Manilan laukaukset

Markku Salomaa

Kiina ja Yhdysvallat törmäyskurssilla Etelä-Kiinanmerellä: MANILAN LAUKAUKSET EHKÄ VAIN AJAN KYSYMYS

Kiinan uusi rooli supervaltana hämmentää Yhdysvaltoja.

Kiinan kansantasavallan nousu supervallaksi on nyt tapahtunut tosiasia. Kiina soveltaa lähialueillaan ”soft poweria”, lähinnä rahaa. Samoin toimitaan ulkomailla, mutta jos se ei auta, otetaan aseeksi ”hard power”, rauta. Lännessä on ollut harhakuva, että kommunismi romahti ja häipyi historiaan lokakuussa 1989. Ilo oli ennenaikaista. Kylmä sota ei ole ohi. Punalippu liehuu ennallaan Aasiassa. Kiina on diktatuurivaltio, joka omaksui 18-24. lokakuuta 2017 pidetyssä 19. puoluekongressissa uuden strategian kansainvälisiin suhteisiin. Puolue ilmaisi selkeästi, että Kiinalla ovat kansainväliset intressit, kun se aiemmin tyytyi kansallisiin intresseihin.

Puolue hyväksyi sotilaallisen voiman nostamissuunnitelmat ja Etelä-Kiinameren geopoliittiset tavoitteet. Kiina omaksui roolin, että se johtaa transitiota uuteen maailmanjärjestykseen (New World Order), mikä on käänteentekevä muutos nykyiseen yksinapaiseen Yhdysvaltain johtamaan liberaaliin maailmanjärjestykseen (Liberal World Order). Kiinan bruttokansantuote on jo 60 % Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta. Kiina on toisella sijalla IMF:n bkt-vertailussa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Venäjä on pudonnut sijalle 12.

Kiinan linjalla on massiivinen geopoliittinen vaikutus tulevien 15 vuoden aikana. Kaikkialla, missä sillä on jo asemaa, se pyrkii laajentamaan ensin vaikutusvaltaansa ja saattamaan sitten valtiot riippuvuussuhteeseen itsestään, niin, että niiden suhde Kiinaan olisi Tiibetin kaltainen. Lähimpänä ovat Burma, Laos ja Kambodža, joiden infrastruktuuri-investoinnit ovat täysin riippuvaista Kiinan rahoituksesta ja rakentamisesta. Myös Thaimaa on kehittymässä Kiinasta riippuvaiseksi ainakin sähköenergian toimituksilla. Kiinan investoinnit Yhdysvaltain joukkovelkakirjalainoihin ovat kasvaneet niin, että Kiinan valtion investointiyhtiöt ovat merkittävimpiä valtion ulkomaisia rahoittajia.

Kiinan kansantasavallan johto noudatti puoluekokoukseen asti oppikirjamaisen tarkasti historiallisen strategin Sun Tzun neuvoja harhautuksen käytöstä. Kiistäminen ja harhautus pätivät Kiinan suurvaltavalmisteluihin ja tapaan edustaa omaa sivilisaatiotaan. Kiina on ollut luomassa omaa todellisuuskäsitystä nykyisten sivilisaatioiden suhteesta ja johtavien valtioiden roolista. Samaan aikaan, kun se todistelee, ettei sillä ole ekspansiivisia aikomuksia, se laajentaa ydinasepelotteellaan, kaukotoimintailmavoimillaan ja avomerilaivastollaan uutta ”Kiinan muuria”. Kiina kehittää asevoimiaan johdonmukaisesti suurvaltaoperaatioihin, minkä presidentti Xi Jinping kertoi avoimesti pitkässä puheessaan puoluekokoukselle 18. lokakuuta 2017.

Vuoden 1989 sisäisestä kuohunnasta lähtien puolustusbudjettia on kasvatettu keskimäärin 12,9 % vuodessa. Missään demokraattisessa maassa tämä ei olisi mahdollista rauhan aikana. Kiinan nousu globaaliksi suurvallaksi muuttaa maailmanjärjestystä perustavalla tavalla. Kiinan kansantalous kasvanut pitkään keskimäärin 10 %:n vuosivauhtia ja strateginen voimasuhteiden muutos on jo aloitettu. Sillä on monia seurauksia nykyisille suurvalloille, joiden status putoaisi vastaavasti. Kiina avasi viime vuonna sotalaivastonsa uuden tukikohdan ja sotilaslentokentän Djuboutin Doralehiin. Toista rakennetaan Lounais-Pakistaniin Gwadarin satamaan. Laajeneminen on siis alkanut.

Jo 2 500 vuotta sitten eläneen Sun Tzun mukaan strategiassa on kyse vihollisen mielen hallitsemisesta. Johtajan äly voi olla joukkojen voimaa vahvempi ase. Vihollisen mielen pystyy valtaamaan suuremmalla mielikuvituksella. Vihollista voi hallita harhauttamalla sitä. Juuri tällä tavalla Kiinan johto uskoo voivansa hallita suhteitaan Yhdysvaltoihin.

