Järjestö- ja aatteellinen toiminta

Järjestö- ja aatteellista toimintaa ovat kokoukset, kerhoillat, yritysvierailut ja muiden maanpuolustusjärjestöjen juhlatilaisuudet sekä tapahtumat. Itse järjestämiin tilaisuuksiin pyritään hankkimaan nimekkäitä esitelmöitsijöitä.

Vuosittain toistuvia säännöllisiä tapahtumia ovat: kunnianosoitukset sankarihaudoilla Talvisodan päättymisen muistopäivänä, Kansallisena Veteraanipäivänä, Kaatuneitten muistopäivänä, Itsenäisyyspäivänä ja kunniavartio jouluaattona sekä Vapauden patsaalla Tammisunnuntaina ja Itsenäisyyspäivänä. Itsenäisyyspäivänä huolehditaan kynttilöiden viennistä Raumalle haudattujen jääkärien haudoille.

Jäseniä muistetaan heidän merkkipäivinään.

Perinnetyö

Seminaarinmäellä sijaitsevan Summan patsaan hoito kuuluu testamenttivaroin suoritettavaan perinnetyöhömme. Havuseppeleet lasketaan muistomerkille Summan murtumisen päivänä, Talvisodan päättymisen muistopäivänä ja Itsenäisyyspäivänä.

Lisäksi kerho osallistuu Kuuskajaskarin linnakkeen kakkostykin sekä tykkiaseman kunnossapitoon yhdessä Selkämeren Rannikkokillan kanssa.