Historia

2020

Suunnitelmissa ollut ja pitkälle valmisteltu avec matka Ruotsin Hörneforsiin pe 3.7.-6.7.2020 siirtyi myöhempiin vuosiin koronarajoitusten takia.
(30.9.2020, RH)


Sääntömääräinen kevätkokous siirtyi syyskokouksen yhteyteen koronarajoitusten takia.(30.9.2020, RH)

Porrassalmikilpailu 19.9.2020 tuloksia
Yksilökilpailussa menestyimme seuraavasti (sija, nimi, tulos)
        6. Hirvonen Teemu, 90
     18. Toivonen Pasi,      84
     20. Tiihonen Heikki,   83
     23. Kovanen Veli,       81
     27. Himanen Risto,   79
     29. Korhonen Ari,      77
Joukkuekilpailussa, missä otetiin huomioon viisi parasta suoritusta, ja pääsimme sijalle kolme. Mukana oli kaikkiaan yhdeksän joukkuetta. (19.2.2021, RH)
Risto Himanen on aloittanut yhdistyksen puheenjohtajana vuoden 2020 alusta. Sihteerinä ja rahastonhoitajana toimii edelleen Ismo Lehtimäki. (9.3.2020, RH)

2019 –

Ristiinan reservinupseerien matka Laatokan ympäri

Lähdimme matkaan Ristiinasta samoilta paikoilta, missä kesäkuussa 1941 perustettiin jalkaväkirykmentin 43 ensimmäisen pataljoonan esikunta sekä ensimmäinen ja toinen komppania. Matka noudatteli JR.43:n sotapolkua Lempaalaan, missä itse rykmentti joulukuussa 1941 lakkautettiin, mutta sen I pataljoona, jossa Ristiinan miehiä palveli, jatkoi siellä asemasodassa seuraavan vuoden toukokuuhun asti. Lempaalasta siirryimme Syvärille, kävimme Äänisen rannalla ja palasimme Aunuksen kautta kesän 1944 vetäytymisreittiä pitkin U-asemaan Lemettiin. Pentti Rantalainen esitteli koko matkan ajan taisteluipaikkoja ja selosti taisteluiden kulkua.

Menomatkalla Imatran raja-asemalle Pentti esitteli bussin ikkunasta Savitaipaleella olleita varustuksia, jotka Venäjä oli ennen ensimmäistä maailmansotaa rakentanut Saksaa vastaan. Savitaipaleen taisteluhautavarustus on samanlainen ja samaan aikaan rakennettu kuin Ristiinassa Saimaalta Kaitajärven ja Hanhijärven kautta kulkeva pesäkeketju.

Jätimme väliin Nuijamaan taistelupaikan, missä I/JR 43 sai tulikasteensa ja yhdeksän ristiinalaista kaatui heinäkuussa 1941, sillä tarkoituksemme oli päästä mahdollisimman pian Käkisalmeen ja Hiitolaan, mistä etenemistaistelut kohti Lempaalaa alkoivat. Rajamuodollisuuksien jälkeen Ensossa ostimme ruplia ja täydensimme muonavarastoja. Jatkoimme Jääsken kautta Antreaan, missä kävimme kääntymässä Kuukaupin sillalla. Aurinko helli meitä ja Pave Puhakka totesi, että raja-aseman kylmä tunnelma muuttui Karjalan lämpöön.

Valtatie Antreasta Räisälän kautta Käkisalmeen oli aika heikossa kunnossa ilmeisesti alkavan päällystystyön takia, ja matka eteni odotettua hitaammin. Käkisalmen kautta tehtiin uutta moottoritietä kohti Lahdenpohjaa meikäläisittäin katsoen valtavalla määrällä hiekkarekkoja ja dumppereita.  Maansiirtoautojen jonot määräsivät vauhdin kuoppaisella tietyömaalla.

Hiitolan hautausmaalla Pentti esitteli taistelujen kulkua. Sen jälkeen käytiin kääntymässä Hiitolan asemalla ja palattiin samaa Pietariin menevää tietä Kaarlahteen. Pieni hiekkatie Kaarlahdesta Räisälän kautta Kiviniemeen oli yllättävän hyvässä kunnossa ja matka eteni odotettua nopeammin. Pysähdyimme puoleksi tunniksi Ala-Vorneella pellon laidassa, missä JR 43 eteni kesällä 1941 taistellen voitokkaasti panssaroituja neuvostojoukkoja vastaan.

