Teksti: Janne Kosonen

Vanha nettijäsenrekisteri käytössä tammikuun loppuun saakka

Suomen Reserviupseeriliiton käytössä oleva nettijäsenrekisteri sulkeutui vuoden lopulla ja sen tiedot on nyt siirretty uuteen Maanpuolustusrekisteriin. Uusi jäsenrekisteri on näillä näkymin yhdistys- ja piirikäyttäjien käytössä 1.2.2014.

Nettijäsenrekisteri käytössä tammikuun loppuun saakka

Jäsentietojen siirron johdosta vanha nettijäsenrekisteri oli suljettuna kuun alussa. Vanha nettijäsenrekisteri on nyt avattu uudestaan yhdistysten ja piirien käyttöön. Rekisteristä voi vielä tammikuun ajan hakea tilitysraportteja ja muita jäsenlistauksia sekä raportteja. Rekisteristä löytyy nyt vuoden 2013 kaikki tilitysraportit, joita yhdistykset ja piirit tarvitsevat tilinpäätöksissään. Asia kannattaa hoitaa heti, koska tilitysraportteja ei ole enää tammikuun jälkeen mahdollista saada vuoden 2013 tai sitä aiempien vuosien osalta. Jäsenrekisteri löytyy osoitteesta: https://www.rul.fi/reserviupseeriliitto/jasenrekisteri/

Yhdistyksille ja piireille toimitetaan viime vuoden maksaneiden jäsenten määrät erillisellä viestillä.

Ei muutoksia jäsenrekisteriin tammikuun aikana

Vanhaan rekisteriin ei saa tallentaa uusia tietoja, koska ne eivät siirry uuteen Maanpuolustusrekisteriin. Myöskään uusia jäseniä ei ole tällä hetkellä mahdollista syöttää jäsenrekisteriin. Uusien jäsenten tiedot ja muutokset vanhojen jäsenten osalta tulee toimittaa sähköpostilla suoraan jäsenrekisterin hoitajille osoitteella  [email protected] tai puhelimitse (09) 4056 2011.

Uuden jäsenrekisterin käyttöönotto

Liitot valmistelevat parhaillaan kuluvan vuoden jäsenmaksulaskutusta, joka on tarkoitus käynnistää viikolla viisi. Jäsenmaksulaskun pitäisi siis olla jäsenillä viimeistään helmikuun alussa.  Jäsenmaksulaskutus tapahtuu uudella jäsenrekisterillä.

Uusi jäsenrekisteri on tarkoitus avata piiri- ja yhdistyskäyttäjille 1.2.2014 osoitteessa www.maanpuolustusrekisteri.fi. Uudet käyttäjätunnukset ja salasanat lähetetään yhdistysten puheenjohtajille erillisellä sähköpostiviestillä, jossa kerrotaan myös kuinka yhdistys voi tilata lisää tunnuksia käyttöönsä.

Liiton toimisto vastaa mielellään kaikkiin jäsenrekisteriin liittyviin kysymyksiin.