Sun Tzun mukaan tulee näytellä kyvytöntä, kun on vahva. Vahvaa tulee näytellä, kun on heikko. Kun on lähellä, tulee näytellä, että on kaukana. Kun on kaukana, tulee näytellä, että on lähellä. Kun vihollinen etenee, tulee vetäytyä. Kun vihollinen pysähtyy, tulee ahdistella sitä. Kun vihollinen yrittää välttää taistelua, tulee hyökätä. Kun vihollinen perääntyy, tulee edetä. Massiivisia maajoukkoja ei voi käyttää satelliittiaikakauden sotatoiminäyttämöillä enää yllätyksellisesti, mutta erikoisaseita ja erikoisjoukkoja voi.

Ensisijaisesti tulee hyökätä vihollisen suunnitelmia vastaan. Toissijaisesti tulee hyökätä vihollisen liittoumia vastaan. Vasta kolmanneksi tulee hyökätä suoraan vihollisen joukkoja vastaan. Vasta viimeisenä, huonoimpana, vaihtoehtona tulee hyökätä vihollisen linnoitettuja kaupunkeja vastaan.

Vaikka kiinalainen sotataito korostaa epäsuoraa strategiaa, siis juonittelua, harhautusta, petosta ja välikäsien kautta painostamista, luo se samalla valmiuksia myös suoraan strategiaan, siis hyökkäykseen ja myös tappioiden kärsimiseen. Kiinan sotilasjohto laskelmoi jopa, että maan on kyettävä säilyttämään toimintakykynsä täyden ydiniskun jälkeenkin. Silloin vain palattaisiin samaan tilanteeseen kuin 1927. Kiinan virallisena sotilasstrategiana on aktiivinen puolustus, missä tavanomaiset asevoimat ovat pääroolissa. Ydinaseita se ilmoittaa käyttävänsä myös puolustuksellisesti, jos itse joutuu ensin hyökkäyksen kohteeksi.

Kiinan taloudellisen merkityksen kasvu muulle maailmalle on käynyt selväksi. Kiina ei ole enää sisäänpäin kääntynyt ja eristäytynyt jättiläisvaltio, vaan se aikoo nousta myös maailman johtavaksi valtioksi. Aikaisempi puoluejohtaja Deng Xiaoping asetti tavoitteeksi, että se saavutetaan 2045, mutta nyt on ilmeistä, että se voi toteutua paljon aikaisemmin.

Manilassa Filippiineillä marraskuun puolivälissä (13-14.11.2017) pidetty Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEAN:in huippukokous oli merkittävä vain siinä suhteessa, että se ei saanut vieläkään sovittua minkäänlaisesta kannasta Kiinan aluelaajennuksiin. Ei saanut ASEAN:in Vientiannen huippukokouskaan (6-8.9.) 2016 eikä Phnom Penhin huippukokous (17-20.11.) 2012. Manilan kokouksen jatkoksi pidetyssä ASEAN + 3 (Kiina, Japani, Etelä-Korea) kokouksessa Kiina suostui lopulta aloittamaan neuvottelut ASEAN:in kanssa Etelä-Kiinanmerta koskevasta käyttäytymiskoodista (COC); Code of Conduct. Siitä on tosin neuvoteltu vuodesta 2014, mutta ASEAN-maat antoivat oman käyttäytymisjulistuksensa (DOC); Declaration of Conduct; jo 2004.

Kun ASEAN:in päätöksentekokyvyttömyys on ollut Kiinan johdon tiedossa, on se vallannut ja ottanut haltuunsa lähes koko Etelä-Kiinanmeren vuosina 2012-2017. Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokouksessa puoluejohtaja ja presidentti Xi Jinping käsitteli pitkässä puheessaan paljon sotilaallisia kysymyksiä ja selväksi tuli, että Etelä-Kiinanmeren valtaus on pysyvä. Kiina on maailman toiseksi suurin sotilasmahti.

Kyse on vain siitä, minne kiinalaiset sotilaat saapastelevat seuraavaksi. ASEAN:in maista Kambodža, Laos ja Burma (Myanmar) ovat jo Kiinan sähköntuonnin varassa ja niiden infrastruktuuriprojektien suurin rahoittaja ja toteuttaja on Kiina. Ne välttävät kriisit ja konfliktit myöntymällä kaikkeen, mitä Kiina vaatii. Jos ne kieltäytyisivät, seurauksia tulisi hyvin nopeasti. Sama on tilanne Filippiineillä, missä kesäkuun lopulla 2016 virkaan astunut uusi presidentti Rodrigo Duterte on ajanut amerikkalaiset ulos ja avautunut Kiinaan. Kiinan Manilan konsulaatin ulkopuolella on jo pitkään ollut suuri mielenosoitus, jossa ”Manilan laukaukset” voidaan lopulta ampua.

