Haminan Reserviupseerikerho ry

Autereisena syyskuun aamuna nousimme bussiin Haminan linja-autoasemalta – samalta  asemalta, josta on historiallisesti lähdetty sotaan, palattu kotiin ja jonne kuulemma ennenvanhaan järjestyttiin muotoon kurssin alussa – nykyäänhän järjestytään kasiriviin tykistökasarmin kentälle.

Olimme kahden naisen voimin ilmoittutuneet Karjalan Prikaatin ja reserviläisjärjestöjen yhteistoimintapäivään – Tuohon isojen poikien päivänä mainostettuun tapahtumaan, jonne ei ole takavuosina ollut nuoremmilla saapumiserillä mitään asiaa.

Mielessämme pyöri, että miten meille nuorille tytöille nyt käy, kun osallistumme tällaiseen päivään? Meneekö maailma kummalliseksi, alammeko juomaan raakaa viinaa vai alkaakohan meillä kenties kasvamaan parta? Päätimme ottaa riskin ja rohkeasti ilmoittauduimme päivään. Joukkueen vahvuus tuotti ongelmia – emme sinnikkäästä etsinnästä huolimatta löytäneet kolmatta taistelijaa Haminan reserviupseerikerhon edustustajaksi. Tuumimme, että mennään sitten kahdestaan, ei ne varmaan meitä niin tarkkaan siellä laske kun mennään vauhdilla portista läpi.

Pääsimme varuskuntaan sisälle ja ensimmäisenä löysimme kahvipannun. Kahvia hörppiessä osallistuimme ensimmäiseen osioon – tunnistimme erilaisia peltisiä kulkuneuvoja, joita oli useita käsitelty singolla. Oli vähällä, ettei kerhomme puheenjohtaja tunnistanut kuvasta siellä näkyvien autojen merkkejä – onneksi res. vänr Takanen oli valppaana ja totesi että Liisa, ne saattavat tarkoittaa tuota vaunua. No, erehdyksiä sattuu, ja todellisessa tilanteessa olisi tosin auton kannalta ikävää joutua epähuomiossa maaliksi…

Aloitusrastin jälkeen seurasi sotilastaitoja mittaavia rasteja eri aselajeista. Rastin pitäjinä toimi tuoreita luutnantteja – suoraan pakasta vedettyjä ja niin kirkasotsaisia, eivät ole vielä kerenneet pettyä ihmisiin! Monet rasteista oli suunniteltu kolmelle henkilölle, mutta teimme parhaamme. Myös sillä rastilla, jossa piti yrittää sytyttää tulta sateen jälkeen tuluksilla. Siinä saimme aikaan ainoastaan sen, että allekirjoittaneen rystyset aukesivat, mutta onneksi heti perään oli ensiapurasti. Mainittakoon, että meillä oli kuitenkin kaikista partioista paras aika.

Päivän toinen osuus sisälsi saunomista. Kun saavuimme saunalle, mietimme, miten tyhjentäisimme saunan miehistä. Ensimmäinen idea oli, että sulaketaulusta voisi kääntää sähköt pois, mutta se ei kannattaisi koska sitten meille tulisi kylmä saunoa. Olimme jo ehdottamassa tilaisuuden järjestäjälle, että eikö kaikkia miespuolisia osallistujia voisi nyt seisottaa etupihalla muodossa jonkin aikaa, mutta sitten alkoikin ruokailu ja pääsimme viettämään naisten saunavuoroa. Samalla vältimme sen, että joutuisimme jonottamaan ruokaa.

Paluumatka sujui rattoisasti bussilla. Koska olimme ensikertalaisia, emme tietenkään voineet osata heti isojen poikien päivän tapoja, mutta onneksi naapurikerhon edustajat näyttivät meille mallia siitä miten nesteytyksestä pitää huolehtia. Mitä paluumatkasta muistan, niin Junnu Vainiota laulettiin porukalla. Myöskään isojen poikien päivän huumori ei ollut mielestämme liian karua – tai näin ainakin luulemme, sillä Kotkan kerhon edustajat eivät järkyttyneet jutuistamme vaan tervehtivät meitä vieläkin. Meitä harmittaa ainoastaan, että kumpikin oli unohtanut harmonikan kotiin, mutta aina ei voi muistaa kaikkea.

KIITÄMME:

• Huoltoa, juomista oli varattu riittävästi

• Logistiikkaa, piiri oli järjestänyt kuljetuksen hyvin

• Musiikkia, tosin me taisimme päättää siitä paluumatkalla kokonaan

• Karjalan prikaatia ja piiriä hienon tapahtuman järjestämisestä!

MOITIMME:

• Aamulla kahvin kanssa oli vain rasvatonta maitoa

• Kestoa, mielestämme tapahtuma olisi voinut olla kaksipäiväinen