Toimintakertomus 2016

KARHULAN RESERVIUPSEERIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. – 31.12.2016

YLEISTÄ

Vuosi 2016 oli kerhon 75. toimintavuosi. Kerho perustettiin juuri ennen jatkosodan alkua 28.4.1941. Juhlavuotta vietettiin monin eri tavoin. Järjestettiin illallisjuhla kutsuvieraineen Ravintola Keisarinsatamassa varsinaisena perustamispäivänä 28.4. Kerhon ansiokkaan historiikin laati jäsenemme reservin kapteeni, fil.maist, toimittaja Hannu Levänen, Juhlassa annettiin huomionosoituksia ansioituneille jäsenille. Juhlavuoden huomioimisen ohella  vuoden aikana oli tavoitteena kerhon toiminnan jatkumisen turvaaminen ja oman toimipaikan, Viirinkallion Korsun ylläpitäminen.

Kerhoiltoja oli 6 kpl ja niissä kuultiin korkeatasoisia turvallisuus- ja sotilaspoliittisia esitelmiä ao. kohdan 5. mukaisesti.  Ampuma-korsun kunnostus ilma-aseammuntaa varten oli saatu valmiiksi jo edellisenä vuonna. Ammuntoja jatkettiin kerhoiltojen yhteydessä. Korsun sisäilman kosteudenpoiston jatkamista pidettiin tarpeellisena. Ahlström Kiinteistöt Oy:n kanssa sovittua yhteistyösopimusta, joka täydentää aiempia vuokrasopimuksia, hyödynnettiin väestösuojastatuksen ylläpitämiseksi.  Kymenlaakson reserviupseeripiirin toiminnassa kerhomme oli myös vahvasti mukana. Kerhostamme oli kaksi piirihallituksen jäsentä Markku Saastamoinen ja varalla Arimo Heikkilä. Olemme pyrkineet lisäämään Karhulan, Kotkan ja Pyhtään kerhojen välistä yhteistoimintaa.

HUOMIONOSOITUKSET

v. 2016 toiminnasta Reserviupseerimalja vuoden 2016 pyyteettömästä työskentelystä, ahkeruudesta ja palvelualttiudesta kerhossa, komentaja Timo Seppälä.

Erkki Sutelan, Ekin Puukko nuorelle upseerille ansiokkaasta toiminnasta reserviupseeriaatteen edistämiseksi, vänrikki Marko Pesola.

Sunilan Malja aktiivisesta reserviupseeriaatetta palvelevasta toiminnasta,  yliluutnantti Antti Heiskanen.

Ritarihaarikka  vuoden 2016 urheilusaavutuksista, ei jaeta.

Eetun Kuntopatsas, aktiivisesta kuntoliikunnan harrastamisesta, komentajakapteeni Jorma Puro.

Häyhän Hiihto 2016: Ei osallistuttu

Törnin marssi 2016 : Ei järjestetty

MUISTO- JA MERKKIPÄIVÄT

Kerhomme varapuheenjohtajan Arimo Heikkilän muistoa kunnioitettiin adressilla ja havuseppeleellä hautajaisissa 14.1.2017.

Kerhomme entisen hallituksen puheenjohtajan Ari Haakanan muistoa kunnioitettiin adressilla.

Arimo Heikkilän, Ari Haakanan ja Pertti Tapanisen muistoa kunnioitettiin hiljaisella hetkellä kerhoillassa 12.1.2017.

Kerhomme merkkipäiviä viettäneitä jäseniä on muistettu asianmukaisesti.

TOIMIHENKILÖT

Kerhon hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana 9 kertaa. Hallitukseen kuuluivat v.2016 seuraavat kerhon jäsenet:

Toiminnantarkastajat Pentti Leisti ja Pekka Konttinen

Varatoiminnantarkastajat Teuvo Rehunen ja Jorma Puro

KERHON JÄRJESTÄMÄT JA MUUT TILAISUUDET

HARRASTUS-, KILPAILU- JA KUNTOILUTOIMINTA

Piirin kerhojen välisessä toimintakilpailussa Karhulan kerho oli mukana monipuolisesti.

Senioriupseeriryhmän aktiivinen ote on jatkunut esimerkillisenä. Kerhomme senioreista n.12-14 hlöä kävivät mm. viikoittain innokkaasti kuntosalilla.

