Reserviläispäivä
Järjestämme vuosittain yhdessä Lavian Seudun Reserviläiset ry:n, Satakunnan Reservipiirin ja MPK:n kanssa reserviläispäivän Lavian ampumaradalla ja Metsästysseuran majalla, yleensä lauantaina elokuun lopulla – syyskuun alussa. Päivä alkaa maanpuolustusta ja yhdistystoimintaamme koskevilla esitelmillä ja mahdollisesti jollakin PV:n kalustoesittelyllä. Päivän ohjelmaan kuuluu yleensä ampumakilpailuja tai ammuntaharjoittelua ja kokemuksia, lisäksi esimerkiksi käsikranaatinheittoa ja vaihtuvia ”mökkilajeja”, joista aiemmin jaettiin myös runsaat palkinnot eri kilpailuluokissa. Nykyisin osallistujien määrän vuoksi kilpailut eivät ole enää tarpeellisia päivän ohjelmassa. Lisäksi yleensä järjestetään arpajaiset, kahvit ja ruokailu sekä mahdollisuus saunomiseen. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki maanpuolustusmyönteiset henkilöt perheineen ja ikään katsomatta.
- RES:n ja RUL:n RESERVILÄISPÄIVÄ Laviassa 31.8.2024
Lavian Seudun Reserviläiset ry 60 vuotta (Kiikoinen, Lavia, Suodenniemi) Lavian Metsästysseuran maja ja ampumarata, Susikoskentie 140, 38600 Lavia
O H J E L M A
09 ‒ 09.30 Kahvi /Avaus, Lavianseudun RU-kerhon puheenjohtaja Pekka Elomaa
Aamupäivä (09.30 ‒ 12.00)
Puheenjohtajana Jukka Holma, Lavian Seudun Reserviläiset ry:n varapuheenjohtaja
09.30 Jari Multisilta, Satakunnan Reserviläispiirin puheenjohtaja
Reserviläispiirin tervehdys / puheenvuoro
10.00 Kommodori Ari Kallio, Merivoimat
Pohjanmaa-luokan korvetti – suomalainen suorituskyky
11.00 Asko Knuutila, Lavian Seudun Reserviläiset ry:n puheenjohtaja
Lavian Seudun Reserviläiset ry 60 vuotta
Kimmo Tuomi, Satakunnan res.piirien toiminnanjohtaja
Toiminnanjohtajan tervehdys ja palkitsemiset
A R P A J A I S E T K O K O P Ä I V Ä N
Ruokailu ja kakkukahvit (12.00 ‒ 13.00)
Iltapäivä (13.00 ‒ 15.30)
Ohjelmasta vastaa Lavian Seudun Reserviläiset/Reserviupseerit
13.00 Rastityöskentelyä
Metsästysmajan veranta: Ammuntaa ekoaseella
Hirvirata: Ammunta perinneaseilla / Nykyaseilla
Pistoolirata: Ammunta perinnepistooleilla / Nykypistooleilla
15.00 (15.30)
Metsästysmaja: Arpajaisten pääpalkinnon jako
Järjestäjät: Lavian Seudun Reserviläiset ry
Lavianseudun Reserviupseerikerho ry
Satakunnan Res.piirien perinnetoimikunta
Ei osallistumismaksua. Tervetuloa koko perheen voimin!