Toiminta
TULE MUKAAN TOIMINTAMME ETURIVIIN – TILAISUUDET KERHOMME JÄSENILLE
Hyvä jäsenemme sinulla on mahdollisuus päästä toimintamme eturiviin mukaan monessa asiassa. Alla olevan listan mukaisilla toimintamme osa-alueilla on vielä tilaa aktiiveille.
Lipunkanto- ja kunniavartiotehtävät:
Kerhon omat lipunkanto- ja kunnivartiotehtävät muun muassa Itsenäisyyspäivän lippulinnassa.
Veteraanitoiminta:
Kerhon yhteistyönä veteraaneille tarjottavat lipunkanto-, seppeleenlasku-, hautajaistehtävät, jne.
Senioriupseeritoiminta:
Senioriupseerit on Oulun Reserviupseerikerhon 60 vuotta täyttäneiden ja asevelvollisuutensa kunniakkaasti suorittaneiden jäsenten ryhmä. Maanpuolustusvelvollisuus kuitenkin säilyy ja sen tahto sekä kyky kuvaavat parhaiten Senioriupseeria, jonka reserviupseeritoiminta jatkuu täysipainoisesti osana Suomen kolmanneksi suurimman reserviupseerikerhon toimintaa. Maakuntatasolla senioriupseerit toimivat Pohjois-Pohjanmaan reserviupseeripiirin PPSU toimikuntana.
Majatoimikunta:
Upseeriperinteitämme vaalivaa majatoimintaa ulkoilun, pienen puuhastelun ja grillailun lomassa. Toimintaan yhdistyvät koko perheen tapahtumat.
Ammunnan toimitsijatehtävät:
Mahtava tilaisuus päästä ruudinhajuiseen toimintaan mukaan. Lukuisat ammunnan tapahtumat, kilpailut ja niiden järjestelyt tarjoavat mahdollisuuden toimitsijatehtäviin.
