Historiaa

Hollolan Reserviupseerikerho 60vuotta

Kapteeni lkka Sipilän esitelmä   15.2.2014

HOLLOLAN RESERVIUPSEERIKERHO ry 60 VUOTTA VÄLÄHDYKSIÄ MATKAN VARRELTA

Tammikuussa 1954 Etelä-Suomen sanomissa oli ilmoitus, jolla kutsuttiin hollolalaisia reservinupseereita Lahden Seurahuoneelle 2.päivänä helmikuuta 1954 kello 15 perustamaan Hollolan reserviupseerikerhoa.

Paikalle saapuivat kenraalimajuri Niilo Viktor Hersalo ja kymmenen muuta upseeria, kaikki sodassa olleita . Paikalla oli myös silloinen Lahden Reserviupseeripiirin puheenjohtaja kapteeni Kyläkoski, joka lienee ollut kokoonkutsuja.

Toiminta alkoi vireästi. Kerho lupautui järjestämään piirin kesäjuhlan jo saman vuoden kesäkuussa. Hallitus kokoontui viikottain ja lentolehtisiä jaettiin jopa lentokoneesta. Juhlat onnistuivat hyvin.

Kerhon lippu vihittiin 28.4.1957. Se on kerhon naisosaston valmistama ja silloisen Lahden reserviupseeripiirin ensimmäinen reserviupseerikerhon lippu. Komea ja painava, mutta liian hieno tuuleen ja tuiskuu. Vuonna 2011 kerholle hankittiin Keijo Ahon toimesta kantolippu käytettäväksi erilaisissa ulkotilaisuuksissa.

Maakunnallisen maanpuolustusjuhlan kerho järjesti Hollolassa vuonna 1969 ja 1979 oli tehtävänä Hämeen kaksipäiväinen Maanpuolustusjuhla. Järjestelyjä johti silloinen puheenjohtaja eversti Pentti Lehtonen, entinen Reserviupseerikoulun johtaja.
Alkuvuosina tehtiin paljon retkiä, ampuma- ja urheilutoiminta oli vilkasta, oli hiljaisen viikon tilaisuuksia ja muuta hengellistä toimitaa. Mukana ovat olleet kirkkoherrat Rafael Saartio, Helmer Harves ja Tuomo Lumme. Tuomo Lumme liittyi kerhon jäseneksi, ”koska kerhon tilaisuuksissa ei tupakoitu eikä kiroiltu”, toisin kuin eräiden muiden yhdistysten kokouksissa. Nykyinen Hollolan kirkkoherra Antti Lahtinen on ollut toiminnassa mukana jo pitkään sekä hallituksessa että puheenjohtajana.
Ampuma-ja urheilutoiminnassa parhaat saavutukset ja lukemattomat mitalit ovat Esko Rannalla ja Sakari Paasosella. Ilmeisesti Esko oli tänäänkin suunnitellut olevansa liiton pistooliampumahiihtokilpailuissa, tosin kilpailut on siirretty huonon lumitilanteen johdosta.
Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin käytiin keskusteluja suuremman yhdistyksen perustamisesta, ensin aliupseerien kanssa ja vuonna 2000 Lahden reserviupseerikerhon kanssa. Hollolan reservinupseerit päättivät kuitenkin pysyä ”ittellisinä” toki yhteistyötä muiden kerhojen kanssa on lisätty. Tiirismaan reserviläisten kanssa on vuosittein hankittu yhteiset seppeleet, sovittu seppeleenlaskijöistä ja kunniavartijoista.

 

Kerhon hallitus valitaan joka vuosi uudestaan. Sääntöjen mukaan hallitukseen voidaan valita sama jäsen korkeintaan kuudeksi toimintavuodeksi peräkkäin. Eniten hallitusvuosia on kertynyt Jaakko Kerppilälle peräti 23 vuotta, joista 2 puheenjohtajana. Jaakko oli ensimmäinen sotaa kokematon puheenjohtaja.

Arto Koistiselle hallitusvuosia on kertynyt 20. Eero Virralla hallitusvuosia on takana 16.

Pisin puheenjohtajuus on takanaan Seppo Eskolalla 7 vuotta, Seppo toimi puheenjohtajana em. säännöstä johtuen kahdessa eri jaksossa. Valde Nilanko ja Esko Palo toimivat puheenjohtajana 6 vuotta. Muiden puheenjohtajuudet ovat olleet lyhyempiä.

Hallituksen ulkopuolisista toimihenkilöistä pisimmät kaudet on ollut tilintarkastajallamme Timo Ripatilla 17 vuotta ja nykyisilläkin toiminnantarkastajilla Veikko Simulalla 14 vuotta ja Arto Artjoella 11 vuotta.

Kunniajäseniä kerholla on ollut vuosien varrella 9. Ensimmäinen oli perustajajäsen kenraalimajuri NV Hersalo, tällä hetkellä kunniajäseniä ovat VK Simola, Jaakko Kerppilä ja Esko Palo.

