Teksti: Janne Kosonen

Valtiolliset kunniamerkit 4.6.2018

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on myöntänyt päivämäärällä 4.6.2018 ansioituneille Suomen kansalaisille kunniamerkkejä. RUL:n esityksestä myönnettiin kahdeksan kunniamerkkiä.

Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä myös Vapaudenristin ritarikunta myöntää kunniamerkkejä. 4.6. palkitaan pääsääntöisesti puolustusvoimissa tai rajavartiostossa palvelevia. Itsenäisyyspäivänä 6.12. palkitaan muita maanpuolustuksen hyväksi tehdyssä työssä ansioituneita.

Tällä kertaa korkeimman huomionosoituksen saa Puolustusvoimain edellinen komentaja, kenraali Ari Puheloinen. Hänelle myönnetään Vapaudenristin suuristi rintatähtineen. 1. luokan Vapaudenristin rintatähtineen myönnetään Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kiviselle.  Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan komentajamerkki myönnetään Merivoimien komentaja, vara-amiraali Veijo Taipalukselle. Suomen Leijonan 1. luokan komentajamerkin saa Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraalimajuri Timo Rotonen.

RUL:n esityksestä myönnettiin seuraavat kunniamerkit ansioituneille liiton jäsenille:

Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki (SVR R)

Maj Tor-Erik Lindqvist, Salo
Maj Jari Piili, Turku

Suomen Leijonan ritarimerkki (SL R)

Kapt Mikko Huolman, Lappeenranta
Maj Heikki Rekola, Sysmä
Maj Jukka Rusila, Espoo
Kapt Juha Rytkönen, Kontiolahti

Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi (SVR Ar)

Ylil Timo Uusimäki, Kempele

Suomen Leijonan ansioristi (SL Ar)

Ylil Jarkko Törmänen, Loviisa

Suomen Reserviupseeriliitto onnittelee kaikkia valtiollisen kunniamerkin saaneita.