Ainoa mahti maailmassa, joka vastustaa sotilaallisesti Kiinan valloituspolitiikkaa on Yhdysvallat. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump valmistelee puolustusministeri James Mattisin kanssa vastatoimia, millä Kiinan aluevalloitukset Etelä-Kiinanmerellä pysäytetään. Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson rinnastaa Kiinan valloituspolitiikan Etelä-Kiinanmerellä Venäjän toimintaan Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa.

Tillersonin toteamus, että Yhdysvaltain pitää estää Kiinan pääsy valloittamilleen saarille, merkitsee Kiinan kauppasaartoa ”sotalaivoilla, sukellusveneillä ja lentokoneilla”. Kiina vastasi heti, että se johtaisi ”sotilaalliseen yhteenottoon”. Kiinan johtajien puheista on kadonnut sovinnollisuus ja tilalle on tullut uhmakkuus.

Etelä- ja Itä-Kiinanmeren kriisit ovat ajaneet Kiinan ja Yhdysvallat väistämättömältä näyttävään konfliktinuhkaan meriliikenteen vapaudesta. Merellä ja ilmassa tapahtuneita törmäyksiä on ollut joitakin ja ne ovat olleet vakavia. Taistelut voivat alkaa sellaisesta ja laajeta nopeasti. ”Manilan laukaukset” voidaan ampua Manilassa tai muualla.

Kiinan laivasto siirsi Taiwanin salmen kautta Etelä-Kiinanmerelle 27. joulukuuta 2016 kuuden taistelulaivan osaston, mitä johti lentotukialus Liaoning. Lentotukialuksen J-15 -hävittäjät ja helikopterit harjoittelivat nousuja, laskuja ja partiointia. Ne testasivat uusien aseiden ja varusteiden suorituskykyä. Liaoning palasi Taiwanin salmen kautta Kiinan lähivesille 12. tammikuuta 2017. Näytös osoitti, että sotilaallinen voimannäyttö alueella on alkanut.

Taiwan vahvistaa nyt vauhdilla omaa puolustustaan ja lisää valmiuttaan, mutta niin tekee myös Kiina. Kiinan sotaharjoitusten mittasuhteet kasvavat koko ajan.

Vuonna 2012 käynnistyi tapahtumaketju, mille ei ratkaisua näy, kun Kiina käynnisti oman ”Krimin miehityksensä” ja aloitti Etelä-Kiinanmeren ja Itä-Kiinanmeren asumattomien luotojen liittämisen kansantasavallan aluevesiin ns. yhdeksän katkoviivan (nine-dash line) sisällä. Itä-Kiinanmeri on matala ja sen luodot pelkkää kalliota. Luonnonrikkauksia ei ole. Siellä kiista on periaatteellinen, mutta myös kiristymään päin.

Kesällä 2012 Vietnam puolestaan sisällytti Etelä-Kiinanmerellä oman talousalueensa rajat merilakiinsa ja Kiina vastasi perustamalla kolmelle saarelle uuden Sanshan prefektuurin. Englanniksi (kiinaksi) ne tunnetaan nimillä Parcel (Xisha), Macclesfield (Zhongsha) ja Spratlys (Nansha). Kiina on tuonut suurvallan valloituspolitiikan alueelle, mitä se pitää geologisesti ja kansainvälisen oikeuden kannalta kyseenalaisilla perusteilla omanaan. Se ajaa toistaiseksi geopolitiikkaa geoekonomialla, mutta on uhannut myös sotilaallisilla vastatoimilla, jos sitä estetään.

Kiinan korvetit ovat törmäilleet tarkoituksellisesti muiden valtioiden alusten – jopa kalastusalusten – kanssa. Ilmavoimilla on käynnissä kissa ja hiiri -leikki.  Ensimmäinen ja vakavin tapaus sattui 31. maaliskuuta 2001, kun kiinalainen hävittäjä ilmeisen tahallisesti törmäsi amerikkalaisen EP-3 -tiedustelukoneen etuosaan, jolloin amerikkalaiskoneen lentäjä kuoli. Törmäyspaikka oli kansainvälisessä ilmatilassa 113 kilometriä Kiinan Hainanin saarelta, jonne kone onnistui tekemään hätälaskun. Koneen 24-henkinen miehistö pidätettiin laittomasta maahantulosta, mutta vapautettiin 11. huhtikuuta.

Tunnistuslennoilla kiinalaiskoneet tulevat kuuden metrin etäisyydelle ja provosoivat amerikkalaiskoneita kuten 19. elokuuta 2014, jolloin törmäys Yhdysvaltain laivaston P-8 Poseidon -valvontakoneen kanssa oli aivan hiuskarvan varassa, kun kiinalaishävittäjä pyöri amerikkalaiskoneen ympärillä. Tämäkin välikohtaus tapahtui kansainvälisessä ilmatilassa 215 kilometriä Hainanin saaresta itään.

Kiina on osoittanut laivastonsa ja ilmavoimiensa sotaharjoituksilla päättäväisyyttä. Venäjä on ollut Kiinan harjoituksissa osallisena.

