1960-luku
Aatteellisuutta, urheilua ja ammuntaa
Vuonna 1961 piiriin valittiin ensimmäinen piirisihteeri eli toiminnanjohtaja. Piirin urheilu- ja ampuma-toimikunnat toimivat hyvin aktiivisesti ja tuloksellisesti. Lisäksi perustettiin nuorten upseerien toimikunta ja aatteellinen toimikunta sekä nimettiin retkeilytoiminnan yhdysmies. Piiri liittyi myös vapaaehtoiseen pelastuspalvelun läänin toimikuntaan. Myös virallinen yhteistyö alueen ammattisotilaiden kanssa kehittyi myönteisesti.
1960-luvulle siirryttäessä piirin alueella toimi 15 reserviupseerikerhoa, joiden jäsenmäärä oli yhteensä hieman alle 1 000. Piirin perustamishetkestä lukien kerhojen määrä oli lisääntynyt kolmella ja jäsenmäärä noin 250:llä.
Uusi vuosikymmen toi piirin toimintaan lukuisia uusia haasteita ja se alkoi räväkästi 4.6.1960, jolloin Helsingissä paljastettiin Suomen Marsalkka Mannerheimin Ratsastajapatsas. Reserviupseeriliiton kunniaosastoon osallistui noin 1 000 reserviupseeria ympäri maata sekä 38 lippua. Pohjois-Savon osaston vahvuus oli 4 lippua ja 52 reserviupseeria, jotka omin kustannuksin matkustivat Helsinkiin.
Suomen Reserviupseeriliiton ja Reservin Aliupseeriliiton yhteistoiminta tiivistyi entisestään ja liitot perustivat Liittojen Yhteistoimikunnan, jonka tehtävänä oli piirien toiminnan tehostaminen sekä päätoimisten piirisihteerien nimittäminen. Maanpuolustuksen Tuki oli luvannut sisällyttää liitoille jakamaansa tukeen piirisihteerien palkkakustannukset.
Pohjois-Savon Piiri oli ollut edistyksellinen ja anonut jo 1950-luvun puoli-välissä Maanpuolustuksen Tuelta varoja piirisihteerin tehtävän vakinaistamiseen. Silloin ei tärpännyt, mutta 1.9.1961 lukien piirisihteerin tehtävään nimitettiin kymmenen hakijan joukosta everstiluutnantti evp Antti Kotiaho, nykyisen toiminnanjohtajamme isä. Piirisihteerin tehtävänimike muutettiin seuraavan vuoden lopulla toiminnanjohtajaksi. ”Päätoimiset, Reserviupseeriliiton ja Reservin Aliupseeriliiton yhteisesti palkkaamat piirisihteerit ovat suoraan mainittujen liittojen alaisia toimi-henkilöitä, jotka alueellaan työskentelevät molempien piirihallitusten asettaman Yhteistoimikunnan hyväksymän toimintasuunnitelman ja toimintaohjeiden puitteissa sekä piirien puheenjohtajien valvonnan ja ohjauksen alaisina.” Näin ohjeisti Liittojen Yhteistoimikunta piirisihteerit tehtäviinsä.
Pohjois-Savon piirin alueella jo vuosia tapahtunut yhteistyö sai näin ”virallisen siunauksen.” Piirihallitus pääsi edelleenkin yhdellä kokouksella vuodessa, jossa se nimesi jäsenet eri toimikuntiin ja Pohjois-Savon Maanpuolustussäätiöön. Piirien yhteistoimikunta tuli tärkeimmäksi piirin toimintaa ohjaavaksi paikallistason elimeksi. Reserviupseeriliitto, totta kai, ohjeisti myös piirien toimintaa, esimerkiksi vuoden 1962 alussa näin: ”Piirien tehtävänä on yhdenmukaistaa ja eri muodoin tukea jäsenyhdistysten toimintaa alueillaan. Erityisesti aatteellisen maan-puolustustyön tukemiseen, sotilaallisen kehityksen seuraamiseen ja maanpuolustuskuntoisuuden ylläpitämiseen liittyvät toimenpiteet muodostavat keskeisen aseman tässä työssä, jonka toteuttamisesta huolehtii piirisihteeri piirihallituksen tekemien päätösten ja ohjeiden mukaisesti.”
Piirin eri toimikuntien työ muuttui siten, että ensin Hengellinen toimikunta ja hieman myöhemmin Urheilu- ja Ampumatoimikunnat nimettiin molempien piirien jäsenistä. Erityisesti Urheilu- ja Ampumatoimikunnat toimivat hyvin aktiivisesti ja tuloksellisesti. Reserviupseeripiiriin perustettiin lisäksi Nuorten upseerien toimikunta ja Aatteellinen toimikunta, nimettiin Retkeilytoiminnan yhdysmies sekä liityttiin viranomaisia avustavaan vapaaehtoiseen pelastuspalvelun läänin toimikuntaan.
Vuosikymmenen puolivälissä Reserviupseeriliiton huolena oli yleinen suhtautuminen maamme turvallisuus- ja puolueettomuuspolitiikkaan. Viimeinen pisara oli se, kun Teiniliitto poisti säännöistään pykälän, jossa käsiteltiin isänmaata. Oikean aatesuunnan vahvistamiseksi perustettiin Liittojen ja piirien aatteelliset toimikunnat. Kuhunkin jäsenyhdistykseen tuli perustaa joko aatteellisesta toiminnasta vastuussa oleva toimikunta tai pienemmissä yhdistyksissä nimetä henkilö, jonka vastuulla on aatteellisen työn toteuttaminen yhdistyksen sisällä. Lisäksi kehotettiin pyrkimään entistä laajempaan yhteistoimintaan eri kansalaispiirejä edustavien järjestöjen kanssa.
