Vuosi 2019

Ansiomerkkisatoa Loimaalle

Reserviläispiirien palkitsemistilaisuudessa 17.12.2019 Turun Heikkilässä palkittiin ansioituneita Loimaan Reserviupseerien jäseniä.Reserviupseeriliiton hopeisella ansiomerkillä palkittiin Jarmo Heikkinen, Esa Hyvönen, Risto Jaakkola, Tom Säilä ja O-P Rastas.

Kuvassa vas. O-P Rastas, Risto Jaakkola, Tom Säilä, Esa Hyvönen sekä tilaisuuden vetänyt V-S Reserviläispiirien toiminnanjohtaja Erkki Lehmus.

Piirin kultaisella ansiomerkillä soljen kera palkittiin Markku Laurinen, hopeisella ansiomerkillä palkittiin Jarmo Harjunmaa ja Yrjö Riikonen.

====================================

Gun Day

Lauantaina 26.10.2019 järjestettiin jo 6. Gun Day Loimaan Laukojien radalla. Perinteiseen kisaan oli saapunut peräti 19 ampujaa, pääosin nuoria reserviläisiä. Toimitsijoitakin oli peräti 10 henkeä, mukana myös kolme Vääpelikerhon jäsentä. Päivä alkoi joukon ilmoittamisella kommodori evp Dan Wilenille, joka myös osallistui ns. rivimiehenä kisaan. Hän on toiminut aikanaan tykkivene Karjalan pitkäaikaisimpana päällikkönä sekä Merivoimien esikunnan henkilöstöpäällikkönä.

Sateisesta säästä huolimatta päivästä saatiin hyvä fiilis kisaten kolmella rastilla, haulikon trap, kivääri Bushmaster, sekä kaksiosainen pistoolirasti. Kiihkeätunnelmaisen haulikkokisan voiton vei Lasse Laukkanen, kakkonen oli Joni Sainio ja kolmas Jesse Suonsivu. Kokonaiskisan voiton vei Joni Sainio, toiseksi paukutteli Aaro Mäkiö ja kolmossijan vei Janne Lukander. Päivä päätettiin Ruohosen saunalla iltapalan ja tulosten julkistusten myötä. Voittaja sai mm. arvokkaan talvisodan muistomitalin, jonka tilitys menee sotaveteraanien hoitojen ”kassaan”. Liitteenä tuloslista.

Kiitokseni kaikille päivään osallistuneille
Olli-Pekka Rastas
tilaisuuden johtaja

Kuva ja teksti: Olli-Pekka Rastas

====================================

 

Loimaalaisia reserviupseereita Nijmegenin Marssilla

170 kilometriä ja neljä päivää marssimista

Marssi­ta­pahtuma kesti neljä päivää ja jokaisena päivänä marssittiin 40-50 kilometriä. Kokonais­mat­kaksi muodostui 4 päivän aikana n. 170 kilometriä. Sotilaat olivat omina joukkueinaan ja siviilisarja omanaan. Marssialusta oli kovaa asfalttia ja sää suosi meitä hyvin. Maastopuvun ja maihin­nou­su­kenkien lisäksi kannoimme reppua, jossa oli vähintään kymmenen kilon paino eli säkillinen hollantilaista hiekkaa. Sen lisäksi tietysti omat vedet ja muut tarvikkeet. Tänä vuonna marssi järjestettiin 103. kerran.

Marssipäivien aamuina kokoonnuimme aikaisin aamuyöstä leiristä ulos johtavan tien varteen. Sotilas­soit­to­kunnan soittaman marssin myötä marssivat suomalaiset joukkueet ulos leiristä muodossa tahtimarssia. Oman delegaation komentaja otti joukot vastaan ohimarssissa. Suomalaiseen vaihtelevaan maastoon tottuneelle tallaajalle Hollannin tasainen maasto oli uusi kokemus. Hienoa vaihtelua marssiin toi kuitenkin eri joukkueiden kajauttamat marssilaulut ja huudot. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat kokoontuneet reitin varrelle kannustamaan marssijoita jakaen makeisia, juotavaa ja pientä suolaista purtavaa. Erityisen virkistäviä olivat vesisuihkut, joita paikalliset olivat virittäneet matkan varrelle. Oli mahtavaa kirmata jääkylmän suihkun ali ja kastella vielä päähinekin. Kylien ja pienten kaupunkien läpi marssittaessa erilaiset orkesterit, positiivarit ja DJ:t siivittivät kulkuamme. Katsojat hurrasivat ja tanssivat musiikin tahdissa.

