Veitsiluodon Reserviupseerit ry:n säännöt

 

 

 

SÄÄNNÖT

Nimi ja kotipaikka

1 §

Yhdistyksen nimi on Veitsiluodon Reserviupseerit ry. Sen kotipaikka on Kemi.

2 §

Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto – Finlands Reservofficersförbund r.y.:n jäsenyhdistys.

 

Tarkoitus ja toiminta

3 §

Yhdistyksen tarkoituksena on olla jäsentensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistäväätoimintaa tukien.Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa

– Ohjaamalla ja tukemalla jäsentensä toimintaa henkisesti ja aineellisesti tiedotuksen ja kurssitoiminnan avulla

– Harjoittamalla koulutus- ja julkaisutoimintaa.

– Ylläpitämällä sotilasperinteitä sekä tukemalla sotilasperinnetoimintaa ja perinteen keräämistä ja tallentamista

– Järjestämällä jäsentensä henkistä ja fyysistä kuntoa sekä upseeritaitoa ylläpitävää ja edistävää toimintaa siihen luettuna myös urheiluammunnan harjoitus- ja kilpailutilaisuudet.

Yhdistys ei osallistu puoluepoliittiseen toimintaan.

Jäsenyyttä koskevat määräykset
4 §

Yhdistyksen jäseneksi voi päästä reserviin kuuluva tai siitä poistettu upseeri, jonka yhdistyksen hallitus jäseneksi hyväksyy.

5 §

Jäsenet suorittavat yhdistykselle kultakin toimintavuodelta jäsenmaksun tai kertakaikkisen ainaisjäsenmaksun, joiden suuruuden yhdistyksen syyskokous vahvistaa.

Ainaisjäsenmaksun suoritukseksi katsotaan myös jäsenen jollekin muulle Suomen Reserviupseeriliiton jäsenyhdistykselle aikaisemmin suorittama ainaisjäsenmaksu.

Yhdistyksen kokous voi yhdistyksen hallituksen esityksestä kutsua yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi yhdistyksen  tarkoitusperiä huomattavalla edistäneen henkilön. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua vain Suomen Reserviupseeriliiton jäsenyhdistyksen puheenjohtajana aiemmin toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajana voi olla ainoastaan yksi henkilö kerrallaan.

Jäsenen, joka on laiminlyönyt velvollisuutensa yhdistystä kohtaan, toiminut yhdistyksen tarkoitusperien vastaisesti tai käyttäytynyt upseerin arvolle sopimattomalla tavalla tai menettänyt upseerin arvonsa, voi hallitus erottaa yhdistyksestä kokonaan tai määräajaksi.

 

Yhdistyksen toimielimet

Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous ja yhdistyksen hallitus.

 

Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksellä on toimintavuosittain kaksi varsinaista kokousta, syyskokous, joka pidetään viimeistään joulukuun 15. päivänä ja kevätkokous, joka pidetään viimeistään maaliskuun 31. päivänä. Kokouspaikan ja -ajan määrää yhdistyksen hallitus.

Ylimääräinen yhdistyksen kokous voidaan pitää milloin yhdistyksen hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin viidesosa (1/5) yhdistyksen jäsenistä sitä määrätyn asian käsittelyä varten kirjallisesti pyytää. Kutsu yhdistyksen kokoukseen toimitetaan jäsenille kirjallisesti tai ilmoittamalla yhdistyksen kokouksen määräämässä sanomalehdessä tai jäsenille jaettavassa muussa lehdessä vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.

10§

Yhdistyksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jonka puolesta useimmat äänet on annettu, jollei näissä säännöissä toisin määrätä.

Äänten ollessa tasan asia ratkaistaan arvalla.

11§

Yhdistyksen syyskokouksessa

1) valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa;

2) vahvistetaan seuraavan toimintavuoden toimintasuunnitelma;

3) vahvistetaan jäsenmaksun suuruus;

4) vahvistetaan seuraavan toimintavuoden talousarvio;

5) päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä;

6) valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja;

7) valitaan hallituksen muut jäsenet;

8) valitaan seuraavaksi toimintavuodeksi kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet;

9) Päätetään piirin sääntöjen edellyttämien edustajien valitsemisesta piirin kokouksiin;

10) päätetään piirin sääntöjen edellyttämien ehdokkaitten valitsemisesta piirihallitukseen;

11) päätetään Suomen Reserviupseeriliiton sääntöjen edellyttämien edustajien valitsemisesta liittokokouksiin;

12) päätetään siitä missä lehdessä sääntöjen 9§ 3. momentissa tarkoitettu kokouskutsu on julkaistava;

13) käsitellään muut hallituksen esittämät sekä jäsenten vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta hallitukselle kirjallisesti käsiteltäväksi esittämät asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 14§:ssä tarkoitettuja, ellei niitä ole kokouskutsussa mainittu.

