Arkisto

Arvoisat yhdistysten luottamushenkilöt (ja jäsenet).

Erinomaista ja terveysturvallista vuotta 2022. Vuoden alku koronan suhteen ei näytä kovin valoisalta, mutta tästäkin huolimatta meidän on yritettävä pitää yhdistystoimintaa elossa ja kehitettävä jäsenistölle terveysturvallisia ja viranomaisten ohjeistusta nuodattavia tapoja olla aktiivisia maanpuolustuksen saralla. Loppujen lopuksi meillä reserviläisillä on merkittävä rooli maanpuolustustahdon ja -hengen ylläpidossa.

Toiminnan ylläpitoon liittyen haluan muistuttaa, mutta myös ”käskeä” toteuttamaan seuraavia asioita. Nämä asiat ovat pääosin yhdistysten luottamushenkilöiden hoidettavia, mutta osin koko yhdistyksen jäsenistön on hyvä osallistua. Siksi pyydänkin jakamaan tässä viestissä olevaa tietoa jäsenistölle.
– Kummankin piirin nettisivulla on alati elävä tapahtumakalenteri ja vuosikello. Päivitän sitä tarpeen mukaan mm teiltä tulevilla tiedoilla tapahtumista. Tutustukaa, kehoittakaa jäsenistöä seuraamaan tätä ja ilmoittakaa minulle puuttuvista/muuttuneista tiedoista mahdollisimman nopeasti.
– Päivittäkää yhdistystenne luottamushenkilötiedot 1) liittoihin sähköisesti, 2) maanpuolustusrekisteri, 3) yhdistysten nettisivuille ja 4) laittakaa tieto myös minulle. Nyt nettisivuilla (ja sita kautta myös todennäköisesti MPR:ssä ja minulla) on vanhentuneita tietoja. Yhteystietoja (esim s-postiosoitteita) on myös väärin nettisivuilla. Pyydän toteuttamaan nämä asiat mahdollisimman pian mutta VIIMEISTÄÄN 15.1.2022 KULUESSA.
– Lähettäkää yhdistyksenne toimintalomakkeet sähköisesti liittoihin ja minulle (tiedoksi) mahdollisimman pian, mutta VIIMEISTÄÄN 15.1.2022 KULUESSA. Toimintalomakkeen tiedot ovat perusteena mm toimintapalkkioille, projektituille ja jäsenmaksupalkkioihin. Siksi se kannattaa täyttää ja lähettää ajoissa liittoihin.
– Vuosikellossa on mainittu valtiollisten ja liittojen huomionosoitusesitysten jättöpäivä 31.1.2022 piiritoimistoon. Piirien yhteinen työvaliokunta (PYT) asettaa esityksen puoltojärjestykseen ennen niiden lähettämistä liittoihin. HUOM: Itselleen ei voi esittää ja esitystä EI SAA LÄHETTÄÄ suoraan liittoihin. Esityksille on myös sähköiset lomakkeet, mutta jos ette niitä löydä, niin olkaa yhteydessä minuun.
– Parivartion 1/22 aineistön jättöpäivä on myös 31.1.2022. Aineistot laitetaan s-postiin vsres@co.inet.fi ja parivartio@gmail.com. Kannustan yhdistyksiä kirjoittamaan juttuja omista tapahtumistaan tai muista lehteen sopivista maanpuolustuksellisista aiheista.
– Projektitukihakemukset pitää olla liitoissa VIIMEISTÄÄN 15.2.2022. Kannustan yhdistyksiä hakemaan tukea, jos/kun teillä on tämän vuoden aikana projekteja.
– Upseeriylennysesitykset piirien toimistossa VIIMEISTÄÄN 22.2.2022. Kannustan yhdistyksiä esittämään ylennystä maanpuolustuksellisista ansioista sellaisille yhdistyksen aktiiveille, joilla ei ole yhtään ylennystä tullut varusmiespalveluksen jälkeen ja jotka ovat yli 45-vuotiaita, mutta vielä asevelvollisuusiässä. HUOM: Itselleen ei voi esittää ja esitystä EI SAA LÄHETTÄÄ suoraan aluetoimistoon.
– Aliupseeri- ja miehistöylennysesitykset piirien toimistossa VIIMEISTÄÄN 25.3.2022. Kannustan yhdistyksiä esittämään ylennystä maanpuolustuksellisista ansioista sellaisille yhdistyksen aktiiveille, joilla ei ole yhtään ylennystä tullut varusmiespalveluksen jälkeen ja jotka ovat yli 45-vuotiaita, mutta vielä asevelvollisuusiässä. HUOM: Itselleen ei voi esittää ja esitystä EI SAA LÄHETTÄÄ suoraan aluetoimistoon.

Tässä tärkeimpiä asioita teille yhdistysten luottamushenkilöille. Kannustan teitä ja jäsenistöanne seuraamaan aktiivisesti piirien nettisivuja JA sosiaalisen median kanaviamme Facebookia ja Instagramia. Koronasta johtuen olen tavoitettavissa toimistosta säännöllisen epäsäännöllisesti pääosin tiistaisin klo 0900 – 1600 ja tietenkin erikseen sovittaessa. Samoin tapahtumakalenterissa ja vuosikellossa olevina piirien kokousten päivinä olen fyysisesti toimistolla vähintään kaksi tuntia ennen kokouksen aloittamisajankohtaa. Jos on kysymyksiä tai murheita, niin soitelkaa tai laittakaa sähköpostia, niin ratkotaan ongelmat yhdessä; sitä vartenhan olen tässä tehtävässä, että tuen teitä kentän toimijoita.