Etelä-Kiinanmeren alueella on 12 186 pientä saarta 3,5 miljoonan neliökilometrin alueella, joiden valvominen ja puolustaminen ylittää kaikkien muiden rannikkovaltioiden kapasiteetin. Kiina on rakentanut yli 1 000 kilometrin päähän omasta rannikostaan myös keinotekoisia saaria, joita se pitää valtioalueeseensa kuuluvina. Kartta kertoo, että kyse on 9 kertaa suuremmasta merialueesta kuin Itämeri ja miten oudolta tämä ”lehmän kieli” (cow’s tongue) vaikuttaa. Kiina kuitenkin laajensi kesällä 2016 sotilasilmavalvontaansa alueelle ja liitti sen ilmapuolustusvyöhykkeeseensä, jonne tulevien lentokoneiden olisi raportoiva alueelle saapuessaan kuten alue kuuluisi Kiinan ilmatilaan.

Muut rannikkovaltiot eivät valloitusta hyväksy ja myös Yhdysvallat on tehnyt selväksi, että se pitää näitä merialueita avomerenä ja niiden ilmatilaa kansainvälisenä.

Kiina on käynnistänyt näillä Etelä-Kiinanmeren matalikoilla ja luodoilla keinotekoisten saarten, laivastosatamien ja sotilaslentokenttien rakennustöitä sekä varuskunta-, tutka- ja ohjustukikohtien rakennustöitä.

Kiinan rannikkovartioston läsnäolo on pysyvää myös Scarborough (Panatag) -matalikolla. Erityisen ärsyttävänä Vietnam pitää sitä, että Kiinan öljynporauslautta on hinattu 150 merimailin päähän sen rannikosta Parcel -saarten tuntumaan. Kiina poraa öljyä 17 merimailin päässä saaresta. Se on varustamassa kahta muuta öljynporauslauttaa hinattavaksi alueelle.

Riidassa ei ole kyse kalavesistä eikä Etelä-Kiinanmeren matalikkojen öljy- tai kaasukentistä, jotka on arvioitu vain Kuwaitin esiintymiä vastaaviksi, eikä syvämeren noduliesiintymistä, vaan strategiasta. Öljyn- ja kaasunporaus onnistuu sitä paitsi vain matalikoilla, missä merensyvyys on sopiva. Niiden reunamilla pohja syvenee jyrkästi 200 metristä 1 000 metriin ja keskisyvyys merialueella on 3 000 – 3 500 metriä. Suurin syvyys on 5 000 metriä.

Muodollisesti kyse on talousvyöhykkeen laajennuksesta, mutta Kiina soveltaa jo nyt käytäntöjä, jotka osoittavat sen pitävän merialueita omaan alueveteensä kuuluvina ja niiden ilmatilaa valtioalueeseensa kuuluvana. Kiinan hiljaisesti laajentama talousvyöhyke ja sen rinnastaminen aluevesiin kattaa suurimman osan Filippiinien, Malesian, Brunein, Indonesian, Vietnamin ja Singaporen talousvyöhykkeistä sekä pohjoisempana myös osia Taiwanin ja Japanin talousvyöhykkeistä.

Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö ASEAN ja sen muodostama talousyhteisö (AEC) ovat olleet kyvyttömiä koordinoituihin toimiin eivätkä ole saaneet aikaiseksi yhteisiä päätöksiä, vaan yksinomaan vetoomuksia, jotka perustuvat Kiinan ja ASEAN:in Etelä-Kiinanmerta koskevaan DOC-julistukseen (Declaration on the Conduct of Parties) ja mahdollisesti syntyvään COC-käytöskoodiin (Code of Conduct). AEC:n yksi pilari on turvallisuuspilari ARF (ASEAN Regional Forum), mutta se ei pysty ratkaisemaan edes ASEAN-maiden omia rajariitoja tai etnisiä riitoja. Pohjois-Koreakin on mukana ARF:ssä eikä se ole tehnyt ARF:lle tiliä ohjus- ja ydinkokeistaan. Kiina on rahoittanut Burman, Laosin ja Kambodžan infrastruktuurin rakentamista ja on mukana Mekong-joen patohankkeissa, joka on vetänyt nämä maat pois ASEAN:in rintamasta. Pikkuruisen Brunein sulttaani puolestaan hoitaa asiansa suoraan henkilösuhteilla Kiinan presidenttiin.

Filippiinit vei asian Haagin YK:n kansainväliseen välitystuomioistuimeen PCA:han (Permanent Court of Arbitration) 29. lokakuuta 2015, mutta Kiina kieltäytyi osallistumasta asian käsittelyyn, koska se pitää asiaa Kiinan valtion sisäisenä, minkä käsittelyyn PCA:lla ei olisi toimivaltaa. Haagin yksipuolinen päätös 12. heinäkuuta 2016 ei ottanut kantaa siihen, kuka matalikot, luodot ja saaret omistaa, vaan se totesi yksinomaan, että keinotekoisilla saarilla ei voi laajentaa aluevettä eikä talousaluetta. Se myös totesi, että Kiinalla ei ole historiallista oikeutta saariin. Kiina on väittänyt, että saaret olisivat kuuluneet sille varhaiskeskiajalta aina 1800-luvulle saakka.

