Tammenlehvän tarina

 

Veteraanien Tammenlehvätunnus

Tammenlehvän syntyvaiheita                          teksti kenraali Jaakko Valtanen                                                                                                                                                                                                                     

 

Sotiemme veteraanien keskuudessa oli vuosien, jopa vuosikymmenien, ajan toivottu jonkinlaista valtiovallan julkista tunnustusta rintamapalvelun taakan kantaneille miehille ja naisille. Kun vuoden 1985 talvisodan päättymisen 45-vuotis- ja jatkosodan päättymisen 40-vuotistapahtumat lähestyivät ja itsenäisyytemme 70-vuotisjuhlavuosi niin ikään, keskustelivat syksyllä 1983 Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Gunnar Laatio, valtuuston puheenjohtaja Toivo Lehmusvirta sekä toiminnanjohtaja Esko Kosunen puolustusvoimain komentajan, kenraali Lauri Sutelan kanssa mahdollisuudesta ylentää ainakin kaikki miehistö- ja aliupseeriarvoissa olevat sotaveteraanit seuraavaan sotilasarvoon.

 

Lisäksi liiton edustajat esittivät tutkittavaksi, voitaisiinko kaikille rintamasotilas- ja rintamapalvelutunnuksen saaneille myöntää kunniamerkki tai perustaa heitä varten erityinen tunnustusmitali. Keskustelussa todettiin kuitenkin, että lukuisten muiden ongelmien lisäksi voimassa oleva lainsäädäntö ei enää mahdollistanut reserviin kuulumattomien ylentämistä. Kunniamerkkikysymyksen selvittämisen kenraali Sutela siirsi keskustelussa mukana olleelle seuraajalleen.

 

Keväällä 1984 asia tulikin uudelleen esille tapaamisessa Suomen Sotaveteraaniliiton johdon kanssa. Puolustusvoimain komentaja kannatti lämpimästi rintamaveteraanien julkista hyvittämistä ja virallista palkitsemista. Elokuussa hän antoi Pääesikunnan tehtäväksi tutkia mahdolliset kunniamerkkivaihtoehdot. Pääesikunnan komentopäällikön, kenraalimajuri Erkki Rannikon johdolla asiaa selvitettiin, mutta syksyn kuluessa tultiin kaikkien vaihtoehtojen osalta kielteiseen lopputulokseen sekä kunniamerkkejä koskevien säädösten että syntyvien kustannusten takia.

 

Puolustusvoimain komentaja puhui hankkeen rahoittamisesta myös valtiovarainministeri Ahti Pekkalan kanssa.  Hän suhtautui periaatteessa hyvin myönteisesti veteraanien palkitsemiseen kunniamerkillä, mutta ei pitänyt mahdollisena hankkeen erillistä rahoittamista. Hänen mielestään rahoitus pitäisi hoitaa puolustusbudjetin puitteissa. Sotien muistomitaleihin liitettävästä yksinkertaisemmasta ”kunniasoljesta”, samoin kuin jonkinlaisesta rintamerkistä luovuttiin niin ikään, kun sellaisten ei katsottu olevan riittävän arvokkaita. Puolustusministeriön kansliapäällikön kanssa todettiinkin olevan vaikea löytää käyttökelpoista ja nopeaa ratkaisua kaikkien osapuolten sinänsä kannattamalle asialle.

 

Yleiskuntapäällikön, kenraaliluutnantti Wilhelm Stewenin mieltä veteraanien palkitsemisasia kuitenkin jatkuvasti askarrutti. Hän toi kevään 1985 aikana keskusteluissa esille erilaisia taloudellisesti ”kevyempiä” ansio- ja rintamerkkivaihtoehtoja.

 

Elokuussa 1985 pitivät valtionvarainministeri Pekkala, puolustusministeri Veikko Pihlajamäki ja kansliapäällikkö Aimo Pajunen tavanomaisen seuraavan vuoden budjettiin liittyvän neuvottelun. Siinä keskusteltiin myös veteraanien julkisesta palkitsemisesta, jolle puolustusministeri oli kovasti lämmennyt.

Valtionvarainministeri puolsi edelleen kunniamerkkivaihtoehtoa, mutta keskustelun lopputuloksena päädyttiin kuitenkin etsimään ratkaisua erityisestä rintamerkistä.

Puolustusministeriössä luvattiin tutkia mahdollisuudet rintamerkin rahoittamiseksi. Kansliapäällikkö, joka itse esitti rintamerkkivaihtoehtoa, soitti keskustelun tuloksen heti puolustusvoimain komentajalle. Vaikka rintamerkki todettiin varsin vaatimattomaksi valtiovallan tunnustuksen osoitukseksi, se olisi kuitenkin parempi kuin ei mitään. Kun merkin rahoituskin näytti nyt selviävän, puolustusvoimain komentaja antoi välittömästi pääesikunnalle tehtäväksi laatia suunnitelma rintamerkkihankkeen toteuttamiseksi. Kenraaliluutnantti Stewen ohjeisti omilla merkkiajatuksillaan pääesikunnassa muodostettua toimikuntaa. Jo syyskuussa esiteltiin useita graafikko Juhani Vepsäläisen ja taiteilija B. O. Heinosen laatimia merkkiluonnoksia puolustusvoimain komentajalle. Parhaana vaihtoehtona toimikunta esitti kaikkien veteraanien tuntemaa sodanaikaisen tuntolevyn muotoista pienoistuntolevyä, jossa olisivat vuosiluvut 1939-1945, ja /tai elämää symbolisoiva liekkikuvio.

