Puheenjohtajan tervehdys

Arvoisat reserviupseerit

Vuosi on vierähtänyt jo pitkälle ja edessä häämöttää vuoden viimeiset viikot. Kuten joka vuosi, syksy ja talvi tuovat mukanaan muutokset, kun syyskokouskausi tuo mukanaan yhdistystoiminnan henkilövalinnat tulevan vuoden hallituksiksi. Reserviupseeripiirin näkökulmasta tulevan vuoden muutokset ovat tänä vuonna erityisen tärkeät. Ensinnäkin piirin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Erkki Lehmus jäi tehtävästään eläkkeelle lokakuun lopussa. Erkillä on ollut merkittävä vaikutus piirin toimintaan viime vuosien aikana ja piiri on onnistunut kehittämään toimintaansa nousujohteisesti hänen ohjauksessaan. Haluan kiittää Erkkiä hänen työstään varsinaissuomalaisten reserviupseerien hyväksi tekemästä arvokkaasta työstä ja toivottaa hänelle leppoisia haasteita tuleviin tehtäviin. Piirihallitus teki syyskuussa valinnan uudesta toiminnanjohtajasta ja marraskuun alussa tehtävässä aloitti Joni Lindeman. Joni on monelle meistä tuttu Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkönä ja hänellä on ainutlaatuinen ymmärrys reserviläiskentästä sekä syvä kokemus reserviläisten kanssa toimimisesta. Toivotan Jonille onnea ja menestystä toiminnanjohtajan tehtävässä ja uskon, että Jonin johdolla piirin toiminta jatkaa kehittymistään nousujohteisesti.

Toinen piirin näkökulmasta tapahtuva merkittävä muutos on puheenjohtajan vaihtuminen. Piirin syyskokous valitsi piirin tulevaksi puheenjohtajaksi Juha-Pekka Sainion Turun Reserviupseereista. J-P on toiminut pitkään ja ansiokkaasti piirihallituksessa ja piiri saa hänestä erinomaisen puheenjohtajan tuleviksi vuosiksi. Toivotan myös J-P:lle onnea ja menestystä puheenjohtajan tehtävässä. Vuoden vaihtuessa on minun vuoroni väistyä puheenjohtajan paikalta ja jatkaa reserviläistoimintaa piirin rivijäsenenä. Kuluneet neljä vuotta ovat olleet mielenkiintoiset ja olen saanut tuona aikana kunnian tutustua lukuisiin piirimme yhdistyksiin ja jäseniin, jotka mahdollistavat omalla toiminnallaan maamme kokonaisvaltaisen maanpuolustuksen sekä maanpuolustustahdon ylläpitämisen. Vuosien aikana piiri on kohdannut myös haasteita ja tuntuu, että käynnissä oleva koronapandemia pysäytti työmme hetkellisesti lähes kokonaan. Näistäkin haasteellisista ajoista selvittiin ja tulevaisuus näyttää vapaaehtoisen maanpuolustuksen näkökulmasta taas valoisammalta toiminnan palautuessa kohti normaalia.

Tämä on puheenjohtajakauteni viimeinen kuukausitiedote, joten lienee sopivaa päättää se kiitoksiin. Haluan kiittää piirin edellistä toiminnanjohtajaa Erkki Lehmusta, joka on ollut koko puheenjohtajakauteni tukemassa ja ohjaamassa hallituksen sekä puheenjohtajiston toimintaa. Kiitoksen ansaitsevat myös piirin varapuheenjohtajat Tomi Hoppela ja Hannu Pölönen, joiden kanssa olemme johtaneet piiriä viime vuodet. Isot kiitokset ansaitsevat myös piirin edellinen puheenjohtaja Marko Rantanen, joka suostutteli minut hakemaan puheenjohtajuutta, sekä kaikki piirihallituksen jäsenet kuluneen neljän vuoden ajalta. Piirimme toiminta ei olisi yhtä monimuotoista ilman veljespiirimme Reserviläispiirin tukea ja siksi haluan vielä kiittää reserviläisten puolelta Minnan Nenosta, Simo Saarikalliota, Pekka Tuomista ja Reijo Hilpistä hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja molemminpuolisesta tuesta.

Viimeisen kiitoksen haluan antaa kaikille piirimme jäsenille, jotka tekevät tärkeää ja pyyteetöntä työtä vuodesta toiseen vapaaehtoisen maanpuolustuksen hyväksi. Ilman teitä, ei olisi V-S Reserviupseeripiiriä. Kiitos teille ja tavataan kentällä taas tilaisuuden tullen!

Johannes Kossila
Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri
puheenjohtaja