Sääntöjen mukaan:” Yhdistyksen tarkoituksena on olla jäsentensä aatteellisena ja toiminallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien” Säännöissä on huomioitu kokonaisturvallisuusajattelu jo 50 vuotta ennen tasavallan hallituksen selontekoa.

Kokonaisturvallisuusajattelua on levitetty myös nuorille. 1990 -luvun alusta lähtien ovat kerhon jäsenet koonneet yhteistyössä Maapuolustuskoulutusyhdistyksen, Päijät- Hämeen pelastuslaitoksen, Päijä-Hämeen poliislaitoksen ja Hämeen rykmentin kanssa 8 kertaa Hollolan lukion turvakurssin.

Kurssilla lukiolaiset ovat asiantuntijoiden johdolla tutustuneet niin globaaleihin turvallisuusuhkiin, Suomen turvallisuuspolitiikkaan, puolustusvoimien tehtäviin ja asevelvollisuusasioihin, kuin myös liikkenneturvallisuus-, paloturvallisuusasioihin. Käytännön harjoituksissa on harjoiteltu mm. alkusammutusta, hätäensiapua, itsepuolustusta ja kadonneen etsintää. Kurssi on toteutettu 2-3 vuoden välein ja on ollut suosituin vapaasti valittavista kursseista.Turvakurssin kokoajina ja johtajina ovat toimineet kerhon jäsenet Pertti Jukkola, Veikko Simula, Antti Kerppilä ja Ilkka Sipilä.

Viimevuosina kerhon toiminnan painopiste on ollut aateellisessa-ja perinnetyössä. Kerhoiltojen esitelmät, kunniavartiot, veteraanitkeräykset, retket, joulutulet ovat toiminnan ydintä. Jäseniä on pyritty ohjaamaan Maapuolustuskoulutusyhdistyksen laajan koulutustoiminnan piiriin.

 

Kerhoiltojen parasta antia ovat olleet asiantuntevat esitelmät ajankohtaisia asioista.

Vuonna 2006 insinöörikapteeni Juho Ingalsuon piti esitelmän elektronisesta sodankäynnistä. Saimme jo silloin tietoa mm.elektromagneettisesta pulssista ja kyberuhkista, jotka ovat tulleet laajempaan tietoisuuteen vasta viime vuosina.

Vuonna 2009 majuri Jukka Vainio piti esitelmä: ”JR 1 :n Sotatie.” Hollolalainen sotaveteraani Kalevi Hertsi vielä kertoi omakohtaisia kokomuksia tältä koettelemusten tieltä.

Samana vuonna kuultiin Ahti Saarisen erittäin perusteellinen esitelmä: ”Sodan ajan lentotoiminta Hollolassa”.

Keväällä 2010 yliluutnantti Tommi Tenhunen esitteli johtamansa Päijät-Hämeen maakuntakomppanian toimintaa.

Vuonna 2011 kevätkokouksessa piti everstiluutnantti evp Anssi Vesikallio esitelmän tuolloin erittäin ajankohtaisesta aiheesta ”Arabikadulla kuohuu”. Esitelmä taustoitti loistavasti silloin vielä alussa olevaa aribimaailmojen järkkymistä, mikä jatkuu vieläkin.

Vuoden 2011 syyskokouksen jälkeen Päijät-Hämeen Reservipiirin silloinen puheenjohtaja Marko Patrakka kertoi ampumamahdollisuuksista ja reservin kapteeni Antti Inkinen kertoi kuvien kanssa ”Hollolasta Mount Everestille laskuvarjojääkärikillan yhteistyöllä”.

Esitelmät ovat olleet ajankohtaisia ja hyvin asiantuntevia, mutta valitettavasti on ollut vaikea saada nuoria reservin upseereja mukaan. Usein olemme kutsuneet paikalle myös naapurikuntien upseereita ja varsinkin Kärkölän miehet ovat Juha Nuoritalon johdolla kutsua kohtuullisesti noudattaneekin ja välillä olemme saaneet kutsun myös heidän kerhoiltoihinsa.

Omia retkiä on viime vuosina ollut vähälaisesti, mutta muutama kuitenkin. RUL:n 75-vuotisjuhliin Haminaan ja Tattookonserttiin teimme matkan 5.8.2006 20- henkisellä joukolla piirin bussissa. Pysyvästi jäi muistiin konsertin viimeisenä kappaleena esitetty Porilaisten marssi: 8 sotilasoittokuntaa eri puolilta maailmaa, 450 soittajaa, normaalisti isorummulla esitettävä kanuunanlaukaukset ammuttiin aitoina juuri oikeaan tahtiin bastionin valleilta hämärtyvässä illassa.

2012 keväällä tehtiin Jarmo Koivun johdalla hieno retki Mikkeliin Maavoimien esikuntaan ja päämajamuseoon. Mukana peräti oli peräti 26 henkeä.

Vielä Muutamia poimintoja viime vuoden toiminnasta, kuvaamaan kerhon nykyisyyttä.