Maalialuetta lähestyessämme yleisö kukitti meitä miekkaliljoilla. Tapa juontaa juurensa antiikin Roomaan, missä gladiaattoreita kunnioitettiin vastaavalla tavalla. Kun maaliviiva ylittyi fiilis oli mahtava. Maalissa odotti hodarit ja kylmä olut,sekä tietysti kultainen Vierdaagsen -risti. Myös hiekat sai tässä kohtaa tiputtaa repusta pois. Maalialueelta jatkettiin vielä marssin viimeiseen osuuteen, Via Gladiolaan jossa kymmenet tuhannet ihmiset taputtivat ja hurrasivat meitä marssin suorittaneita. Reissu oli unohtumaton ja suosittelenkin lämpimästi muitakin rohkaistumaan ja lähtemään marssille!

Teksti ja kuvat: Reservin vänrikit Teemu Järvinen ja Alvari Einola

 

====================================

 

Reserviupseerit Okrassa

Edustimme Varsinais-Suomen maanpuolustusjärjestöjä Okra-näyttelyssä 3.-6.7.2019.

Peräti yli 80.000 kävijän joukosta moni poikkesi myös osastollemme katsomaan mitä paikalliset järjestöt tekevät. Osastollamme kokeiltiin myös ekoaseita, sekä pistoolia että rynnäkkökivääriä. Ajoittain syntyi jopa jonoa mielenkiintoiseen kokeiluun. Vierailijoina olivat mm. juuri nimitetty puolustusministeri Antti Kaikkonen ja eturivin ampumahiihtäjämme Olli Hiidensalo.

Osastomme esittelijöinä olivat Kyrön Seudun Reserviupseereista Tero Heinilä, Loimaan Seudun Reserviläisistä Anu Haapanen sekä Taina Kiviniemi sekä oman yhdistyksemme jäsenet Juha Suonsivu, Yrjö Riikonen, Juha-Matti Reini, Olli-Pekka Vienonen, Kevin Aaviste, Juho Karen sekä Olli-Pekka Rastas. Osaston rakentamisessa ja purussa olivat mukana myös Mikko ja Sirpa Rastas.

       

Juho Karén, Kevin Aaviste, puo-            Olli Hiidensalo  kokeilee                        Osastomme odottaa vieraita
lustusministeri Antti Kaikkonen           tarkkuuttaan
ja Olli-Pekka Rastas

Kuvat ja teksti: Olli-Pekka Rastas

====================================

 

Kurkijokelaisten 73. Pitäjäjuhlat Loimaalla 10.-11.8.2019.

Hans Adolf Ehrnrooth juhlapuhujana sunnuntaina 11.8. klo 13 alkavassa päiväjuhlassa.
Paikka: Puistokadun koulukeskus, Puistokatu 16, Loimaa

Olet lämpimästi tervetullut kuuntelemaan häntä, vaikka et omaisikaan kurkijokelaisia sukujuuria.

Katso täältä lisää

====================================

 

Veteraanivastuumitalin luovutus

Reserviläisliiton veteraaniyhteistyöryhmän puheenjohtaja Osmo Suominen luovutti Veteraanivastuumitalin 17.5.2019 Loimaan Veteraanituvalla muiden muassa Loimaan Reserviupseerien jäsenille . Kuvassa mitalin saajat vasemmalta Raimo Salonen, Eino Vepsä, Jouko Rinne, Risto Jaakkola, Olli-Pekka  Rastas ja Esa Hyvönen.