 

Ennen puolustusministeriölle tehtävää esitystä puolustusvoimain komentaja pyysi puheenjohtaja Laatiolta kannanottoa ehdotuksesta. Keskusteltuaan liiton piirissä tuntolevymerkistä, hän välitti puolustusvoimain komentajalle veteraanien varsin selvän kielteisen mielipiteen. He pitivät ”kuolemanprikkaa” jopa suorastaan sopimattomana. Ja niin asia meni jälleen uuteen valmisteluun.

 

Rintamapalvelun Tammenlehvä toteutetaan (väliotsikkoesitys)

 

Kenraaliluutnantti Stewen, joka toimi myös Vapaudenristin Ritarikunnan sihteerinä, sai oivalluksen ehdottaa tammenlehvää veteraanimerkiksi. Tammenlehvä kun on, paitsi jo antiikin ajoista peräisin oleva urhoollisuuden vertauskuva, myös asetuksen mukaan ’’erityisen rintamasuorituksen tai sodanaikaisen johtajatoiminnan erikoiseksi palkitsemiseksi’’ Vapaudenristin päällikkeeksi kiinnitettävä tunnuskuvio.

 

Puolustusvoimain komentaja mieltyi heti Stewenin ideaan. Vapaudenristin Ritarikunnan hallituskin antoi merkistä puoltavan lausunnon, mutta kehotti muuttamaan tammenlehväkuviota siten, että sen väärinkäyttö Vapaudenristien yhteydessä estettäisiin. Kuviota korjattiinkin siten, että tammenlehvästä poistettiin Vapaudenristissä olevat tammenterhokuviot ja sen väri muutettiin patinoiduksi hopeaksi. Lokakuun 25. päivänä 1985 Rintamapalvelun Tammenlehvä, joka nimi merkille annettiin, oli lopulta valmis hyväksymisesityksen tekemistä varten puolustusministeriölle.

 

Marraskuu kului merkin rahoitusjärjestelyissä. Kun puolustusministeriö oli 4.12. hyväksynyt merkin ja myöntänyt pienen määrärahan sen suunnittelua varten, Rintamapalvelun Tammenlehvä julkistettiin itsenäisyyspäivänä 1985.

 

Suunnittelua varten myönnetty raha ei kuitenkaan riittänyt kuin pienen alkuerän tilaamiseen, mutta Merkkikeskus Sorsa suostui valmistamaan luotolla 100 000 merkkiä uskoen saavansa maksun seuraavan vuoden budjetin varoista. Niin tapahtuikin.

 

Helmikuun alussa 1986 Pääesikunta antoi sotilaspiireille ohjeet Tammenlehvän jakelun aloittamisesta ja 14. päivänä helmikuuta saatiin ensimmäinen valmis merkki esitettäväksi puolustusvoimain komentajalle. Helmikuun 21.päivänä kävivät puolustusministeri Pihlajamäki ja puolustusvoimain komentaja luovuttamassa Tammenlehvän Tasavallan Presidentti Mauno Koivistolle. Samana päivänä luovutettiin merkit pääesikunnassa kaikkien veteraanijärjestöjen johtohenkilöille. Kaunialan sotavammasairaalan asukkaille Tammenlehvät jaettiin

24.2. ja varsinainen valtakunnallinen jakelu aloitettiin 25.2. kaikissa sotilaspiireissä niiden vuosipäivän juhlatilaisuuksissa. Vuoden 1996 loppuun mennessä on jaettu 210 000 Tammenlehvää.

Pääesikunnan komento-osastossa kaiken hankkeeseen liittyvän esikuntatyön ja muun käytännön valmistelun hoiti majuri Juha Rantasaari.

 

Vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Rintamapalvelun Tammenlehvästä muodostui arvostettu ja hyväksytty, kaikkia sotiemme veteraaneja yhdistävä tunnus. Yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuminen on vuosien kuluessa vain lisännyt merkin ja sitä kautta veteraanisukupolven arvostusta kansalaisten keskuudessa.

 

Kenraali Jaakko Valtasen kirjoitus on julkaistu vuonna 1997 Suomen Sotaveteraaniliiton 40-vuotisjuhlakirjassa ”Yhdessä kestämme. Suomen Sotaveteraaniliitto ry 40 vuotta 29.9.1997”. Kenraali Valtanen oli viimeinen sodanajan kokemukset omannut Puolustusvoimain komentaja vv. 1983-1990.

 

Tammenlehvän Perinneliiton perustamisen juhlava julkistamistilaisuus pidettiin 24. huhtikuuta 2003 Helsingin yliopiston juhlasalissa. Juhlapuheen piti presidentti Mauno Koivisto, joka oli itsekin veteraani. Tammenlehvän Perinneliitosta perinteen säilyttäjänä ja siirtäjänä puhui Veteraaniliittojen valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Lampi. Salin kaikki 700 istuinpaikkaa olivat täynnä, ja tilaisuudessa oli mukana myös Tasavallan presidentti Tarja Halonen.

 

Tammenlehvän Perinneliittoon kuuluu 22 yhteisöä. Tammenlehvän Perinneliitosta voit lukea osoitteessa www.tammenlehva.fi – kursiiviteksti Veikko Karhumäki.