12 §

Yhdistyksen kevätkokouksessa

1) valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa;

2) käsitellään yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös;

3) esitetään tilintarkastuskertomus;

4) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja hallitukselle myönnettävästä tili – ja vastuuvapaudesta;

5) päätetään tarvittaessa piirin säätöjen edellyttämien edustajien valitsemisesta piirin kokouksiin;

6) käsitellään muut hallituksen esittämät sekä jäsenten vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta hallitukselle kirjallisesti käsiteltäväksi esittämät asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 14§:ssä tarkoitettuja, ellei niitä ole kokouskutsussa mainittu.

 

Hallitus

13§

Hallitus toimii yhdistyksen lakimääräisenä edustajana. Hallitukseen valitaan toimintavuosittain puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään viisi (5) enintään viisitoista (15) muuta jäsentä. Hallitukseen voidaan valita sama jäsen korkeintaan kuudeksi (6) toimintavuodeksi peräkkäin. Hallitus asettaa tarpeellisiksi katsomiaan toimikuntia.

14§

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan ja tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet (1/2) hallituksen jäsenistä on läsnä. Kokouksesta on ilmoitettava hallituksen jäsenille vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta. Hallituksen kokoontuessa tulee päätökseksi se mielipide, jonka puolesta useimmat äänet on annettu. Äänten ollessa tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.

15§

Hallitus huolehtii yhdistyksen toiminnasta ja sen tulee siinä tarkoituksessa muun muassa

1) toimia yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi ja huolehtia yhdistyksen sisäisestä toiminnasta;

2) edustaa yhdistystä;

3) kutsua koolle yhdistyksen kokoukset sekä valmistella niissä käsiteltävät asiat;

4) panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset;

5) hoitaa yhdistyksen rahavaroja ja muuta omaisuutta sekä huolehtia tilinpäätösten vahvistamisesta;

6) huolehtia yhdistyksen toimintakertomuksen laatimisesta;

7) huolehtia yhdistyksen toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta;

8) päättää yhdistyksen jäsenten hyväksymisestä ja pitää luetteloa jäsenistä.

 

Toiminta- ja tilivuosi sekä tilintarkastus16§Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.  Tilinpäätöksen tulee olla valmiina viimeistään helmikuun 15. päivänä jätettäväksi tilintarkastajille, joiden tulee antaa tarkastuskertomuksensa hallitukselle helmikuun kuluessa.

 

Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

17§

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä sellaisen toimihenkilön kanssa, jonka yhdistyksen hallitus on siihen valtuuttanut.

 

Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

18§

Päätöksiin, jotka tarkoittavat näiden sääntöjen muuttamista, vaaditaan vähintään kolmeneljännestä (3/4) yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä.  Sääntömuutos on Suomen Reserviupseeriliiton liittohallituksen hyväksyttävä.

19§Yhdistyksen purkamista koskeva päätös on tehtävä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden välillä on vähintään kolmekymmentä (30) päivää. Päätös astuu voimaan, jos molemmissa kokouksissa purkamista on kannattanut vähintään kolmeneljännestä (3/4) kaikista äänestyksessä annetuista äänistä.

20§

Jos yhdistys päätetään purkaa tai se lakkautetaan, luovutetaan sen omaisuus sellaiselle säätiölle, jonka tarkoituksena on harjoittaa huoltotoimintaa Suomen reservin upseerien ja heidän omaistensa keskuudessa. Mikäli tällaista säätiötä ei ole olemassa yhdistyksen purkamistai lakkauttamishetkellä, luovutetaan sen omaisuus edellämainitunlaiselle säätiölle, joka perustetaan vuoden kuluessa yhdistyksen purkamisesta tai lakkauttamisesta.

 

Sääntömuutoksen voimaantulo

21§

Sääntömuutoksen tultua hyväksytyksi ensimmäinen toimintakausi käsittää 1.7.1971  – 31.12.1972 välisen ajanjakson ja 13§:ssä tarkoitettu hallitus valitaan 1.7.1971 – 31.12.1972 väliseksi ajaksi.