Timo Juhanin pokaali

Alkuperäinen teksti on julkaistu 18.5.1987 Keski-Suomen Maanpuolustajassa, ja sen on kirjoittanut yhdistyksemme jäsen Ilkka Nyyssönen:

”Jyväskylän reserviupseerikerho ry:llä on vaalittavanaan perinteitä, kuten useimmilla kerhoilla Monet niistä liittyvät kansallisten ja muiden juhlapäivien viettoon, kuten kunniakäynnit ja -vartiot sodissamme kalleimman uhrin antaneiden haudoilla. Reserviläiskerho voi osoittaa kunnioitustaan ja sukupolvesta toiseen jatkuvaa aatteellista yhteyttään myös yksittäisen tapauksen – Jyväskylän Reserviupseerikerhossa lento-onnettomuuden uhrin – muiston vaalimisella. Ups.kok. Timo Juhani Hartta putosi lennolla Vihuri-koneella yhdessä vänrikki Jukka Kuurin kanssa Söörmarkussa 1.3.1957.

Timo Juhani Hartta oli syntynyt Porissa, mutta muuttanut jo lapsena Jyväskylään, jonka voi sanoa olleen hänen kotikaupunkinsa. Timo Juhani oli perinteikkään Jyväskylän Lyseon kasvatteja. Hän pääsi ylioppilaaksi keväällä 1955.

Monet vanhemmat Lyseon opettajat muistavat yhä vielä siistillä pukeutumisellaan ja täsmällisyydellään vaikutuksen tehneen oppilaan. Kerhomme jäsenistöstä löytyy myös tänä päivänä joitakin hänen luokkatovereistaan. Timo Juhani Hartassa voidaan sanoa ilmenneen monia sellaisia inhimillisen elämän kannalta katsottuna jaloja piirteitä, joita useimmat meistä eivät saavuta pitkänkään elämän kuluessa. Näitä ovat: tinkimättömyys oikeana pitämänsä asian puolesta, vahva usko oikeiden aatteiden ihanteellisuuteen, sitkeys, sisukkuus, herkkyys nähdä ja ymmärtää ihmiselämää.

Näiden ominaisuuksien perusteella on helppo ymmärtää, miksi palavasieluinen nuori lentoupseerin alku valmistui Ilmasotakoulun kurssilta 26 priimuksena, sai Jaskan Pallo-palkinnon, oli menossa kadettikurssille jatko-opintoihin, oli pidetty esimiestensä ja kurssitovereiden keskuudessa. Timo Juhani kanssa samalla kurssilla oli mm. sellaisia tänään hyvin tuntemiamme ilmavoimien upseereita kuin kenr.maj. Pertti Tolla ja ev.ltn. evp Raimo Rasehorn, myös ilmavoimien entinen komentaja kenr.ltn. Rauno Meriö oli Timo Juhani Hartan kanssa Kauhavalla yhtä aikaa.

Traaginen lento-onnettomuus 30 v. sitten katkaisi lupaavan nuoren lentäjän uran, Timo Juhani sai viimeisen leposijansa Jyväskylän vanhalla hautausmaala. Jäljelle jäi vain lähiomaisten – isän ja äidin – syvä suru, miksi?

Silloinen res.kapt nykyinen res.maj. Martti ja rouva Hartta pystyivät syvän surunsa keskellä kuitenkin näkemään tulevaisuuteen ja lahjoittivat Jyväskylän reserviupseerikerho ry:lle poikansa muistoksi hänen nimeään kantavan kannustuspokaalin 5.4.1957 jaettavaksi kerhon toiminnassa ansioituneelle jäsenelle.Pokaali on tarkoitettu kiertäväksi ja se voidaan sääntöjen mukaan jakaa samalle henkilölle vain kerran. Pokaali jaettiin ensimmäisen kerran 27.1.1958 ja sen sai silloin pitkäaikainen sihteeri ltn Veikko Aitola. Kerhomme nykyinen kunniajäsen maj. ja rouva Hartta kertoivat istuessani iltaa heidän kauniissa kodissaan halunneensa kannustaa erityisesti nuoria upseeriveljiä muistamaan, että elämässä on ja tulee aina olemaan arvoja, joiden puolesta kalleinkaan uhri ei ole liikaa.

Jyväskylän reserviupseerikerho ry haluaa kiittää maj. ja rouva Harttaa saamastaan tuesta ja katsoo kunnia-asiakseen vaalia Timo Juhanin muistoa.”

Vuosi Sot.arvo Nimi
1958 ylil Veikko Aitola
1959 vänr Henrik Frey
1960 ltn Voitto Haapamäki
1961 vänr Jaakko Jaakkola
1962 ylil Tatu Kivinen
1963 vänr O. Timonen
1964 ltn Tauno A. Hokkanen
1965 vänr Kalevi Parviainen
1966 ltn Pertti Jokinen
1967 ltn Olavi Sihvo
1968 ylil L. O. Ervi
1969 ltn I. Pirttimäki
1970 kapt P. O. Hiltunen
1971 kapt E. Tukiainen
1972 ltn Matti Knuutila
1973 ltn Jussi Reinikainen
1974 vänr Matti Raatikainen
1975 vänr Paavo Laitinen
1976 ltn Heikki Saares
1977 vänr Veikko Hartikainen
1978 maj Reino Heikkinen
1979 ltn Osmo Rosti
1980 alil Kari Havesto
1981 vänr Lassi Franssila
1982 ltn Pekka Kalteenmäki
1983 ylil Timo Vuorela
1984 vänr Yrjö Qvarnberg
1985 vänr Seppo Kilpinen
1986 ltn Aarre Korkia-Aho
1987 ylil Reko Vuorinen
1988 ylil Mauri Sompa
1989 ltn Juhani Jokela
1990 ltn Jari-Matti Huttunen
1991 maj Kalevi Korhonen
1992 ltn Ilkka Nyyssönen
1993 vänr Sami Kettunen
1994 maj S. Ovaskainen
1995 evltn E. Leskinen
1996 alil Anssi Lilja
1997 ltn Kai Jörgensen
1998 maj Pekka Selin
1999 maj Pentti J Louni
2000 ylil Erkki Reivari
2001 ylil Matti Jokitalo
2002 kapt Antti Airaksinen
2003 evltn Jukka-Pekka Suutarinen
2004 kapt Kari Löfgren
2005 ylil Hannu Mettälä
2006 ltn Pekka Elomaa
2007 ltn Saku Liehu
2008 ltn Mikko Porvali
2009 ylil Santeri Heinonen
2010 ltn Juhana Jacksén
2011 maj Martti Porvali
2012 ylil Pekka Nupponen
2013 ltn Sakari Heiskanen
2014 vänr Ville Pekkala
2015 ylil Jarmo Siltanen
2016 vänr Oskari Kettinen
2017 vänr Timo Kanninen
2018 ylil Arttu Takala
2019 ylil Mika Pakkanen
2020 ltn Anssi Matilainen