Ensimmäisen päivän lounas kuitattiin Markun ja Pertin tekemillä sämpylöillä ja Ensosta löytyneillä eväillä, mutta Losevskajaan majoittumisen ja parien syntymäpäivämaljojen jälkeen päästiin Kiviniemen uuden sillan kupeessa pihvipaikkaan.

 

Toinen päivämatka alkoi Losevskaja-hotellin standardiaamupalan jälkeen yhdeksältä. Tarkoituksemme oli aluksi käydä JR 43:n taistelupaikoilla Valkjärvellä, Kirjansalossa ja Lipolassa, mutta jouduimme jättämään ne tiukan aikataulun vuoksi väliin. Ajoimme vanhaa tietä Rautuun ja pysähdyimme korkealle mäelle ”Putinin lempipaikkaan” Igoiran hiihtokeskukseen, missä rakennetaan Formula-rataa hiekkaiseen mäkimaastoon. Toinen pysähdys oli vanhalla sammaloituneella kaivolla. Aikanaan kaivo oli keskellä rajaa ei-kenenkään maalla, ja rajavartijat molemmin puolin kävivät hakemassa sieltä vettä, mutta he eivät saaneet nähdä toisiaan. Pentin kertoman mukaan he viestivät toisilleen käynnistään kannen asentoa vaihtamalla.

Kolmas pysähdys oli retken ensimmäistä maastotiedustelua varten Lempaalassa. Ajoimme moottoritieltä pientä venäläisittäin normaalikuntoista hiekkatietä kolmisen kilometriä alueelle, mihin oli rakenteilla kymmenittäin uusia omakotitaloja tai datsoja. Jätimme auton parkkiin, puimme maastotamineet ja lähdimme Pentin johdolla asemasodan etulinjaan varusteena kartat ja kompassit. Pentti raivasi vesurilla tieltä leppiä, joka olivat taipuneet runsaslumisen talven jälkeen haittaamaan etenemistä. Kuljimme pieneltä lammelta suoraan etelään, ja sieltä juoksuhaudan suunnassa mm. juustotukikohdan ohi länteen vajaan kilometrin. Suolla kuitenkin kadotimme kaikki jäljet etulinjasta. Löysimme juoksuhautojen toisen pään, mutta kuulovartiopaikka pellon eteläpuolella jyrkkärinteisestä jokiuomasta jäi löytymättä. Näissä maisemissa Ristiinan miehet ovat olleet syksyn 1941 ja kevään 1942. Palasimme autolle ja siirryimme asemasodan rintamalinjan taakse Karjalan vallille, missä nautimme kenttälounaan ja kävimme hiekkakankaalla katsomassa betonista korsua, jonka Pentti kertoi kestäneen suoraa tykkitulta toisen maailmansodan aikaisilla aseilla.

Karjalan vallilta ajoimme moottoritietä kohti Ojat -jokea, missä suomalaisten ja saksalaisten piti kohdata, mutta mihin saakka saksalaiset eivät koskaan päässeet. Matkalla poikkesimme Pähkinälinnassa ostoksilla. Ajomatka Lempaalasta Pietarin kehätien kautta Koskenalan kaupunkiin on uskomattoman pitkä ja se ottaa aikaa hyvistä teistä huolimatta. Pidimme pari pientä taukoa Uuden Laatokankaupungin ja Lotinanpellon paikkeilla, mutta Ojat-joki oli pakko jättää väliin, jotta ehtisimme Mandrogin lomakylään kahdeksaksi illalla. Pentti näytti tien vierellä ruosteiset kerät suomalaista piikkilankaa lähellä Lotinanpellon kaupunkia. Antti Erkkilä onnistui puhumaan meille päivällisen hotellilla, vaikka se ei ollut näin turistikauden ulkopuolella auki enää illalla.

Mandrogi on suurten turistilaivojen pysähdyspaikka, ja se tarjoaa majoitusta pienissä, laivan hytin kokoisissa mutta siisteissä huoneissa. Alueella on ravintola, jossa on istumapaikkoja tuhannelle hengelle ja grillit kahdeksalle kokonaiselle härälle. Syväri on tavaraliikenteen valtaväylä, ja siellä liikkuu myös öljytankkereita, kuten aamukävelyllä saimme nähdä.

