Kuukausitiedotteet

RESERVIUPSEERIPIIRIN HELMIKUUN TIEDOTE

Vuosi on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja olemme saaneet nauttia harvinaisen lumisesta talvesta myös etelässä. Lumitilanne on aiheuttanut haasteita kiinteistön huollossa ja liikenteessä, mutta on myös reserviläistoiminnan näkökulmasta mahdollistanut piirin kilpailukalenterin mukaisten talvikisojen järjestämisen. Pyritään nauttimaan talvisista keleistä vielä, kun niitä riittää, kevät alkaa jo vähitellen tekemään tuloaan.

Myös piirin toiminta on alkanut aktiivisena kuluvan vuoden osalta. Piirin tulevaisuuden strategian suunnittelu jatkuu lähiaikoina ja strategian tavoitteet on tarkoituksena esitellä kevätkokouksen yhteydessä. Lisäksi piiri on avannut yhteistyökeskustelut Turun Korkeakoulujen reserviläisten suuntaan ja tavoitteena on löytää molempien yhdistysten jäsenille mielekästä yhteistoimintaa kilpailujen ja seminaarien muodossa. Erityistavoitteena yhteistyölle on aktivoida nuoria mukaan reserviläistoimintaan. Kaikki piirin tulevat tapahtumat löydät piirien nettisivuilla olevasta toimintakalenterista, josta löytyy runsaasti toimintaa johon yhdistykset voivat vapaasti osallistua. Toimintakalenteria päivitetään jatkuvasti, joten kannattaa käydä sivuilla säännöllisesti.

Piirin osaamis- ja nuorisotoimikunta sekä ampumatoimikunta ovat suunnitelleet Reserviläisen ampumakokonaisuuden, joka on suunnattu ampumaharrastuksesta kiinnostuneille reserviläisille. Ampumakokonaisuudessa tutustutaan ammuntaa liittyvään lainsäädäntöön, yhdistyksen ampumaupseerina toimimiseen, ja käydään suorittamassa erilaisia ammuntoja. Kokonaisuus on suunnattu yhdistysten tuleville ampumaupseereille ja nuorille reserviläisille. Asiasta on lähetetty yhdistysten puheenjohtajille ohjeet.

Hallinnollisista asioista haluaisin vielä muistuttaa tämän vuoden toimihenkilölomakkeen täyttämistä ja toimittamista piiritoimistoon. Muistakaa myös esittää yhdistysten aktiivisille jäsenille ja uusille toimijoille piirin ansiomitaleja.

Hyvää kevään odotusta!

Johannes Kossila,
V-S Reserviupseeripiirin puheenjohtaja