Erikoisin perustelu Kiinalla oli, että saaret kuuluisivat Kiinan mannerlaattaan ja olisivat syntyneet Hainanin saaren alla olevan tulivuoren (hot spot) purkausten yhteydessä. Muut geologit kuin kiinalaiset eivät vahvista väitettä. Alueen geologia muistuttaa mosaiikkia ja siellä on useita mannerjalustoja, mistä yhdenkään alkuperä ei ole Hainanin alueella. Etelä-Kiinanmeren geologia synnytti nykyiset maantieteelliset muodot 16-30 miljoonaa vuotta sitten, mitä edelsi 50-55 miljoonaa vuotta sitten Intian mannerlaatan törmääminen Aasian laattaan. Mantereet liikkuvat viiden sentin vuosivauhtia.

Vuoden 1982 YK:n merioikeussopimus (UNCLOS) ei tunne mahdollisuutta siihen, että jokin valtio voisi laajentaa yksinomaista 200 merimailin (370 km) talousaluettaan EEZ:tä (Exclusive Economic Zone) rannikkonsa peruslinjasta rakentamalla täyttömaalla uusia saaria alkuperäisen talousvyöhykkeensä sisään ja ulottamalla keinotekoisilta saarilta talousaluettaan edelleen siitä 200 merimailia eteenpäin. Se ei myöskään tunne mahdollisuutta, että 12 merimailin (22 km) aluevesiä voisi ulottaa talousalueen 200 merimailin ulottuvuuteen rannikon peruslinjasta.

UNCLOS:in 17-21. artiklat suovat esteettömän merenkulun myös sota-aluksille jopa toisen valtion aluevesien kautta, kun kyse on vilpittömästä läpikulusta (innocent passage), mille on oma käytännön ohjeistuksensa näissä artikloissa.

Merialue ja sen ilmatila on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä kaupallisissa tarkoituksissa. Alueen kautta kulkee tavaraa viiden triljoonan dollarin edestä vuodessa. Sen osoittamiseksi Yhdysvallat lennättää alueella säännöllisesti EP-3E -tiedustelukoneita sekä B-1B- ja B-52H -pommikoneitaan. Se on valmistautunut suurempaan kriisiin ja konfliktiin perustamalla merijalkaväen tukikohdan Australiaan. Sen pommikoneet tukeutuvat myös Australian sotilaskentille. Se myös risteilee alueella 7. laivaston lentotukialuksilla ja ohjusristeilijöillä.

Filippiineillä, Malesialla, Indonesialla, Singaporella ja Vietnamilla on merivoimat, mitkä pystyvät valvontaan mutta eivät torjuntaan. Filippiineillä on vain yksi fregatti. Malesialla on kaksi sukellusvenettä, 10 fregattia ja neljä korvettia. Indonesialla on kaksi sukellusvenettä, 11 fregattia, 22 korvettia ja 11 miina-alusta. Singaporella on neljä sukellusvenettä, kuusi fregattia ja kuusi korvettia. Vietnamilla on kuusi sukellusvenettä, kaksi fregattia ja kuusi korvettia. Se on tilannut Venäjältä kuusi Kilo-luokan sukellusvenettä, joista viimeisen toimitus on 2017. Se on tilannut myös hävittäjiä. Ainoa valtio, millä ovat merkittävät ja iskukykyiset ilmavoimat on Vietnam. Filippiineillä ei ole hävittäjiä lainkaan. Thaimaalla on myös lentotukialus, mitä on pidetty varastoituna Sattahipin sotasatamassa eikä sillä ole tällä hetkellä hävittäjiä.

Filippiineillä, Singaporella, Taiwanilla ja Thaimaalla ovat olleet puolustussopimukset Yhdysvaltain kanssa, mutta Filippiinien uusi presidentti on arvaamattomuudellaan tehnyt sotilaallisen yhteistoiminnan käytännössä mahdottomaksi. Myös yhteistyö Thaimaan kanssa on käytännössä ajettu alas sotilashallituksen vallankaappauksen jälkeen 2014. Thaimaan sotilasjohto on lisännyt epäluottamusta lähentymällä Kiinaa ja tilaamalla sukellusveneitä sieltä.

