Teksti: Janne Kosonen

Uusi jäsenrekisteri viivästyy

 Uuden jäsenrekisterin käyttöönotto viivästyy pari viikkoa aikaisemmin ilmoitetusta.  Vanhan jäsenrekisterin käyttö päättyy tammikuun lopussa.

Helmikuun alusta alkaen vanhaa nettijäsenrekisteriä ei voi enää käyttää, eikä sitä ole mahdollista edes selata. Vanhan jäsenrekisterin tiedot on siirretty uutteen jäsenrekisteriin, mutta tietojen siirto on ollut odotettua vaikeampaa.

Niinpä uuden jäsenrekisterin valmistuminen on myöhästynyt. Palvelun tuottaja, Kehätieto Oy, on ilmoittanut, että uusi jäsenrekisteri saadaan käyttöön piiri- ja liittotasolla 15.2.

Jäsenmaksut liikkeelle viikolla kuusi

Parhaillaan valmistellaan kuluvan vuoden jäsenmaksulaskutusta, joka on tarkoitus käynnistää viikolla kuusi. Jäsenmaksulaskun pitäisi siis olla jäsenillä helmikuun alkupuolella. Jäsenmaksujen eräpäivä on helmikuun lopulla. Jäsenmaksulaskutus tapahtuu uudella jäsenrekisterillä.

Ennen uuden jäsenrekisterin avautumista muuttuneita jäsentietoja tai uusia jäseniä ei voida lisätä jäsenrekisteriin. Nämä tiedot voi kuitenkin lähettää sähköpostilla jäsenrekisteriin ([email protected]). Jäsenrekisteri päivittää tiedot uuteen rekisteriin sen auettua.

Yhdistyksille ja piireille on jo liiton toimistosta lähetetty viime vuoden maksaneiden jäsenten määrät erillisellä viestillä.

Uuden jäsenrekisterin käyttöönotto

Uusi jäsenrekisteri on siis tarkoitus avata piiri- ja yhdistyskäyttäjille 15.2.2014 osoitteessa www.maanpuolustusrekisteri.fi.  Uudet käyttäjätunnukset ja salasanat lähetetään yhdistysten puheenjohtajille erillisellä sähköpostiviestillä, jossa kerrotaan myös kuinka yhdistys voi tilata lisää tunnuksia käyttöönsä.

Pahoittelemme uuden jäsenrekisterin valmistumisen viivästymistä.