Etusivu

Oulaisten reserviupseerikerho ry on perustettu 20. marraskuuta 1947. Kerhon ensimmäisenä puheenjohtajan toimi Oulaisten piirin nimismies reservinluutnantti Väinö Isola. Pemms_img18947965950rustamisvuonna jäseniä oli 30. Vuosikymmenen lopulla jäseniä oli myös lähikunnista aina siihen asti, kun kerhoja perustettiin myös Vihantiin (1957)ja Haapavedelle (1956). Kerhossa puheenjohtajina ovat toimineet vuosikymmenien aikana useat paikkakunnan vahvat vaikuttajat.

Kerhon tarkoituksena oli edistää maanpuolustusasian kehityksen seuraamista, huolehtia urheilu- ja kilpailutoiminnan avulla jäsenten ruumiillisesta kunnosta, korostaa jäsenten vastuuta ihmisenä ja kansalaisena sekä tukea jäseniään ja heidän omaisiaan sekä kaatuneiden reserviupseerien omaisia ja valvoa heidän taloudellisia etujaan.

Kerhon toiminnassa merkittävää oli kerhojen väliset urheilutapahtumat ns. kolmenkerhonkisat ja myöhemmin 8-kerhon kilpailut. Kerholla oli myös viisikymmentäluvulla perustettu hengellinen toimikunta. Muita toimikuntia perustettiin mm. urheilu- ja huvitoimikunta. Vuonna 1950 päätettiin rakentaa kerholle oma maja, joka rakennettiin parin vuoden aikana Matkanivaan. Rakennusurakka oli kova ponnistus niin fyysisesti kuin taloudellisesti. Kerhon ohessa toimi myös naisjaosto, joka aktiivisuudellaan tuki kerhon toimintaa työpanoksellaan ja merkittävästi myös taloudellisesti, kun majan ylläpito vaati rahaa. Majan käytön hiipuessa, se myytiin vuonna 1986. Naisjaoston toimijoiden vähentyessä jaosto lakkkautettiin 2000-luvun alkupuolella.

Erilaisissa reserviläisurheilukilpailuissa Oulaisten kerho niitti mainetta vuosikymmenien aikana. Oulaisten Reserviupseerikerho järjesti kaksi kertaa yhdessä aliupseerien kanssa  Reserviläisurheiluliiton talvimestaruuskilpailut Honkamajan maastossa vuosina 1979 ja 1986.  Muuta toimintaa on ollut erilaiset sotaveteraanien ja- invalidien hyväksi tehty työ mm. osallistumiset sotainvalidi keräyksiin, makkaranpaistoiltoja Taukokankaalla sekä erilaiset toritapahtumat. Oulaisten Reserviupseerikerho juhli 50-vuotistaivaltaan 23.11.1997, jolloin julkaistiin myös kerhon historiikki.    Kerhomme vietti 70-vuotisjuhlaansa 28.10.2017 Honkamajalla jäsenistön kesken ja 29.10 teimme kunniakäynnin sankarihaudalle sekä kerho tarjosi Tuntematonsotilas-elokuvan ensi-illan Kinokulmassa.

Jäsenmäärä on kerhossa ollut viidenkymmenenjäsenen tuntumassa pitkään. Kerhon jäsenmäärä vuoden 2022 alussa oli 38  jäsentä. Kerhon jäsenistö on ikääntynyt ja nuorien upseerien mukaan saaminen on vaativa tavoite.

2000-luvulla kerhon toimintaa on ollut vuosikokousten lisäksi vuosittain organisoidut matkoja viimesotien taistelupaikolle lähinnä Venäjän puolelle. Reserviläisten kanssa on järjestetty ammuntatoimintaa ja perheliikuntatapahtumia.
Reserviupeseerikerhon toimintaa on toteutettu viime vuosina yhteistyössä Oulaisten Reserviläisten kanssa. Toiminta on perustunut yhteisen järjestelytoimikunnan suunnitelmiin koskien molempien yhdistysten toimintaa. Toimikunnan vetovastuu on vuorovuosin.