Kiinalla on 68 taktista sukellusvenettä ja 67 500 tonnin neuvostovalmisteinen lentotukialus Liaoning (001-luokka). Sen lisäksi laskettiin vesille omatekoinen 70 000 tonnin lentotukialus 26. huhtikuuta 2017 (001A-luokka), jonka merikokeet ovat käynnissä. Molemmissa lentotukialuksissa lentoonlähtö tapahtuu keulan ”hyppyristä”. Rakenteilla on jo kaksi kokonaan uudentyyppistä lentotukialusta (002-luokka), missä lentokoneet lingotaan lentoon katapultilla. Uusi 002-luokka vastaa kooltaan (85 000 tonnia) amerikkalaisia lentotukialuksia. Niillä on pituutta 315 metriä, leveyttä 75 metriä ja nopeutta 31 solmua. Ne tulevat palvelukseen 2021-2025. Näitä avomerilaivaston kaukotoiminta-aluksia ei tarvita vain voimannäyttöön, vaan myös voimankäyttöön. Laivaston uusi meritaisteluohjusjärjestelmä Dong Fang 21D on juuri se, mitä Etelä-Kiinanmerellä on testattu. Se on tähdätty Yhdysvaltain lentotukialuksia vastaan.

Kiinalla on 77 omaa tiedustelu-, viestintä- ja paikannussatelliittia. Kiinan ilmavoimat ovat toimintakyvyltään täysin ylivoimaiset. Kiinan neljä vanhempaa 094-luokan ydinkäyttöistä ohjussukellusvenettä (SSBN) aloitti viime vuonna valmiuspartioinnin (deterrence patrol) ainakin juuri Etelä-Kiinanmerellä. Niiden tukikohta on Hainanin saarella, mikä selittää Kiinan aggressiivista käyttäytymistä. Ne korvataan kahdeksalla uudella 094A-luokan ohjussukellusveneellä, joista on nyt rakenteilla neljä. Kussakin sukellusveneessä on 12 mannertenvälistä ohjusta (SLBM) ja niissä yhteensä siis 48 ohjusta. Ne muodostavat Kiinan vastaiskukyvyn eli pelotteen. Kun Kiina sai lopulta vastaiskupelotteensa toimivaksi, se aloitti laajentumisen.

Kiinan ensi-iskukyvyn muodostavat 467 ydinohjusta, joista 62 on mannertenvälisiä ohjuksia (ICBM), 16 keskimatkan ohjuksia (IRBM), 146 operatiivisia taistelukentän ohjuksia (MRBM) ja 189 taktisia lyhyen kantaman ohjuksia (SRBM) sekä 54 maataisteluihin tarkoitettuja risteilyohjuksia (LACM). Viimeksi mainituista on 160 ohjusta asennettu liikkuville kuljetusalustoille vuodesta 2008 lukien. Kaikki nykyiset ohjukset ovat yksikärkisiä, mutta Kiina kehittää monikärkiohjuksia. Mannertenväliset ohjukset on suunnattu Yhdysvaltoihin ja muut Etelä-Koreaan, Japaniin ja Filippiineille, missä on Yhdysvaltain tukikohtia, sekä Taiwaniin.

Suursodan uhka voi tulla aavalta mereltä jopa tyynellä säällä. Sen amerikkalaiset oppivat aamutuimaan 7. joulukuuta 1941 Pearl Harborin sotasatamassa ja Oahun saaren muilla lentokentillä. Kiina ja Yhdysvallat kävivät jo avoimen konfliktin kynnyksellä 15. joulukuuta 2016, kun kiinalainen sukellusvene otti haltuunsa amerikkalaisen merentutkimusaluksen vedenalaisen robotin, joka muistutti torpedoa. Kiina väitti, että se loukkasi Kiinan (uusien) aluevesien loukkaamattomuutta. Välikohtaus tapahtui 50 merimailia Filippiinien länsirannikosta. Pari vuorokautta myöhemmin Kiina palautti keltaisen robotin omistajalleen ja tilanne laukesi.

Kiinan vastatoimet ovat saaneet alati sotilaallisempia ja rohkeampia piirteitä. Alueen puolustusliitto SEATO (South-East Asia Collective Defence Treaty Organization) toimi Vietnamin sodan aikana vuosina 1954-1977 eikä sen uudelleen perustaminen ole mahdollista. Sen muodostivat Australia, Britannia, Filippiinit, Pakistan, Ranska, Thaimaa, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat. Sopimusjärjestelyn turvaamaan alueeseen sisältyivät myös Etelä-Vietnam, Kambodža ja Laos. Nyt sille olisi käyttöä.

Kiinan kasvanut rohkeus jatkaa geopoliittisia aluevalloituksia johtaa jossain vaiheessa sotaan Yhdysvaltojen kanssa. Jonkinlaiset arvion Kiinan ambitioista voi tehdä Pohjois-Korean perusteella, koska Kiina selvästi käyttää tätä uskollista rajamaataan laboratoriona. Kiina testaa Yhdysvaltain ydinasekynnystä rohkaisemalla Pohjois-Koreaa riskinottoon ja uhitteluun. Pohjois-Korean uhittelu Yhdysvaltoja ja Etelä-Koreaa vastaan perustuu itsevarmuuteen, minkä selkänojana voivat olla vain Kiinan turvallisuustakuut. Mutta uhkaaminen ydiniskuilla Etelä-Koreassa sekä Guamin ja Hawaijin saarilla olevia Yhdysvaltain tukikohtiin saatikka Yhdysvaltain mantereen uhkaaminen on kaksiteräinen miekka. Todellisten iskujen tuloksena Pohjois-Korean johto tuhoaisi oman valtionsa ja ajaisi kansansa takaisin keräilykulttuuriin ja kampakeraamiseen kauteen.

