemäärät löytyvät tääl