 

Viime kevätvätkokouksen yhteydessä kuultiin Janne Kandelinin esitys poliisin ja pelastusvitanomaisten ja puolustusvoimien virka-aputoiminnasta.

Maanpuolustuskorkeakoululla Santahaminassa, valtakunnallisessa TURPO- seminaarissa oli muutamia kerhomme jäseniä.

19.5. Kaatuneitten muistopäivänä asetimme kunniavartion sankarihaudalle. Toukokuun lopulla olimme seuraamassa Kaartin Jääkärirykmentin koulutusnäytöksiä ja kovapanosammuntoja Santahaminassa. Kaupunkitaistelusimuiaattorissa pystyi hyvin seuraamaan rakennuksen valtausta. Vähän hitaalta näytti nykytoiminta, muistui mieleen oman varusmiesajan vyörytysopit: ”Tuli ja liike”

Veteraanikeräykseen keväällä osallistuimme varusmiesten oppaina ja autonkuljettajina.

Syyskokouksen yhteydessä kuultiin keskussairaalan turvallisuuspäällikön Jussi Jokivaaran mielenkiintoinen esitys Sosiaali- terveysyhtymän valmiussuunnittelusta ja varautumisesta poikkeustilanteisiin. Muut kuin sotilaalliset uhkakuvat painottuivat.

Hollolan Sotaveteraanien aloitteesta pari vuotta sitten aloitettu Maanpuolusväen kirkkopyhä Sovituksen kirkossa oli taas myös jäsenistömme suosiossa.

Itsenäisyyspäivänä sankarihaudalla Suomen lippua oli kantamassa Keijo Aho ja kerhomme lippua Jarmo Koivu, kunniavartiossa Ilkka Sipilä ja Tiirismaan reserviläisistä Juha Simola. Puheen sankarihaudalla piti kunnanvaltuuston puheenjohtaja, entinen puheenjohtajamme Matti Siirola. Hyvä puhe!

Itsenäisyyspäivän juhlassa lippuseremoniat johti, ties monettako kertaa kunniajäsenemme Jaakko Kerppilä. Lippumme oli rivistössä, Suomen lippua kantoi puheenjohtajamme Jarmo Koivu.

Joulukuun toinen torstai syttyivät Reserviläisten Joulutulet jo 27. kertaa Hollolassa, tällä kertaa Paimelan koulun kodalla. Hollolan seurakunnan ja Tiirismaan reserviläisten kanssa toteutusta tapahtumasta alkaa monen reserviläisperheen joulun aika. Pimeässä, usein tähtitaivaan alla, nuotion loimussa on hiljennytty Joulun sanoman äärellä, laulettu kauneimpia joululauluja ja nautittu myös ruumiin ravintoa.

Jouluaaton hartauden aikana kunniavartiossa , isä ja poika, Arto ja Jussi Koistinen.

Jouluaamuna kunniavartiossa Keijo Aho.

 

Entinen puheenjohtajamme, viimeinen kerhomme sodankäynyt upseeri, Ahti Vallinmäki, saatettiin lippumme seuraamana viimeisseen iltahuutoon tammikuun 4.päivä tänä vuonna.

Hollolan reserviupseerikerhoon kuuluu tänään:

84 jäsentä, joista

2      everstiluutnanttia

3      majuria 14 kapteenia

21 yliluutnanttia 19 luutnanttia 25 vänrikkiä

Keski-ikä on noin 53 vuotta ja jäsenyys on kestänyt keskimäärin 22 vuotta.

Kunniajäsenemme VK Simola on Ilves-lehden haastattelussa sanonut:

”Kerhojen on haettava, tutkittava ja punnittava eri vaihtoehtoja työssään vuosittain: Jatketaanko nykyisellä tavalla vai haetaanko uusia toimintamuotoja. Ensimmäinen edellytys on se, että kerho on olemassa ja esiintyy lippunsa kanssa eri tilaisuuksissa”.

Seuraa tärkeä tiedotus:

Hollolan reserviupseerikerhon vuosikokous ja kerhoilta pidetään 18.3.klo 18 Maaseuturavintola Hollolan Hirvessä, vuosikokousasioiden lisäksi julkistetaan vuoden upseeri, jolle luovutetaan VK:n malja. Kerhotilassa Keijo Aho kertoo sanoin ja kuvin viimekesäisestä sotahistoriallisesta retkestä Alakurtista Kantalahden ja Murmanskin kautta Kirkkoniemeen. Tervetuloa!

Arvoisat kuulijat!

Hollolan Reserviupseerikerhon 61. toimintavuosi on alkanut, ja sillä on kaksi lippua…

Kiitos! 

PS. Kopioimalla allaoleva osoitealgoritmi-linkki käyttämäsi selaimen hakukenttään pitäisi pilvipalvelusta – tietokoneesi konfiguraatiosta riippuen – ilmestyä 121 kpl valokuvan kokoelma 60-vuotisjuhlallisuuksista.

https://photos.app.goo.gl/kqmKgXxi7XBUav6v8