Ulkoilutapahtuma Koljatissa 21.09.2019 | klo 13:00 - 15:30

Teemme retken 21.9.2019 Koljatin luonnonsuojelueelle klo 13 alkaen. Osallistuminen on avointa kaikille. Muutamia yksityiskohtia alla.

Hännilänsalmelta sinistä tietä länteen on matkaa n. 7.4 km ja vastapäätä Soliskylän tienhaaraa vasempaan on hiekkatie, jonka kohdalla puuviitta kertoo sen tien menevän Koljattiin. Tätä tietä on matkaa 1.7 km ja siinä tulee Koljatin luontopolun tienhaara opasteineen. Tähän tienhaaraan ei mahdu autoja kuin 2-3 kpl. Siksi on varauduttava siihen, että jotkut kuljettajat jatkavat ajaen tietä n. 0.5 km Munakukkulan kivilouhokselle, jonka kohdalla on avoimena oleva materiaalin varastoalue ja olen saanut luvan käyttää sitä parkkipaikkana tätä tapahtumaa varten. Mielellääm kokoonnumme hieman aikaisemmin lähtöpaikkaan ja odotamme autonsa vieneitä kuljettajia samaan matkaan. Paluureitti kävellen tehdään kivilouhimon parkkipaikalta tähän lähtöpaikkaan, joten ne, joiden auto ei ole mahtunut reitin alkuun pääsevät lähtemään reitin loppumatkan autolla. Myös on mahdollista, että voisimme tulla Hännilänsalmen entisen huoltoaseman pihaan n. klo 12.40 alkaen ja siinä täyttäisimme autoja, jotta mahdollisimman vähän niitä lukumääräisesti metsäparkkiin tarvitsisi ajaa.

Koljatissa pistäydymme alkumatkasta vanhan kivilouhimon alueella, jossa voimme nähdä kallion laatua ja mittasuhteita mitä kaikkea siellä on tapahtunut ja sen louhoksen toiminta on päättynyt n. 30 vuotta sitten siirtyen em. Munakukkulan alueelle. Timo Boman on alustavasti lupautunut mukaan kertomaan Pikku Koljatista ja ensimmäisestä virkatehtävästään siellä. Koljatin luontoon tutustumisen jälkeen siirrymme sotavankileirin alueelle Munakukkulan läheisyyteen ja sen jälkeen palaamme lähtöpaikkaan. Pauli Salonen on luvannut tulla Munakukkulalle, kun etsimme sotavankileirin paikkaa ja hän kertoo siitä mielellään.

Kuitenkaan tapahtuma ei pääty vielä tähän, vaan jatkamme jonossa ajaen toisiamme odottaen niin, että tulemme Sinisen tien yli Soliskylän tielle ja ajamme sitä tietä osoitteeseen Uusitalontie 37, Jurvansalo, Erkki Ruuskan kotiin Uusitalo. Erkki on halukas kertomaan sotavangeista muistikuviaan v. 1943-4, koska hän oli 8-vuotias silloin ja hän muistaa monia asioita noilta ajoilta. Myös hän haluaa näyttää kotinsa vanhan suuren tuvan, joka oli monenmoisessa käytössä tuolloin.

Kenttäkelpoisuuden edistämiseen, luonnon ihmeisiin ja paikallishistorian tuntemiseen toivotan teidät kaikki tervetulleiksi!

Karttalinkki: https://www.google.com/maps/place/Koljatti/@63.0440291,25.6762065,13.46z/data=!4m5!3m4!1s0x468439744743e0b5:0xab1bcfe20336ad6e!8m2!3d63.0506565!4d25.6864911

Web-artikkeli kotisivuillamme sekä Retkipaikka-sivustolla: https://retkipaikka.fi/koljatin-juurella-viitasaarella/