JR35:n sotatiellä

DSCF3099

JR 35:n kilta teki elokuun alussa Äänisen rannalle Poventsaan sotien veteraanien muistoksi ja kunnioittamiseksi paljastetun muistomerkin 20-vuotisjuhlamatkan. Matkalle osallistui runsaat viisikymmentä killan jäsentä, joista kaksi oli Poventsassa aikanaan taistelleita sotaveteraania, nimittäin killan puheenjohtaja Mikko Lundell ja Arvo Lehtinen. Matka suoritettiin rykmentin sotareittejä mukaillen paimiolaisen Vistamatkat Oy:n bussilla ja killan sihteerin Jouko Nurmen ohjauksessa. Tutustumiskohteina olivat mm. Kinnermäki, Sortavala, Petroskoi, Karhumäki, Poventsa, Stalinin kanava, Pitkäranta, Viipuri ja Tali-Ihantalan taistelumaasto. Sotahistoriallisena asiantuntijana matkalla oli majuri evp. Maunu Uoti, joka on toiminut mm. Panssarimuseon johtajana Hämeenlinnassa ja tunsi erityisesti panssariaseen merkityksen rykmentin sotatiellä.

Matka saatiin suorittaa pääosin hienon elokuisen sään vallitessa. Sadehetket sattuivat bussimatkaosuuksien aikoihin, jolloin nekään eivät haitanneet matkalaisia. Pääkohteena olevalle Poventsan muistomerkille laskettiin kaksi seppelettä,  JR35 Killan seppele veteraanien toimesta ja Loimaan Reserviupseerien ja Loimaan Seudun Reserviläisten seppele yhdistysten jäsenten toimesta. Poventsan kunnan johtajalle luovutettiin killan viiri. Muistosanat muistomerkillä lausui killan sihteeri Jouko Nurmi.

Matkan lopuksi laskettiin vastaavat muistoseppeleet myös Ihantalan sotamuistomerkille.
(kuvat ja teksti Jouko Rinne)

DSCF3024

Matkan varrelta, Karhumäen asemalla.

DSCF3077

Veteraanien seppelettä laskevat Mikko Lundell. Taisto Kitula ja Arvo Lehtinen

DSCF3088

Risto Jaakkola ja Seppo Solla laskevat Loimaan reserviläisjärjestöjen seppeleen.

DSCF3115

Mikko Lundell, Poventsan kunnanjohtaja Mihail Voronin, Jouko Nurmi ja Arvo Lehtinen

DSCF3283

Ihantalassa, Maunu Uoti selvittää taisteluiden kulkua.

DSCF3286

Seppeleen lasku Ihantalassa, Mikko Lundell, Taisto Kitula ja Arvo Lehtinen.