Kerhon standaari

 

VRUK standaari

 

Kerhon hallitus päätti vuonna 1964 hankkia kerhon 21.10.1956 käyttöön vihitystä lipusta ”pienoislippuja”.

Sääntöjä myöden käytetään yleisesti ilmaisua pienoislippu, vaikkakin nykyisin pienoislippu ja standaari eli ”yhdistyksen viiri” tarkoittavat eri asioita pienoislipun ollessa todellakin pienoiskokoinen lippu.

Sihteeri lähetti 23.8.1964 tiedustelun Käsityön ystäville Helsinkiin ja Taitolipulle Tampereelle.

Taitolipun tekemä puhtaaksipiirros ja tarjous hyväksyttiin hallituksessa 10.9.1964.

Samassa yhteydessä päätettiin, ettei standaaria tulla jakamaan minään syntymäpäivälahjana vaan johtokunnan päätöksen mukaisesti kukin tapaus erikseen harkiten. Sitä ajateltiin annettavaksi lähinnä ansioituneille kerhon jäsenille ja muille arvokkaasta kerhon hyväksi tekemistä palveluksista.

23.5.1967 johtokunta hyväksyi kerhon pienoislipun sääntötoimikunnan laatiman ehdotuksen standaarin jakoperustaksi. Ensimmäinen standaari luovutettiin JP 1:lle Sodankylään.

 

Vaasan Reserviupseerikerho ry:n standaarin säännöt:

Johtokunta toivoo, että kerhon pienoislippu voidaan jakaa vain erityisen suurista ansioista vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä ja kerhotoiminnan piirissä toimineelle henkilölle.

On pyrittävä välttämään lipun jakoa merkkipäivinä (syntymäpäivinä).

Lipun jakaminen suoritetaan kerhon varsinaisessa kokouksessa (vuosikokouksessa).

Johtokunta pitää myönnetyistä lipuista rekisteriä ja merkitsee pöytäkirjaan myöntämisen perusteet.

Liput varustetaan järjestysnumeroin.