Etusivu
Suomussalmen Reserviupseerien alku ja nykytilanne
1950-luvulle tultaessa Kainuun reserviupseerien määrä lisääntyi siinä määrin, että oman kerhon perustaminen Suomussalmellekin tuli mahdolliseksi. Kahdeksan suomussalmelaista reserviupseeria kokoontui yhteiseen neuvottelutilaisuuteen. Käydyn keskustelun jälkeen päätettiin yksimielisesti perustaa oma kerho ja 28.1.1951 perustettiin Suomussalmelle yhdistys, joka sai nimekseen Suomussalmen Reserviupseerikerho.
Kerhon jäsenmäärä on kasvanut kahdeksasta jäsenestä nykyiseen 102 (v.2020). Suurimmillaan jäsenmäärä oli vuonna 1985, jolloin jäseniä oli 125. Suomussalmi on kokenut 2000-luvulla huomattavaa väestömäärän vähenemistä. Tähän kehitykseen nähden yhdistyksemme on pystynyt säilyttämään jäsenmääränsä sangen vakaalla tasolla.
Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki uudet suomussalmelaiset reserviupseerit.
Toiminnastamme saa tarkemman tiedon Toiminta-sivulta sekä Tiedostopankissa olevista 60v historiikistamme ja KIHO-lehdistä (KIHO on kerran vuodessa ilmestyvä yhdistyksemme tiedotuslehti).