 

Hyvän aamupalan jälkeen lähdimme taas yhdeksältä liikkeelle kohti Koskenalan kaupunkia ja kauppaa, mistä saimme tummaa venäläistä leipää, kestomakkaraa ja juotavaa. Pentti kertoi, että suomalaiset ehtivät rakentaa asemasodan aikana 72 km pitkän rautatien Syvärin rantaa pitkin. Voimalaitosten patoamisen jälkeen tuo rautatie, kuten monet sodanaikaiset bunkkerit ja sillat ovat jääneet veden alle. Paikalliset asukkaat eivät kuulemma muista lainkaan suomalaisten olleen sodan aikana täällä, vaan ainoastaan saksalaisten, jotka rakensivat Syvärin voimalaitoksen.

Jatkosodan rintamalinja kulki Syvärin yli Lotinanpellon ja Syvärin voimalaitoksen välillä. Lotinanpelto ja joki siitä länteen oli koko ajan neuvostoliiton hallussa. Joen yläjuoksulla rintama työnnettiin paikoitellen jopa parin kymmenen kilometrin päähän Syvärin eteläpuolelle. Kävimme järvikannaksella Suurikonnussa, missä Pentti selosti piirtämänsä havainnollisen kartan kanssa joukkojen ryhmittymistä ja huoltoteitä, joita seuraillen hän on tehnyt jopa 30 km kävelymatkoja korpien lävitse.

Seuraava pysähdyksemme oli Miljoonabunkkerilla, mutta metsä oli sateen jälkeen märkä, eikä päivän maastoretkelle löytynyt kuin kolme vapaaehtoista tiedustelijaa. Kun etsittyä suomalaisasemaa ei löytynyt puolentoista tunnin etsinnöistä huolimatta, lähdimme kohti Syvärinniskan kaupunkia, missä pesimme kädet Äänisen aalloissa.

Äänisen eteläranta on matala ja ranta pajurämeikköä. Syväriltä tuleville valtamerilaivoille on kaivettu rannan tuntumaan kanava, mitä pitkin ne pääsevät siirtymään Volga-Baltiski -kanavalle ilman, että Äänisen makean veden jyrkät aallot pääsevät niitä ruhjomaan. En tiedä, onko kanava enää käytössä, sillä se on varsin kapea ja mutkainen.

Oshtan kaupungissa emme pysähtyneet, vaan käännyimme ja kiirehdimme kohti majapaikkaa Aunuksessa. Pentti kertoi asemasodan rintamaa siirretyn helpomman huoltamisen takia muutama kilometri taaksepäin mäen rinteeseen. Aikasemmin aukeat pellot ovat pusikoituneet, eikä rintaman tarkka paikka tarttunut bussin vauhdissa silmään. Pentti kertoi yrittäneensä päästä Suomen itäisimpään tukikohtaan kanavan ja Äänisen väliselle kannakselle, mutta rämeisen maaston takia se ei onnistunut pelkän kirveen, sahan ja köyden avulla.

Palasimme suoraa, mutta huonokuntoista tietä Oshtasta Koskenalan eli Podzporosen reunamaille hampurilaispaikkaan kahville ja välipalalle. Jouduimme ajanpuutteen takia ohittamaan Syvärin voimalan ja ajoimme suoraan asemasodan aikana lujasti linnoitettuun Sammatukseen, missä suomalaiset tuhosivat torjuntataistelussa 24-25.6.1944 26 panssarivaunua, näistä panssarijääkäri Toivoi Ilomäki yksinään kuusitoista. Tämän ja muidenkin onnistuneiden panssarintuhoamistensa takia hänet nimitettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi numero 155. Paikalla ei ole suomalaista muistomerkkiä, mutta suuren tappioiden muistoksi mäen päällä on venäläisten muistomerkkinä vaaleanvihreäksi maalattu panssarivaunu. Kävimme Ilomäen todennäköisellä ampumapaikalla, joka oli hyvin suojassa palavan ladon takana mäen rinteen kaivannossa.

