1980-luku

 Peruskursseja ja esitelmiä

 

Kerhojen toimintaa vireytettiin aktiivisesti ja onnistuneesti. Reserviupseeripiiri järjesti johtamistaidon kursseja sekä reserviläisten peruskursseja. Myös yhteistoiminta sotilaspiirin kanssa oli aktiivista. Sen sijaan liikunta- ja urheilutoiminta piirin yleisellä tasolla hiljeni huomattavasti vuosikymmen loppua kohti.

1980-luku aloitettiin piirissä ennen kaikkea yhdistystoiminnan vireyttämisellä ja herättämisellä, mutta myös ulospäin suuntautuvana toimintana. Kerhojen herättely onnistuikin hyvin: Sonkajärvelle ja Rautavaaralle perustettiin uudet kerhot, nukkuneet herätettiin ja Varkaus palasi taas takaisin Pohjois-Savoon. Jäsenmäärä kohosikin reilulla 200:lla ja lähenteli jo 1 100:aa.

Koulutustoiminnassa järjestettiin piirijohtoisesti vuosittain kahdesta kuuteen johtamistaidon kurssia eri paikkakunnilla. Aloitettiin reserviläisen peruskurssitoiminta piiri- ja kerhojohtoisesti sekä hiottiin järjestötoimintaa kerhoissa pidetyissä esitelmätilaisuuksissa.

Yhteistoiminta etenkin sotilaspiirin henkilöstön kanssa tiivistyi entisestään. Esitelmätilaisuuksia ja kerhoiltoja kutsuntoihin liittyen pidettiin runsaasti; esim. vuonna 1980 piiri järjesti 38 esitelmätilaisuutta. Reserviupseeripiirin naisten kanssa yhteistoiminta tehostui ennen kaikkea piiritasolla. Naisten aloitteellisuus ja aktiivinen osallistuminen reserviläiskursseille toi heidät tiiviisti mukaan vapaaehtoiseen maan-puolustustoimintaan.

Liikunta- ja urheilutoiminnassa oli vuosikymmenen lopussa tultu alku-vuosien ”hengästyttävästä toiminnasta” rajusti alaspäin. Nyt piirin alueella vuosittain järjestettyjen keskimäärin 40 liikuntatilaisuuden koko osallistujamäärä oli noin 400. Liittotason kilpailuissa piirin ampumajoukkueet jatkoivat mestaruuksien kahmimista.

Piiritoimistoa johti koko 1980-luvun everstiluutnantti evp Aarte Taskinen. Hän toimi 11 vuotta piirien toiminnan johtajana. Piirien toimistolla oli edessään vuonna 1986 muutto vanhasta Satama-apteekin talosta. Uusi tila löytyi saman vuokranantajan Talo Oy Suojan kiinteistöstä Maaherrankadulta.

Talo Oy Suoja oli merkittävä maanpuolustusta tukeva yhtiö Pohjois-Savossa. Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen seurauksena perustettu yhtiö jakoi vuosittain eri rahastojen (mm. Apteekkari E. Piispasen rahasto) kautta tukea eri maanpuolustusjärjestöille. Vuonna 1989 yhtiö lakkautettiin ja Kuopion Reserviupseerikerho ja Kuopion Reservin Aliupseerit saivat lahjoituksena hallintaansa piiritoimiston osakehuoneiston osakkeet piiritoimiston jatkaessa edelleen toimintaansa näissä tiloissa.

 

1990- ja 2000-luku

Historiikin etusivulle