Pohjois-Korean nuori diktaattori Kim Jong-un joutuu Kiinan tuen hintana ottamaan tavan takaa korkean luokan riskin pelissä, jonka hän voi hävitä 20 minuutissa.

Kiinan ja Pohjois-Korean kommunistijohtoa yhdistää se, että ne tarvitsevat sisäisen diktatuurihallintonsa perustelemiseksi ulkoisia uhkakuvia. Sen takia rauhansopimus Etelä-Korean kanssa on poissuljettu optio. Ilmeisesti Kiinan johdossa on käynnissä jatkuva valtataistelu. Kun sitä peitellään ulkoista uhkaa lietsomalla, siihen sisältyy aina riski.

Jos Yhdysvaltain on pakko neutralisoida Pohjois-Korean ydinaseet ennalta estävällä iskulla, iskut tehtäisiin tavanomaisin kärjin varustetuilla mannertenvälisillä strategisilla ohjuksilla, joiden osumatarkkuus on suuri. Kun Yhdysvallat on joutunut vähentämään Minuteman III -ohjustensa määrää 450:stä 350:een, on ohjuksiin vain vaihdettu vuodesta 2010 lukien tavanomaiset kärjet, millä ne poistuvat strategisten aseiden laskelmista vuoteen 2020 mennessä kuten Moskovassa solmittu New Start -sopimus edellyttää. Pohjois-Korea ei pystyisi mitenkään torjumaan ohjusiskua.

Vaikka Yhdysvalloilla on Etelä-Koreassa ydinaseita ja Yhdysvaltain laivastolla on lähialueilla Tomahawk –risteilyohjuksilla varustettuja sotalaivoja, niitä käytettäisiin vasta toisessa portaassa. Risteilyohjusten ja lentokoneesta pudotettavien ydinaseiden riski tulla alas ammutuksi olisi liian suuri ja taktisiin iskuihin sisältyy myös harhautumisen ja väärään kohteeseen osumisen vaara. Niiden käyttö vetäisi väistämättä Etelä-Korean kostoiskujen kohteeksi, minkä Yhdysvallat haluaa välttää viimeiseen asti.

Yhdysvallat on määritellyt Pohjois-Koreaan valmiit ensi-iskun kohteet, joita on 117. Niistä 50 on ohjustukikohtia ja ydinasevarikkoja sekä 67 ilmavoimien tukikohtia. Näiden lisäksi on määritelty toissijaisiksi kohteiksi 30 komentokeskusta, 114 asetehdasta, 20 muuta teollisuuslaitosta, 15 voimalaitosta ja 30 asutuskeskusta, jotka tuhotaan, jos muu ei auta Pohjois-Korean rauhoittamiseksi. Laajamittainen isku voisi kuitenkin johtaa Kiinan arvaamattomiin reaktioihin.

Yhdysvallat hieroo silti samalla sotilaallista yhteistoimintaa Australian ja ASEAN:in jäsenmaiden kanssa, jopa Vietnamin kanssa, koska Kiinan nousu Tyynenmeren alueen merkittävimmäksi sotilasvallaksi on jo tapahtunut tosiasia. Yhdysvallat on siirtänyt Tyynellemerelle 60 prosenttia uusimmista sotalaivoistaan ja lentokoneistaan.

Pohjois-Korea on suorittanut johtajansa Kim Jong-unin komennossa ja kontrollissa lukuisia ohjus- ja ydinkokeita, joista mikään ei ole onnistunut täysin. Sillä on vielä pitkä matka mannertenvälisten kantorakettien aikaan saamiseen ja niiden varustamiseen vetypommeilla. Kokeet kuitenkin herättävät kasvavaa levottomuutta ja huolta Etelä-Koreassa ja Japanissa, mikä heijastuu koko geopoliittiselle alueelle, mikä on ohjusten kantomatkan sisällä.

Sen ydinasekokeet ovat kansainvälisen oikeuden mukaan legaaleja, joskaan eivät legitiimejä. Pohjois-Korea ei ole ollut vuoden 2003 jälkeen osapuolena ydinsulkusopimuksessa (NPT). Se ei myöskään ole allekirjoittanut osittaista ydinkoekieltosopimusta (NTBT). Se on kyllä allekirjoittanut täydellisen ydinkoekieltosopimuksen (CTBT), mutta ei ole ratifioinut sitä.

