Historia

Perustaminen

Lavianseudun Reserviupseerikerho ry (LSRU) on perustettu 6.10.1936.
Kymmenen vuotta ennen kuin Satakunnan Reserviupseeripiiri.
Suomen Reserviupseeriliittokin perustettiin vain viisi vuotta aikaisemmin.

Perustava kokous pidettiin Laviassa. Perustajajäsenet olivat vänr. Eemil Laitila ja vänr. Kustaa Varesvuo Kiikoisista, vänr. Heikki Antila, lääk.kapt. Aleksi Kotiranta, kornetti Tuure Lehtinen, vänr. Olavi Niinikoski, vänr. Lauri Suuriniemi, kornetti Kaarlo Tervo ja vänr. Heikki Varheenmaa Laviasta, vänr. Arvo Helavuori ja vänr. Valto Hujulahti Suodenniemeltä sekä ltn. Eino Nikkilä Mouhijärveltä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Arvo Helavuori. Reserviupseerikerhon ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Aleksi Kotiranta.

Toiminta ja jäsenistön kehitys

Kerhon toiminta keskittyi vahvasti Kiikoisten, Lavian, Mouhijärven ja Suodenniemen seuduille. Kokouksia pidettiin alkuvuosina pitäjien suojeluskuntataloissa ja upseerien kodeissa. Sota-ajat keskeyttivät toiminnan. Talvisodassa kaatuivat vänr. Valto Hujulahti ja vänr. Mauno Lehtinen. Jatkosodassa kaatuivat vänr. Asa Antila, vänr. Reino Antila, vänr. Vieno Anttila, ltn. Väinämö Honkala, ltn. Arvo Karhiniemi, vänr. Arvi Lehtola, vänr. Lauri Mäntylä, vänr. Matti Saikkala, ltn. Ove Wahlroos, kornetti Erkki Varheenmaa.

V. 1966 Mouhijärvi erosi omaksi kerhokseen. 2000-luvulla Kiikoinen ja Suodenniemi ovat liittyneet Sastamalaan ja 2015 Lavia Poriin. Kuntaliitokset ovat väistämättä vaikuttaneet jäsenistömme lukumäärään, mutta onneksi oletettua vähemmän. V. 2017 jäseniä on 50.

Puheenjohtajat

Pekka Elomaa toimi 2012-14 (3 vuotta) Satakunnan Reserviupseeripiirin puheenjohtajana ja Reserviupseeriliiton hallituksessa.

Merkittäviä tapahtumia kerhon toiminta-ajalta

Suomen Marsalkan hautajaisiin 4.2.1951 kerho osallistui yli kymmenen jäsenen voimin.

Ampumarata. V. 1995 ostettiin yhdessä Lavian Metsästysseura ry:n kanssa Ilmari Jonkalta entinen suojeluskunnan ampumarata. Kerhon ylimääräisessä kokouksessa 23.8.2011 päätettiin yhteisesti Lavian Metsästysseuran kanssa jakaa ampumarata-alue siten, että kerhon omistukseen tuli radan eteläpuoliskon pistooli- ja pienoiskiväärirata sekä paviljonki ja Metsästysseuralle pohjoispuoli alueesta. 5.3.2004 kerho hyväksyi lahjakirjan, jolla se luovutti puolet ampumaratakiinteistöstä Lavian Seudun Reserviläiset ry:lle. Vuodesta 2002 vuoteen 2011 ampumarataa ja paviljonkia on kunnostettu lukuisilla talkoilla ja leader-tuetuilla hankkeilla. Osana viimeisimmistä hankkeista taustalla oli myös ympäristöviranomaisten vaatimukset. V. 2012 kerhon uuttera toiminta palkittiin Sotavahinkosäätiön tunnustuspalkinnolla ja 1 500 euron rahasummalla. Summa osoitettiin kerhon tililtä Reserviläiset ry:n kanssa yhteisesti hallinnoimalle ampumaratatoimikunnalle. Yhteistyö Reserviläiset ry:n kanssa on ollut erinomaista ja lämminhenkistä. Viimeksi yhdistykset hankkivat yhdessä kilpailukykyisen kiväärin palvelusammuntoja varten. Ampumaradan parannustyöt ja kerhon ampumatoiminnan kehittäminen on ollut pitkäjänteistä ja tuloksellista. Erityisesti kerhon johtohenkilöt Jukka Valtanen, Hannu Lindstedt ja Pekka Elomaa ovat vetäneet pitkään ja aktiivisesti ampumarataprojektia.

Merkkivuosijuhlat. V. 1986 kerho juhli 50-vuotista taivaltaan sekä 10 ja 20 vuotta myöhemmin 60- ja 70-vuotista taivaltaan. 80-vuotisjuhla pidettiin 1.10.2016 Niinisalon varuskuntakerholla ja juhlajumalanpalvelus 2.10. Suodenniemen kirkossa.

80-juhlavuosi oli Lavianseudun Reserviupseerikerhon aktiivisimpia sen historiassa. Kerho keräsi toiminnallaan ja tapahtumistaan toimintapisteitä toiseksi eniten kaikista maamme yli 200 keskisuuresta ja pienestä (jäseniä alle 60) reserviupseerikerhosta! Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) palkitsi meidät tästä poikkeuksellisesta aktiivisuudesta RUL:n kannustepalkinnolla ja kunniakirjalla.