2014

Jouluaaton kunniavartiot 24.12.2014

Kerho järjesti kunniavartion Vapaussodan muistomerkillä jouluaattona.

 

Kotiutuvien vänrikkien palkitseminen Someroharjulla 18.12.2014

Kerho palkitsi yhden vänrikin Ilmatorjuntarykmentistä ja Lennostosta. Palkitut saivat liiton pronssisen mitalin ja nimen kunniatauluun. Edellisellä viikolla kerho kävi pitämässä tuolloin vielä kokelaita olleille varusmiehille kokelasinfon.

18.12 kotiuttaminen

 

Reserviläisjärjestöjen itsenäisyyspäivän aattoillan juhla Rovaniemellä 5.12.2014

Itsenäisyyspäivän aattoillan juhlaa vietettiin Ounasvaaran majalla. Juhlaan osallistui 85 henkilöä, mukaan lukien vieraamme Norjasta, Ruotsista ja Virosta.

5.12. juhlasta

 

Nuori reservinjohtaja -päivä 11.10.2014

Järjestimme reserviupseeriliiton lanseeraaman ”vänrikkipäivä” -tapahtuman nyt toisen kerran. Viime vuoden tapaan tapahtuma järjestettiin MPK:n kurssina yhdessä reserviläisten kanssa. Someroharjun varuskunnassa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui 27 nuorta, vuonna 2012-2014 varusmiespalveluksen suorittanutta naista ja miestä, reservin aliupseeria ja upseeria. Aamupäivällä kurssilaisille kerrottiin puolustusvoimien, MPK:n ja reserviläisjärjestöjen toiminnasta. Lounaan jälkeen vuorossa oli rynnäkkökivääriammunta ja rastikoulutus.

 

Lapin sodasta 70 vuotta: Sotahistoriallinen matka

Järjestimme lauantaina 27.9.2014 sotahistoriallisen matkan Tornion maihinnousuun ja Kemi-Tornion alueen taisteluihin Lapin sodassa liittyen.

kemi-tornio01

Retken sotilasasiantuntija majuri (evp) Ilkka Karonen selostaa Tornion maihinnousun tapahtumia Kemin kaupungintalon kattoterassin kahviossa, josta myös katselimme tapahtumapaikkoja.

kemi-tornio02

Raumon ratkaisutaistelun muistomerkillä sotilasasiantuntija Ilkka Karonen (kesk.) selostaa tapahtumien kulkua. Vieressä matkan johtaja Unto Silvennoinen (vas.) ja paikallisoppaana toiminut Vesa Vallo (oik.).

kemi-tornio03

Röyttän satama-alueella oleva Maihinnousu -muistomerkki kiinnosti retken osallistujia.

kemi-tornio04

Lutonmiesten Karihaaran taistelun muistolaatta Kemiyhtiön vanhan pääkonttorin seinällä oli myös yksi retken kohteista.

 

Yhdistyksen syyskokous 25.9.2014

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous järjestettiin torstaina 25.9.2014 klo. 19:00 Toramon Reserviläistalolla.

Yhdistyksen hallitukseen vuodelle 2015 valittiin: ltn Tomi Tuominen (pj), ltn Annukka Kurvinen (vpj), ylil, sota vet. Yrjö Törneblom, ltn Tuomo Koivisto, kapt Kai Leinonen, ylil Matti Henttunen, ltn Tomi Hämäläinen ja maj Seppo Rautiainen.

syyskokous20141

Esitelmä: Sotilasmestari Eino Piipponen, Saksalaisaika Sinetässä 1941-1944.

 

 

Lapin sodasta 70 vuotta: yleisöluento, 4.9.2014, Korundi-sali

Dosentti Matti Enbuske: Lapin sodan taustat

2014-09-04 17.28.27

 

Kotiutuvien vänrikkien palkitseminen 19.6.2014

vänrikit201401

Rovaniemen Reserviupseerikerho myönsi Suomen Reserviupseeriliiton pronssisen mitalin ja nimilaatan kunniatauluun kahdelle tänään ylennetylle vänrikille tunnustuksena esimerkillisestä varusmiespalveluksesta.

Kuvassa vasemmalta: kerhon vpj. ltn Kurvinen, vänr Nylund, vänr Sutinen ja kerhon pj. ltn Tuominen.

 

Ampumataitotestit Toramon ampumaradalla 22.5.2014

Sotilaspistooliammunta

Sotilaspistooliammunta

Kenttäkelpoisuustestin ampumataito-osio.

 

Kaatuneiden muistopäivä sunnuntaina 18.5.2014

Kerho järjesti kunniavartion Vapaussodan muistomerkillä.

 

Kuntotestit keskuskentällä 14.5.2014

kuntotestit1

Vauhditon pituus

kuntotestit2

Istumaannousu

kuntotestit3

Etunojapunnerrus

Lihaskuntotestiin kuuluu nykyään vauhditon pituus, istumaannousu ja etunojapunnerrus. Lihaskunnon lisäksi mitattiin kestävyyskuntoa joko 12min juoksutestillä (Coopper) tai 2km kävelytestillä (UKK-testi).

Vuosittain järjestettäviin testeihin osallistumalla pystyt helposti seuraamaan oman kuntosi kehitystä!

 

Kansallinen veteraanipäivä Rovaniemellä sunnuntaina 27.4.2014

Kerhon edustajat laskivat seppeleet talvi- ja jatkosodan sekä vapaussodan sankarihaudoille. Kerhon puheenjohtaja Tomi Tuominen piti kiitospuheen seppeleiden laskun yhteydessä.

 

Veteraani-ilta ja veteraanikeräys lauantaina 5.4.2014

Veteraanikeräys Prismassa klo 10-15. Keräyksen tuotto oli 527,87 €. Keräysvarat jaetaan paikallisten veteraanijärjestöjen kautta heidän jäsenilleen ja muille tunnuksen omaaville veteraaneille, puolisoille, leskille ja sotaleskille. Tuen saaminen ei edellytä järjestön jäsenyyttä.

IMG_7131rajattukeräämässä

Tomi Tuominen ja Matti Henttunen osallistumassa veteraanikeräykseen.

 

Veteraani-ilta Toramone reserviläistalolla klo 17-19. Iltatilaisuuteen osallistui noin kaksikymmentä paikallisten veteraanijärjestöjen jäsentä. Tilaisuudessa katsottiin sota-ajan uutiskatsauksia ja keskuskeltiin niiden mieleen tuomista asioista.

DSC_0117veteraani-ilta

 

Talvisodan päättymisen muistojuhla torstaina 13.3.2014

Seppeleenlasku Talvi- ja Jatkosodan muistomerkillä klo 16.00.

Pohjolankadun harjoittelukoululla, kahvitilaisuus klo 17.00 ja varsinainen juhla klo 18.00.

Talvisodan päättymisen muistojuhla 2014 video.

 

Kevätkokous tiistaina 25.2.2014

Kerhon sääntömääräinen kevätkokous Toramon reserviläistalolla tiistaina 25.2.2014. Ennen kokousta everstiluutnantti Teijo Oksanen piti esitelmän puolustusvoimauudistuksen vaikutuksista Lapissa ja Rovaniemellä.

 

Vuoden avaus tammisunnuntaina 26.1.2014

Kerhon vuosipäivä on tammisunnuntaina. Järjestimme sen kunniaksi kerhoillan Toramon reserviläistalolla, johon kaikki kerhon jäsenet oli kutsuttu. Tilaisuudessa ideoitiin tulevaa toimintaa kakkukahvien lomassa.

kerhoilta20141