Kuntosuorituksia tuli runsaasti. Suoritusten sähköinen raportointi ei ole toiminut, joten suorituksia ei ole luotettavasti sisällytetty toimintakilpailuun.
Jäsenistön innostus eri kilpailuihin oli vähäistä. Kerhon ampumaupseeri Mika Friman jatkoi jäsenenä Kymenlaakson reserviupseeripiirin ampumatoimikunnassa.
Kerhon jäseniä  ei osallistunut kilpailijoina eikä toimitsijoina valtakunnallisiin reserviläis-ten ampumamestaruuskilpailuihin elokuussa Tyrrissä.

PROSENTTIAMMUNTA

Kerho osallistui prosenttiammuntaan 41 suorituksella. Ampumakorsun remontti valmistui toissavuoden alkusyksyllä.  Ammuntoja jatkettiin kerhoiltojen yhteydessä Mika Frimanin hankkimalla ilmapistoolilla.

KORSU

Korsussa on ollut pääasiassa omia sekä muutamia ulkopuolisia tilaisuuksia vuoden aikana.

Ampumakorsun remontti ilma-aseille aloitettiin v.2014 Mika Frimanin ohjauksessa ja saatiin valmiiksi alkusyksyllä 2015.
Asekaappi saatiin auki kaapin toimittajan toimenpitein. Korjaus maksoi 865 e. Elektroninen lukko vaihdettiin mekaaniseksi. Kaapin avaimet ovat kerhon uusilla asevastaavilla Mats Saarella ja Mika Frimanilla. Jo aiemmin on todettu, että ruutiaseilla ammuntaan ampumakorsu ei sovellu. Ruutiaseiden jatkokäytön vaihtoehtoja pohditaan hallituksessa. Aseita on säilytetty ja säilytetään toistaiseksi lukitussa asekaapissa.

Sähkön kulutusta on seurattu ja saatu aikaiseksi pudotus aiempien vuosien tasolta n. 40 000 kWh tasolle 30 – 35 000 kWh.
Yhteistyö kerhon ja Ahlström kiinteistöt Oy:n (AKOY) välillä jatkuu noudattaen ”Yhteistyösopimusta” sekä vuosilta 1969 ja 1999 olevia vuokrasopimuksia. Sopimuksessa AKOY lupautuu osallistumaan Korsun väestönsuojakelpoisuuden ylläpitoon 3000€/v sähkölaskuja vastaan.

Muita Korsun käytettävyyttä ja kerhon vetovoimaisuutta parantavia toimenpiteitä valmisteltiin hallituksen toimesta seuraavasti: Ilma-asehirvirataa täydentämään ampumakorsua n. 700e:lla erityisesti uusia nuoria jäseniä ajatellen.  Lämmöntalteenotolla varustettua ilmanvaihtolaitetta, lisäkanavineen, n. 2000e kokonaiskustannuksilla valmisteltiin v.2017 puolella päätettäväksi.

KERHON TALOUS

Vuoden 2016 tilinpäätös, tase ja toiminnantarkastuslausunto sekä raha- ja sijoitusraportti ovat kevätkokousaineistossa.

JÄSENISTÖ

Kauden lopussa 31.12.2016 oli jäseniä yhteensä 179, joista 2 kunniajäsentä,  2 naisjäsentä ja 2 nuorisojäsentä.
Toimintakauden aikana kerhoon liittyi neljä (4) uutta jäsentä
Toimintakauden aikana kerho menetti yhteensä 13 jäsentä, joista

 

TIEDOITUSTOIMINTA

Kerhon omaa tiedotuslehteä Viiriä ei ole kustannus- ja resurssisyistä julkaistu vuonna 2016.

Sähköpostia on käytetty kerhon omien ja muidenkin reserviupseeritoimintaan liittyvien tahojen tiedotteiden ja tilaisuuksien- sekä kilpailukutsujen välittäjänä.
Hallituksen jäsen, vt sihteeri Timo Seppälä päivitti perusteellisesti jäsenistön sähköpostiosoitteet vuoden 2016 alussa.
Jatkossa jäsenistön edellytetään ilmoittavan sähköpostiosoitteensa ja sen muutokset jäsenrekisterin pitäjälle eli sihteerille, osoitteeseen: [email protected]. Tällä hetkellä sähköpostiringissä on 160 sähköpostiosoitetta.

Pääosin kaupunkilehti Ankkuria käytettiin s-postin ohella eri tapahtumien ilmoittamiseen.