Aunuksen kaupunki on oikeastaan pettymys, koska siellä näkyi vain peltoja ja vanhoja ränsistyneitä yksi- tai kaksikerroksisia karjalaistaloja, joiden välissä tie kiemurtelee. Emme tosin ajaneet ihan keskustan kautta, missä on useita kerrostaloja. Ilmeisesti aluetta ei ole viime aikoina paremmin kehitetty eikä sinne ole syntynyt työpaikkoja. Saavuimme ajoissa Karju-Kalan leirimökeille Aunuksen joen rantaan, missä nautimme kotaravintolassa Antti Erkkilän neuvotteleman päivällisen ja painuimme suuriin lomamökkeihin yöpuulle.

 

Karju-Kalan kotaravintolassa saimme myös aamupalan, joka oli jo selkeästi karjalaisempi kuin Mandrogissa, missä tyyli ja ruoat olivat hyvin venäläisiä henkilökunnan pukeutumista myöten. Viimeiselle päivälle oli alun pitäen arvioitu varmuuskertoimineen noin 700 kilometrin ajomatka. Koska kaikkien viisumit eivät olisi enää puoliyön jälkeen voimassa, päätimme jättää Loimolan väliin, jolloin todellinen ajomatka jäi viiteensataan kilometriin ja matka-aika lyheni ainakin kolmella tunnilla.

Aamun avaukseksi Ari Kuikka kertoi Tuuloksenjoen onnistuneesta ylimenohyökkäyksestä syyskuussa 1941. Siinä neuvostojoukot olivat asettuneet juntturipuolustukseen ja suomalaiset jyräsivät yli perusteellisen harjoittelun ja hyvän tulivalmistelun jälkeen. Vuonna 1944 sotapelissä oli päädytty arvioon, että vihollinen tekisi maihinnousun Viteleen ja Tuulosjoen väliselle rannikolle. Tämän vuoksi muutaman kilometrin päähän oli rakennettu kiertotie huoltoa varten, joskin muu valmistautuminen torjuntaan oli puutteellista. Tie oli kuitenkin käytettävissä vetäytymiseen.

Ylitimme vanhan valtakunnan rajan ja tulimme Ari Kuikan isän kotitanhuville Salmin pitäjään. Poikkesimme kääntymässä edelleen hyvin hoidetuilla pelloilla, ja ajoimme Pitkärannan eteläreunaan kauppaan ostamaan tuliaisia ja täydentämään muonavarastoja.

Päivän maastokohde oli U-aseman korsut ja juoksuhaudat Lemetissä Petroskoin tien varrella. Hyvästä säästä huolimatta maastoon lähti vain neljä matkaajaa.

Laatokan korkeakallioista pohjoisrantaa ajettaessa totesimme nälän ja kahvintuskan olevan suurempi kuin ajanpuute. Niinpä poikkesimme Sortavalaan lounas- ja kahvitauolle. Sortavalan pohjoispuolella pysähdyimme Ruskealassa jättämään kukkatervehdyksen Särkisyrjän taistelun (18-22.7.1941) muistomerkille. Särkisyrjän kylässä eteläpohjalainen JR 37 kohtasi kivijalkoihin ja kivinavettaan linnoittautuneen vihollisen, ja menetti taistelussa yli 100 miestä kaatuneina ja kolminkeraisen määrän haavoittuneina.  Ruskealasta ajoimme Wärtsilän tullin kautta Koti-Suomeen.

2017

Erkki Rantalainen on valittu yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Sihteerinä ja rahastonhoitajana toimii Ismo Lehtimäki. (23.1.2017, TV)

Vuosipäivä 5.7.2017
Yhdistyksen vuosipäivää vietetään Löydön kartanossa (avec- tapahtuma).  Tarkemmat tiedot tapahtumasta myöhemmin. (23.1.2017, TV)
Kevätkaudella järjestetään perinteisesti kerhoilta joka kuukauden viimeisenä maanantaina Tukiaisen yläkerrassa sijaitsevassa kerhohuoneessa. Tarkemmat tiedot tapahtumista Risttinalaisen seurapalstalla ennen kyseistä tapahtumaa. (23.1.2017, TV)
2016
Yhdistys järjestää retken Raatteen tien taistelun paikalle 20-22.5.2016. Lähtö Ristiinasta perjantaina iltapäivällä ja paluu sunnuntaina illasta. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Risto Komulaiselle (p. 040 5432411) mahdollisimman pian. Paikkoja rajoitetusti.
Yhdistys järjestää jäsenistölleen matkan Kuhmoon 22.5-24.5. Matka taitetaan Tukiaisen bussilla. Matkasta koituu osallistujalle kustannuksia 70€ 2vrk:n majoituksista, sekä omakustanteiset ruokailut. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Risto Komulaiselta (puh. 0405432411).

