Teksti: Janne Kosonen

Tukea toiminnalle haettavana

RUL tukee yhdistysten ja piirien toimintaa taloudellisesti myöntämällä projektitukia. Suomen Reserviupseerien tukisäätiö myöntää  myös vuosittain apurahoja reserviupseeritoimintaan. Molempien avustusten seuraava hakuaika päättyy elokuussa.Yhdistysten projektituki on tarkoitettu sellaisten poikkeuksellisten merkittävien toimintojen, erillisprojektien tai hankintojen rahoittamiseen, joita yhdistykset tai piirit eivät omilla voimavaroillaan kykene rahoittamaan. Tänä vuonna projektitukeen on varattu yhteensä 22.000 euroa. Projektitukihakemukset käsittelee RUL:n taloustoimikunta, hakemukset toimitetaan liiton toimistoon. Haun seuraava määräaika on 15.8.

Suomen Reserviupseerien tukisäätiön tarkoituksena on tukea suomalaisten reserviupseerien henkisiä ja fyysisiä maanpuolustus- ja turvallisuusvalmiuksia sekä Suomessa toimivien suomalaisten reserviupseeriyhdistysten valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa maanpuolustustietouden ja -tahdon ylläpitämiseksi ja kohottamiseksi sekä muutoinkin maanpuolustusedellytysten parantamiseksi.

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan tukemalla maanpuolustus- ja turvallisuuspoliittista työtä reserviupseerien keskuudessa myöntämällä varoja sääntöjensä mukaisesti apurahoihin, avustuksiin ja stipendeihin, koulutus- ja julkaisutoimintaan, reserviupseerien toiminnan laajentamiseen ja tehostamiseen, erillisprojektien tukemiseen ja uusien toimintamuotojen kehittämiseen. Säätiön apurahat ovat haettavissa elokuun loppuun mennessä. Reserviupseerien tukisäätiön avustuksia voi hakea 31.8. saakka. Molempia tukia haetaan vapaamuotoisilla hakemuksilla. Lisätietoja löytyy liiton nettisivuilta ja osoitteesta www.rul.fi/tukisaatio