Onkikala söi arvaamattomasti

Kesäkuun neljännen päivän iltana yhdistyksellämme oli Kemin Paavonkarin venesataman alueella onkikilpailu. Sää oli helteinen. Onneksi sääsket eivät kuitenkaan olleet vielä heränneet kunnolla. Ennen kilpailua onkijoilla oli käsitys, että kaikki kalalajit olivat jo nousseet Kattilalahteen paikallisen puron kautta. Yllätys olikin, että kahden tunnin mittaisen kilpailun aikana, puron koskeen nousi ahvenia parvi parven perään. Parvessa olleet kalat söivät mato-onkea hurjasti. Kun parvi oli noussut koskeen, oli hetken hiljaista kunnes taas uusi parvi lähti meren puolelta nousemaan vastavirtaan. Silloin onkimiehen piti olla ahkerana. Itse Kattilalahden puolella kala söi huonosti, mikä näkyi myös siellä onkineiden saalismäärissä.
Kevään “kiireet” ja tapahtumien päällekkäisyydet näkyivät osallistujamäärässä, sillä vain kolme jäsentämme kerkesi leikkimieliseen kisaan mukaan.
            Tulokset   
            1. Jouko Väyrynen    2850 g
            2. Seppo Taponen    1150 g
            3. Juhani Tolvanen     450 g
Onkijoille varattuja valmiiksi viritettyjä varavälineitä

Onkijoille varattuja valmiiksi viritettyjä varavälineitä