Pohjois-Korean uhmakas ja jopa aggressiivinen esiintyminen rikkoo selkeästi YK:n peruskirjan artikloja 2 ja 39-51. Se on saattanut valtion tiukkojen sanktioiden piiriin, mutta niillä ei ole ollut sanottavaa vaikutusta, koska Kiina tukee Pohjois-Koreaa salaisesti. Vuoteen 2016 mennessä Pohjois-Korean on arveltu pystyneen valmistamaan 14 tai 48 taikka jopa enimmillään 80 ydinräjähdettä, joista kussakin olisi 20 kiloa rikastettua uraania. On myös tiedustelutietoja, että Pohjois-Korea olisi kyennyt pienentämään räjähteiden kokoa niin, että ne sopisivat ohjuksen kärkeen, mutta sellaista se ei ole kokeillut luonnossa. Sopivia Rodong -ohjuksia arveltiin olevan valmiina vuonna 2016 ehkä 300. Niiden kantama jää alle 1 300 kilometrin. Sillä on kuitenkin useita ohjusprojekteja, joiden rakettimoottorit on valmistettu alun perin Ukrainassa ja välitetty Pohjois-Koreaan Venäjän kautta ja Kiinan välityksellä.

Uhkaaminen ydiniskuilla Etelä-Koreaa sekä Guamin ja Havaijin saarilla olevia

Yhdysvaltain tukikohtia saatikka Yhdysvaltain väkirikkaan länsirannikon uhkaaminen on kaksiteräinen miekka. Mikäli yksikin ohjus osuisi Guamin 22 kilometrin aluevesirajan sisälle, oikeuttaisi se Yhdysvallat YK:n peruskirjan 51. artiklan mukaisiin itsepuolustustoimiin. Todellisten iskujen tuloksena Pohjois-Korean johto tuhoaisi oman valtionsa ja ajaisi kansansa takaisin keräilykulttuuriin ja kampakeraamiseen kauteen.

Pohjois-Korea julisti 2. helmikuuta 2005, että sillä on jo ”pelote” ja se teki ensimmäisen maanalaisen ydinkokeensa 9. lokakuuta 2006. Silloin Pohjois-Korean arvioitiin tuottaneen riittävästi plutoniumia 7-8 ydinräjähdettä varten. Samaan aikaan Pohjois-Korea oli rikastanut saman arvion mukaan uraania riittävästi 12-15 ydinräjähdettä varten. Vuoden 2005 alusta lukien Pohjois-Korea on voinut valmistaa uuden ydinräjähteen joka toinen kuukausi eli tähän mennessä enimmillään 80 räjähdettä. Eteläkorealaiset asiantuntijat ovat arvioineet, että Pohjois-Korea olisi pystynyt tuottamaan 54 kiloa plutoniumia ja 758 kiloa korkeasti rikastettua uraania vuoden 2016 loppuun mennessä.

Pohjois-Korean ohjusaseistuksen kehittäminen on kuitenkin vielä kesken. Tekniset vaikeudet ovat monivaiheisten ohjusten rakettimoottoreiden vaiheistuksessa. Ainoat varmasti toimivat ohjukset ovat vanhoja venäläisiä Scudeja, joiden kantama on vain 750 kilometriä ja niitä on mahdollista torjua amerikkalaisilla Patriot –ilmatorjuntaohjuksilla.

Maa on pyrkinyt kehittämään kolmea vaiheistettua versiota Taep’o-dong –ohjuksesta, minkä yksivaiheinen taktinen versio kantaisi arviolta 2 000 – 2 900 kilometriä, kaksivaiheinen operatiivinen versio 6 750 – 10 000 kilometriä ja kolmivaiheinen strateginen versio kenties 10 000 – 15 000 kilometriä, mikä kantaisi Yhdysvaltoihin asti. Operatiivisen version arveltiin olleen käyttövalmis jo 2014-2015 ja strategisen version ehkä joskus 2018-2019.

Suurta toivoa ei pidä asettaa neuvotteluille Pohjois-Korean joukkueen osallistumisesta huolimatta Pyeong Changin talviolympialaisiin 9-25. helmikuuta. Vaikka kisat onnistuvat, ei sillä ole merkitystä valtioiden suhteelle. Pohjois-Korea ei voi tehdä rauhansopimusta, koska se veisi pohjan Kimien dynastian sotilasdiktatuurilta. Tämä kriisi säilyy yhtenä vakavimmista. Se voi katalysoida alueellisesta geopoliittisesta kriisistä globaalin konfliktin.

 

LIITTEET: Karttoja, kuvia, kaavioita

 

Pohjois-Korean suunnittelu- ja kokeiluvaiheessa olevien ohjusten kantomatkat

 

Etelä-Kiinanmerta koskevat aluevaatimukset

Etelä-Kiinanmerta koskevat sopimukset

Spratley -saarten vesillä tehdyt kansalliset valtaukset

 

Kiinan valtaama Woody Island, jota myös Taiwan ja Vietnam vaativat

Kiinan sotilaalliset rakennelmat näkyvät Fiery Cross Reefillä

 

 

 

Yllä Kiinan uusi strateginen ohjussukellusvenetyyppi 094A ja alla sen edeltäjä 094

JL-1 oli vanhempi sukellusveneohjustyyppi ja JL-2 on uusi. Uusi on monikärkiohjus.