====================================

 

Varusmiehet veteraanikeräystä suorittamassa

Porin Prikaatin esikuntakomppanian aliupseerikurssin oppilaat suorittivat veteraanikeräystä Loimaalla 13.5.2019. Varusmiehet saapuivat Loimaan torille komeasti seitsemän auton saattueena. Keräys suoritettiin sekä Hirvikosken kaupunginosassa että kaupungin keskustassa ja sen lähialueella. Keräystä oli tukemassa joukko Porin Prikaatin killan Loimaan osaston, Loimaan Reserviupseerien ja Loimaan Seudun Reserviläisten jäseniä. Tukitehtävä käsitti varusmiesten kuljettamisen keräysalueelle ja takaisin.

Loimaan tukijoukkojen huomiota kiinnitti tänä vuonna kerääjien erityisen reipas ja rento asenne. Harvoin on nähty näin motivoitunutta, iloista ja innostunutta joukkoa.  Tähän vaikutti varmaan sekin, että naisia oli  joukossa oli aikaisempaa enemmän. Keräystä Loimaan veteraaniyhdistyksen puolesta  johtanut Risto Jaakkola kiittikin keräykseen osallistuneita aliupseerioppilaita erityisen hienosti suoritetusta työstä,  joka tuotti mainion summan käytettäväksi veteraanien kuntoutukseen ja kunnon ylläpitämiseen. Alla pari kuvaa keräyspäivältä.

Osa kerääjistä järjestäytyy

Risto Jaakkola vastaanottaa tilitystä

 

====================================

 

ResUl Ampumasuunnistuskilpailut Oripään Kangastuvalla 27.04.2019

Loimaan Reserviupseerit ja Loimaan Seudun Reserviläiset järjestivät 27.4.2019 Oripään Kangastuvan maastossa ResUl:n toimeksiannosta parisprinttiampumasuunnistus- ja ampumasuunnistuskilpailun. Päivän ajankohta sattui  erinäisten yhteensattumusten johdosta Kansalliseksi Veteraanipäiväksi. Tästä huolimatta kahdeksisenkymmentä innokasta reserviläistä saapui kisaamaan jaloissa reserviläistaidoissa: juoksussa, suunnistuksessa ja ammunnassa. Poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen huhtikuun päivä näytti parastaan ja pisti kisailijat kuin myös toimitsijat koville. Kuivassa kangasmaastossa käyty kisa onnistui erinomaisesti. Jopa reserviläisurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen ja Lounais-Suomen Maanpuolustuspiirin koulutuspäällikkö Minna Nenonen saapuivat seuraamaan kisoja.

Kilpailijoita oli ympäri Suomea: Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta, Uudeltamaalta, Pohjois-Savosta, eri puolilta Hämeestä ja Pirkanmaalta, Keski-Suomesta, Satakunnasta, Etelä-Karjalasta ja luonnollisesti järjestäjäalueelta Varsinais-Suomesta. Tosin aikaisen kevään tuomat viljelykiireet varmaan jonkin verran pienensivät osanottoa. Kisojen välillä oli mahdollista nauttia Loimaan Veteraanien soppatykistä mainiota lihakeittoa. Vaikka maastossa oli erittäin paljon tähän kisatapahtumaan kuulumattomia vieraita rastipisteitä, onnistuivat kilpailijat pääsääntöisesti löytämään oikeat rastit. Käyttäytyminen ampumapaikalla oli esimerkillistä.

Kilpailupäivän järjestämisestä vastaavat kiittävät kaikkia kilpailijoita miellyttävästä kisatapahtumasta ja kisan järjestämiseen osallistunutta innokasta talkooväkeä.

Loimaan Reserviupseerit ry                 Loimaan Seudun Reserviläiset ry                   Jarmo Heikkinen
Olli-Pekka Rastas, puheenjohtaja      Hannu Lahti, puheenjohtaja                            Kilpailun johtaja

 – Tulokset – parisprint
 – Tulokset – henkilökohtainen
        
 Kuvat aukeavat isompina klikkaamalla niitä hiirellä.
**********************************************************************************

MAJOITUSMAHDOLLISUUTTA TARJOAVAT

 

 

==================================================================================