Ammuntapäivä 18.10.2014

 

Loimaan Reserviupseerit r.y:n omistamat aseet olivat lokakuisena lauantai-iltapäivänä nähtävillä ja kokeiltavissa Loimaan Laukojien ampumaradalla. Tilaisuus herättikin mukavasti huomiota, sillä paikalla oli järjestäjien lisäksi  viitisentoista nuorta upseeria. Yhdistyksemme aseiden täydennykseksi sotilasmestari Seppo Solla Loimaan Reserviläisistä oli myös tuonut aseita kokeiltavaksi. Lisäksi paikalla oli näytillä useita sota-aikaisia aseita, mm Maxim-konekivääri, Emma-pikakivääri ja sen suomalainen vastine. Venäläinen ja suomalainen konepistooli olivat myös tutustuttavina.

Aseisiin tutustumisen ja kahvittelun lisäksi osallistujat pääsivät kokeilemaan aseita. Ammunta suoritettiin lähinnä kasa-amuntana, joten pisteillä ei ollut merkitystä. Kukin yritti saada aikaan mahdollisimman pienen osumakuvion. Tässä osoittautuivat Anschütz-ampumahiihtokivääri ja valopistetähtäimellä varustettu Bushmaster-reserviläiskivääri helpoimmiksi. Myös haulikoilla päästiin kokeilemaan kiekkoihin osumista, jotkut osuivatkin.

Iltapäivän antina olikin kilpailun sijaan päästä kokeilemaan erilaisia aseita, viettää mukava iltapäivä reserviläisharrastuksen parissa ja tutustua toisiimme. Sitä jatkettiinkin illan myötä saunomalla ja vapaamuotoisella seurustelulla.

 

Kokoontuminen, esittely

ammunta003

Käskynjako, turvallisuusohjeet

 

 

 

 

 

 

 

 

Kadetti Mikko Rastas ohjeistaa ja johtaa pitkien aseiden ammunnan

Kadetti Mikko Rastas ohjeistaa ja johtaa pitkien aseiden ammunnan

 

Ampuma-asento maaten

Ampuma-asento maaten

 

 

 

 

 

 

 

 

Pistooliammuntaa

Pistooliammuntaa

Haulikollakin kokeiltiin kiekoja rikki

Haulikollakin kokeiltiin osua kiekkoihin – vaihtelevalla menestyksellä