2015

RISTIINALAISET RESERVINUPSEERIT RUOTSISSA

Everstiluutnantti Joachim Zachris Dunckerin kaatumisesta Hörneforsin taistelussa tuli 5. heinäkuuta  kuluneeksi  205 vuotta.  Ristiinan Reservinupseerit ry kunnioitti Dunckeria laskemalla kukat hänen syntymä- ja kotipaikkansa muistomerkille Kosoniemessä. Lisäksi neljätoista yhdistyksen edustajaa osallistui kaatumispaikalla Ruotsissa järjestettyyn muistojuhlaan. Tilaisuus alkoi jumalanpalveluksella Hörneforsin 1700-luvulla rakennetussa kirkossa vain 100 metrin päässä kaatumispaikan muistomerkistä, jolle Ristiinan Reservinupseerit ja mm. Ruotsin puolustusvoimat ja Uumajan kaupunki laskivat seppeleet. Matkanjohtajana toiminut everstiluutnantti evp Tapani Hankaniemi kertoi tervehdyspuheessaan Dunckerin perinteiden vaalimisesta Ristiinassa. Lisäksi hän muistutti, että everstiluutnantti Duncker oli sotilasarvoltaan korkein Suomen Sodassa 1808-1809 kaatunut Ruotsi-Suomen joukkojen upseeri. Hörneforsin taistelu ei sodan lopputuloksen kannalta ollut ratkaiseva, mutta se on historiallinen siksi, että se on viimeinen, jossa suomalaiset sotilaat ovat taistelleet Ruotsin lipun alla ja Ruotsin kuninkaan puolesta. Hankaniemi totesi lopuksi, että Joachim Zachris Dunckerin elämä alkoi Ristiinassa ja päättyi Hörneforsissa, jotka molemmat kunnat on nykyisin liitetty naapurikaupunkeihin. Hän piti tärkeänä paikallisten perinteiden vaalimisen jatkumista tulevaisuudessakin. Samaa korostivat puheissaan myös ruotsalaiset juhlan järjestäjät.

Ristiinan reservinupseerit kävivät laskemassa kukat myös Dunckerin Uumajassa sijaitsevalle haudalle ja  tutustuivat puistoon, jossa kenraali von Döbeln 8.10.1809 kotiutti suomalaiset sotilaat ja piti kuuluisan jäähyväispuheensa.

Dunckerin leski Maria Charlotta ja poika Gustaf, joka isän kaatuessa oli alle kaksivuotias, asuivat Kosoniemessä vuoteen 1832, jolloin he muuttivat Kinttulan kartanoon Artjärvelle. Emännäksi jäi Dunckerin sisko Eva Christina, joka 27.12.1810 oli Kosoniemessä vihitty Maria Charlottan veljen Karl Gustaf Tuderuksen kanssa. Kartano siirtyi Puhakan suvun haltuun vuonna 1897.

Kuluvan vuoden marraskuussa Joachim Zachris Dunckerin syntymästä on kulunut 240 vuotta.

Dunckerin haudalla2

Reserviläisammunnat 24.5.2014

Ristiinan reserviläisten ja reservinupseerien rserviläisammunat pidettiin Ristiinan Kiviharjun ampumaradalla 24.5.2014 klo 13.00. Ammuntaan osallistui 11 miestä. Osanottajamäärää verotti tällä kertaa poikkeuksellisen kova helle.

Tuloksia Pienoispistooli 10 laukausta

1.Jorma Åscbacka             87
2.Veli Kovanen                   70
3.Markus Erkko                   68
4.Ville Kovanen                  67

Tuloksia Pienoiskivääri 10 laukausta

1.Jorma Åsbacka                77
2.Ville Kovanen                    73
3.Veli Kovanen                     72
4.Markus Erkko                     72
5.Matti Puhakka                    65