Urheilun ja ampumatoiminnan aloilla 1960-luku oli piirissä vilkasta ja menestyksellistä aikaa. Urheilu- ja Ampumatoimikunnat kokoontuivat ahkerasti ja organisoivat piirin eri kilpailut sekä tekivät hyviä ehdotuksia ja lausuntoja liiton kilpailu- ja kuntoilutoiminnan kehittämiseksi. Piirin ampujat, lähinnä Kuopion ja Iisalmen alueilta, hätyyttelivät liiton mestaruuskilpailuissa kärki-päätä. Ampumatoiminta oli olot huomioon ottaen yllättävän laajaa. Aseiden osto- ja hallussapitolupien saannissa oli paikkakunnittain vaikeuksia ja useita vuosia ainoa rata, jossa kivääriammuntakilpailuja voitiin pitää, oli Kuopiossa Saarijärven rata. Kirkkaimmat menestykset niin kesällä kuin talvellakin tulivat liiton maasto-mestaruuskilpailuista. Kuopion Reijo Martikainen ja Varpaisjärven Arvo Hyvönen ylsivät aina liiton mestaruuksiin saakka ja tulivat valituiksi Reserviupseeriliiton joukkueisiin pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin.
Vuosikymmenen loppupuoliskolla Reserviupseeriliitto uudisti sääntönsä ja järjesteli toimintansa uudelleen tavalla, jota ei ehkä olisi pitänyt kokeilla. Kun Reserviupseeriliiton ja Reservin Aliupseeriliiton samoin kuin piirien yhteistoiminta oli koko vuosikymmenen alun toiminut hyvin, päätti Reserviupseeriliitto vuonna 1968 siirtyä toimintavuoteen joka alkoi 1.7. ja päättyi 30.6. Hyvältä yhteistoiminnalta repäistiin kerralla matto alta. Menettely aiheutti piiritasolla runsaasti ylimääräisiä kokoontumisia, muun toiminnan laiminlyöntiä sekä ylimääräistä ja turhauttavaa työtä muutenkin ylityöllistetylle toiminnanjohtajalle.
Muutoksiin liittyen piirin vuosikokous hyväksyi helmikuussa 1968 piirin uudet säännöt, jotka lähetettiin ampumalupa-anomuksella varustettuina rekisteröitäväksi. Ampumalupa tuli heti ja rekisteröintipäätös seuraavan vuoden alussa. Jo vuonna 1962 Kuopion, Varkauden ja Suonenjoen kerhot olivat piirin nimissä anoneet oikeutta urheiluammunnan harjoittamiseen. Lupa oli myönnetty ehdolla, että Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ilmoitetaan merkittäväksi yhdistysrekisteriin. Säännöt lähetettiin, mutta pykälää 18, joka käsitteli ampumatoimintaa, ei hyväksytty ja rekisteröinti jäi silloin piirin osalta odottamaan tulevien vuosien muutoksia.
1960-luvun aikana moni yhteistoiminta vakioitui. Vuosittain eri kunnissa pidetty maanpuolustusjuhla muotoutui nykyisenkaltaiseksi vuonna 1966 Lapinlahdella, kun järjestelyihin osallistuivat ensimmäistä kertaa myös kunta ja seurakunta.
Alusta lähtien hyvänä jatkunut yhteistoiminta paikallisten sotilas-viranomaisten kanssa kehittyi suotuisasti ja sai kiinteämmän pohjan Pääesikunnan antaessa ohjeet yhteistoiminnasta maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Savo-Karjalan Sotilasläänin Esikuntaan oli määrätty yhteysupseeri esitelmä- ja alustusapua varten. Kuopion Sotilaspiiri piti vuosittain useilla paikkakunnilla kutsuntoihin liittyen esitelmätilaisuuden. Karjalan Lennosto järjesti tutustumistilaisuuksia ja piti esitelmiä, samoin Asekoulu ja Asevarikko. Kuopion Upseerikerho ja Kuopion Sotilaskoti antoivat huoneistojaan kokouksiin.
Kuopiossa ilmestyneet Savon Sanomat ja Savo ryhtyivät julkaisemaan lehdissään maanpuolustuspalstaa, jolla piiri ja kerhot saivat tiedotteitaan julkaistuiksi ilmaiseksi.
Vuosikymmenen lopulla piirin talous oli jo vakaalla pohjalla. Vajaan 6 000 markan vuotuisista tuloista reilu neljännes kertyi obligaatioista saaduista korko- ja indeksihyvityksistä, toinen neljännes Pohjois-Savon Maanpuolustussäätiön ja Apteekkari E. Piispasen rahaston lahjoituksista. Piiriverona, nykyisenä jäsenmaksuna, saatiin vajaat 1 000 markkaa, lisäksi oli arvanmyyntipalkkiot ja Maanpuolustuksen Tuen tuottaman materiaalin myyntipalkkiot sekä korot. Piiri sai myös toimistotilat Kuopion Sotilaspiirin esikunnan vierestä Minna Canthin kadulta.
Toimivia kerhoja piirin alueella oli vuosikymmenen lopussa 19 ja niissä reilut 800 jäsentä. Jäsenmäärän putoaminen 200:aan vuosikymmenen alusta johtui pääasiassa Varkauden kerhosta, joka oli vuonna 1952 siirtynyt omasta anomuksestaan Suur-Savosta Pohjois-Savoon ja halusi nyt vuosikymmenen puolivälissä palata takaisin. Nilsiän kerho taas ”torkkui” muutaman vuoden ja heräsi toimintaan vuosikymmenen lopulla.
